Eipäs ole tästä aiheesta tullut laisinkaan raportoitua, joten nyt sitten tulee: Linahan aloitti pentuagilityn suhteellisen varhaisessa vaiheessa - minulla kun koulutusohjaajana on estekopin avain ja ihania avuliaita ystäviä apuohjaajiksi, niin ihan omatoimisesti olemme käyneet, säännöllisen epäsäännöllisesti jotain pientä puuhailemassa. Alkuun oli rimat ihan maassa, nyt jo vähän irtikin. ;) Tällähetkellä ollaan siinä vaiheessa, että Lina ampuu iloisesti hypyille ja vauhtia on hurjasti! Tähän mennessa palkka on tullut aina namikupista, jota kontrolloi apuohjaaja (suuret kiitokset tästä kuuluvat Elinalle, Riitalle, Katille ja Saijalle!). Eilen totesin että täytyy ruveta välillä palkkaamaan Lina ihan itsekin... Oli nimittäin hienoisia valikoivan kuulon oireita ja namikuppi tuntui vetävän puoleensa turhankin paljon. Kokeiltiin sitten hatuunottoja ja välistävetoja niin, että palkkasin itse ja hyvin toimi! Korvatkin. ;)
Kontakteista ollaan otettu ainoastaan alastuloa, sillä minä päätin kokeilla opettaa Linalle kontaktiesteet vähän niinkuin nurinpäin, eli aloitimme alastulokontakstista ja siitä sitten pikkuhiljaa lähestytään kontaktia aina ylempää ja edempää. Ensialkuun nostin Linan vain 2 on 2 off asentoon ja siinä apuohjaajan suosiollisella =) avustuksella namikupista namia ja "ota"-käskyn toistoa, niin että pikkuhiljaa käsky ehdollistuu tähän asentoon. Toinen vaihe oli tuoda hihnassa ihan siitä kontaktin yläpuolelta oikeaan paikkaan ja asentoon ja taas namia ja käskyn toistoa. About puolesta välistä puomin kontaktia päästellään jo tulemaan ja kas kun Linalla tuntuu olevan jo hinku puomille. =D Eilen katseli jo keinua sillä silmällä, mutta sinne ei vielä ollut asiaa. ;) A jää kans siihen, kunhan neitonen on hieman aikuisempi ja kroppa valmiimpi - toistaiseksi on ainostaan käyty (kerran) alastulokontaktilla 2 on 2 off asennossa. Tässä menetelmässä toistoja kyllä tarvii paljon, mutta toivonmukaan saan tällä keinolla varmat kontaktit (en tee enää samaa virhettä kun Freyan kanssa). Ja on siinä sekn etu (toivottavasti), että nämä kyseiset eseteet eivät ehkä tunnu koirasta niin pelottavalta sitten aikanaan, kun ne mennään alusta saakka, kun koira tietää jo lähtiessään, mitä on tulossa.
Keppejä on tehty verkkokepeillä aina kun ne on viitsinyt kasata (tai olleet valmiina). Alkuun idea opetettiin tietysti namilla vedättämällä ja nyt mennään niin että namikuppi odottaa lopussa apuohjaajalla ja minä juoksen ja kannustan vieressä. Tosi hyvällä rytmillä ja innolla pujottelukin sujuu. =)
Putkea on tietysti tehty myös ja se suorastaan imee Linaa puoleensa! Lähetykset parin metrin päästä toimii, takaaleikkaukset onnistuu - sinne se ampuu kun tuulispää. =) Pussia on testattu kerran, niin että kangas oli lyhyenä ja apuohjaaja piti pussia raollaan. Sinnekkin tietysti mennään innokkaasti häntä heiluen. Eilen oli tarkoitus ottaa pussia, mutta kun Lina rupesi välistävetojen yhteydessä roikkumaan hihoissani, mikä on merkki siitä, ettei se enää jaksa keskittyä täysillä (olihan se uusi ja haastavampi kuvio), joten tehtiin vain kerran vanha tuttu kahden hypyn suora namikuppi päässä ja loptettiin siihen (mikä vauhti!). Kannatti lopettaa, kun hinku esteille tuntui jäävän; siinä vaiheessa kun kerättiin esteitä koppiin, Lina kulki ihan imussani ja hyppi ympärillä sen näköisenä, että mitä tehdään - ei edes parhaan ystävän Fonzien seura kiinnostanut yhtä paljon kuin agilityesteet. Itseasiassa verkkokepeille tyttö ehti karata ihan omatoimisesti, ennen kun ne ehdittiin purkaa...
Erittäin hyvällä mallille Linan agility siis on. Kiirehän meillä ei ole, mutta kun se on niiiiin kivaa - meistä molemmista.
Hui! Kello on jo vaikka mitä! Meidän pitäis kohta olla jo menossa rauniorataa kohti ja mulla on vielä juustotkin pilkkomatta! Lina pääsee vähän etsimään mummoja kivenkoloista ja kiipeilemään jännissä paikoissa. Ta taa!
