Viimeinen rutistus

Siinäpä ne, viimeiset kisat tälle keväälle. SM-nollat jäi saamatta, joten nyt pidämmekin suosiolla taukoa KLAGiin saakka. Ja toivotaan ettei Freyalla ole juoksu juuri silloin, mikä on hyvin paljon mahdollista... Edellinen kun alkoi vähän etuajassa. Laskeskelin, että juhannuksen jälkeen olisi puoli vuotta siitä - eikä siis ehtisi loppua KLAGiin mennessä. Mutta nyt taisin mennä jo vähän asian edelle, kun viimeisistä kisoista piti jutustella.

Helatorstain kotikisat 21.5.


Kaksi agilityrataa, tuomarina Sari Mikkilä.

Ekalta radalta typerä hyl: varmsitin Freyan A:n kontaktia ja siitä selkäni oikaistessani huitaisin kädellä vähän huoliamattomasti oikealla sijaitsevaa hyppyä kohti ja sinnehän se Freya irtosi... Rata siis olisi jatkunut vasemmalle putken kauempaan päähän. Puomille vanha tuttu loikka...

Toinen rata oli oikea vauhtirata - ilman puomia! Tietysti nyt kun ei ollut mahdollsuutta ottaa puomilta vitosta, niin kyllähän se jostain muualta pitää sitten... Meillä oli kepeille mennessä melkoinen vauhti ja Freya ilmeisesti kolautti itseään toiseen keppiin, sekosi rytmistä ja tuli kolmannen ja neljännen keppivälin ohi. Loppusuora oli jokatapuaksessa hiano ja ohjaaja juoksi niiiin lujaa kun ikuna pääsi. Asennetta riitti loppuun asti ja olin itse tyytyväinen rataan!

Vaasa ja VAS 23.5

Vaasan kolmipäiväisestä kisarupeamasta olin ilmoittautunut vain lauantaille, joten sinne mennessä oli jo tiedossa, että SM-nollia on turha haaveilla kasaan (kolme starttia, neljä puuttuu). Kisavasymys jo painoi ja se kuuluisa asenne oli kadonnut jonnekkin... Kaksi ekaa starttia tuomaroi jälleen vanha tuttu, Virtasen Anders.

Ensimmäisestä radasta ei paljoa olekkaan kerrottavaa: Freya varasti lähdössä ja koko rata meni aivan plörinäksi. En siis muista Freyan ottaneen varaslähtöä kun yhden ainoan kerran koko kisauransa aikana ja senkin ykkösluokassa. Mutta eipä puutu ylläreitä tästä lajista ei.

Toinen rata: nolla ja hieno puomin alastulokontakti! Muutenkin omasta mielestäni sujuvaa ja hyvää rataa, olkoonkin sitten joku muu erimieltä. ;) A on Freyalla edelleen jostain syystä tooosi hidas... Mutta kontaktin ottaa sentään. Toisella radalla tapahtui vielä sellainen harvinainen tilanne, että kaksi koirakkoa oli suorittanut radan täsmälleen samaan aikaan ja joutuivat uusintaan kolmannesta sijasta. Freya olikin sitten viides.

Kolmannen radan tuomaroikin sitten Ritva Herrala - itseasiassa se taisi olla Andersin edellinen rata nurinpäin hieman muokattuna. ;) Jokatapauksessa Freyan kanssa taas sujuvaa hyvää rataa, mutta puomille loikka! Nyt kuitenkin tiedän mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin, mikä on jo eteenpäin sinänsä.

Hiukan tilastoa Toukokuun kisarupeamasta

16 starttia joista:

• 3 nollaa
• 5 puomin alastuloa vaille 0
• 5 hyllyä
• 1 kympin rata (puomi & A)
• 1 15vp:n rata (puomi, A ja kielto kepeille)
• 1 vitonen muualta kun puomilta (kepit)
  

SM-nollia jäi siis uupumaan 3 + tupla. Mutta - jossitellaan nyt vaikkei pitäiskään - ilman tuota meidän ilmeistä puomin alastulo-ongelmaa, nollat olisivat olleet hyvinkin kasassa tuplanollineen kaikkineen... Eli enpä tiedä pitäisikö tässä olla tyytyväinen vai ei?

No pitää tietenkin, koska yhteistyö Freyan kanssa selvästikkin pelaa ja meillä on molemmilla kivaa. Eikös se ole pääasia? =)

Onnea Marjaana ja Ninja!

Uutiset kertoivat, että Ninja (A'mael Mellon Belba Baggins) oli Marjaanan ohjaamana noussut viikonloppuna Rovaniemen agilitykisoissa kakkosiin! Kasvattaja ja Freya-mamma ovat niiiiin ylpeitä! Hurjan paljon onnea!

Lisää kisoja

Pietarsaari 10.5.2009

Kolme rataa, joista yksi hyppäri. Tuomarina Anders Virtanen.

Tultiin aamusella kisapaikalle hyvissä ajoin, käytettiin koirat (Linakin pääsi hupulaiseksi mukaan) ja mentiin kuikuileen radan reunalle ja kas, yhtäkkiä kuulutettiinkin rataantutustuminen - etuajassa. Olin kuvitellut, että ensimmäisen kisan rataantutustuminen tapahtuu aikataulun mukaisesti, eikä sitä aikaisteta, enkä ollut siksi pitänyt kiirettä kenkien vaihtamisen kans. Tutustuin siis rataan jäykissä ja raskaissa vaelluskengissä, enkä oikeen saanut kunnon tuntumaa rataan - minulla kun pitää opetella rata ikäänkuin "lihasmuistiin" ja päästä spurttailemaan ja testaamaan kunnon vauhdilla jotain tiukkoja paikkoja. Eipä se oikeen vaelluskengissä sujunut... Rataantutustumisaikakin tuntui loppuvan kesken ja minulla oli vähän epävarma olo radalle lähtiessä. Rata tuntui vaativan takaaleikkausta takaaleikkauksen perään, mikä ei tosiaankaan ole meidän juttu...

No eipä siinä mittään, kai se ihan hyvin meni, mitä nyt hyllytin melko lopussa, kun ohjasin (tai jätin ohjaamatta) putken väärään päähän. Maalissa oli kuitenkin voittajafiilis: Freya otti kontaktit! A oli hidas, mutta kontakti piti ja puomin kontakti oli TÄYDELLINEN! =) Kannatti käydä hinkkaamassa puomin kontakteja edellisenä iltana!

Toiselle radalle(hyppäri) lähtö oli kans aika... hmm... mielenkiintoinen: meitä kuulutettiin jo radalle, kun Freya keksi jonkin vastustamattoman hajun juuri kehänauhan ulkopuolelta ja jäi siihen kierimään - eikä ottanut millään uskoakseen, kun komensin sitä ylös! Pienellä viiveellä päästiin kyllä sitten lähtöön; kiva kerros multaa ja ruohonpätkiä viimeistelemässä frisyyriä. Ja kun pakka kerran hajoaa jo lähtiessä, niin paha sitä on enää kasaan saada: Freya oli jotenkin ihme sinkoilufiiliksissä ja koukkasi kolmannen hypyn väärältä puolen, joten hylsy heti kärkeen. Kepeiltäkin Freya sinkosi ihan toiseen suuntaan, mihin itse liikuin ja yritin ohjata, mikä oli kyllä kans aika kummallista. Freya kun ei normisti sinkoile mihin sattuu... Liekö sitten käynyt rouva pikkasen kuumana ihanan hajun jäljiltä, eikä kyllä ollut ohjaakaan parhaimillaan - puolessa välissä rataa sain vasta radan käyntiin ja loppu menikin aivan mainiosti.

Viimeinen rata oli taas agilityrata, mutta minun harmikseni siinä ei ollut puomia - olisin halunnut heti päästä testaamaan, että oliko se ekan radan upea kontakti vain hyvää tuuria... Ja olisin halunnut muutenkin saada heti perään toistoa kisatilanteessa puomille. Rata sujui ihan ok - vähän tahmeaa oli ohjaajan meno, mutta koira toimi taas. =) A oli t-o-d-e-l-l-a h-i-d-a-s, mutta pääasia että kontakti piti. Nollalla maaliin. Yliaikaa 0,19s, mutta vielä nykysäännöillä se on kuitenkin nolla. =) Sijoitus... olisko ollut kuudes.

Vöyrin iltakisat 17.5.2009

Kaksi rataa (tai oikestaan kolme, mutta jätettiin hyppäri väliin, että jouduttiin aiemmin kotiin nukkumaan). Tuomarina Anders Virtanen jälleen. =)

Tehtiin kaksi hyvää rataa. Toisella radalla kokeilin kepeille takaaleikkausta, mitä en ole vielä kisatilanteessa uskaltanut aiemmin tehdä ja hienosti toimi. Ohjaukset oli kohdillaan ja koira vireessä, MUTTA se prkleen puomin alastulo! Taas loikka molemmilla radoilla: ekalla radalla jäin itse jälkeen, enkä varmaan käskyttänytkään kunnolla... Freya loikkasi suunnilleen laskeutuvan osan puolesta välistä! Toisella radalla kontakti oli todella hilkulla, enkä maaliin tullessa itse edes tiennyt lopputulosta - seurakavereiden ilmeet vasta paljastivat kuinka siinä kävi. Kolmansiksi kuitenkin sijoituttiin. Tosin ei paljoa lohduta: SM-nollat olis jo kasassa ilman tuota kontaktiongelmaa! Ja toinen tuplanolla oli taas niin lähellä...

Vielä helatorstaina oman seuran kisat ja VASin kisat Vaasassa lauantaina. Yhteensä viisi starttia. Neljä nollaa vielä pitäis saada, joista yksi tupla. Alkaa siis uhkaavasti näyttää siltä, että meitä ei SM-kisoissa nähdä. Toistaiseksi kun ei ole kiltassa kolmosissa kisaavia mini-koiriakaan kun kaksi, joten vähän heikolta näyttää joukkueen suhteen. Mahdollisia nousijoita kyllä on, joten toivotaan parasta!

Oman seuran iltakisat

Kaksi rataa, tuomarina Katarina Virkkala.

Ensimmäisellä radalla pikkasen meinasi jännittää - kumma kun kotikisat jännittää aina enemmän... Tosin ensimmäisestä esteestä kun pääsee yli, niin jännitys helpottaa ja sitä keskittyy vain koiraan ja sen ohjaamiseen. Ei siis mene jännityksen piikkiin, että sekosin nuoteissa. Olinkin nimittäin nopeampi kuin oletin ja jäin ihmettelemään, että olisin sittenkin kerennyt tehdä vaikka mitä kevätjuhlakuvioita, kun olin vain suunnitellut tekeväni takaaleikkauksen A:lle... Jäi sitten siinä ihmetellessä se takaaleikkauskin suorittamatta ja päädyin väärälle puolen A:ta mitä piti. Onnistuin silti ohjaamaan koiran oikealle esteelle ja loppurata jatkui nuottien mukaan. Toiseksi viimeinen este puomi ja nolla alla... Ylläripylläri loikka alastulolle, joten se siitä nollasta.

Toiselle radalle lähtiessä ei tarvinnut enää juuri jännittää edes startissa. Sain tsempattua itselleni oikein hyvän vireen ja rata menikin oikein sujuvasti. Minulla ei ole vielä koskaan ennen ollut sellaista tunnetta radalla! Kun kaikki sujuu kuin tanssi ja samalla vielä pystyy kokoajan ajattelemaan kylmänviileästi. Mahtava fiilis! Etukäteen jännitin hankalaa kepeille vientiä, mutta sekin sujui leikiten, kun vain maltoin viedä rauhassa. Olisi ollut mukava se nolla ottaa tällaiselta radalta, mutta sieltähän se vitonen tuli puomin alastulolta - toiseksi viimeiseltä esteeltä jälleen. Rataan kokonaisuutena olen kuitenkin todella tyytyväinen.

Pienestä jäi siis tuplanolla kiinni - kuinka turhauttavaa. Molemmilla radoilla kuitenkin sijoituttiin kolmansiksi ja Freya sai mielestään parhaan palkinnon ikinä: pallon. Kepo sai pitää pokaalit, sille kun ne on jostain syystä kovin tärkeitä!

Niin ja kisat näytettiin suorana netti-tv:stä ja olipa sieltä joku meidät bongannutkin. ;) Onneksi en televisiointia sentään muistanut jännittää. En edes radalle lähtiessä tarkistanut, että onko tukka hyvin ja näkyykö kello. Onneksi kuulin vasta jälkeenpäin, että ATT:n hallissa olivat katsoneet videotykin kautta... Jos sen olisi tiennyt etukäteen, niin olisi vissin ollut vähän pissit housussa. =)

Kisakauden avaus

Lopultakin korkattiin Freyan kanssa kisakausi tältä vuodelta! Meidänhän piti aloitta jo Vöyrillä VAS.in ja WOFF:in kisoista maaliskuun lopussa, mutta minä tietysti sairastuin flunssaan, niin että se sitten jäi...

Vappua siis vietimme Seinäjoella kisaten. Säät suosi ja seura oli mitä mainiointa. Kisakauden ensimmäinen startti olikin varsin kelvollinen, kun nappasimme Freyan kanssa nollan! Vähän ehkä turhan paljon taas varmistelin, mutta kun viimes on kisattu viime vuoden syyskuussa, niin kai siinä vähän taas menee päästä kunnon vireeseen. Rata oli kuitenkin oikein sujuva ja kontaktitkin piti! =) Sijoitus oli 6.

Toinen rata olikin sitten hylsy heti tokalla esteellä, kun Freya pujahti A:n alla olleeseen putkeen, kun piti mennä A:lle. Minulla ei käynyt pienessä mielessäkään, että se sinne olisi voinut edes hakea - Freya kun yleensä menee just sinne minne sen ohjaa ja tällä kertaa ohjasin sitä kyllä aivan oikeaan suuntaan... Freya oli vaan jo lähdössä lukittanut putken suun ja kävi vissin niin kuumana, että sinne mänt. No rata oli sitten muuten aivan mainio ja kontaktit pitivät edelleen - juuri ja juuri.

Lauantaina uusi päivä ja uudet kujeet - tai vanhat, miten vaan. Freya nimittäin palasi vanhoihin tapoihinsa ja loikki kaikki kontaktit (paitsi keinun sentään). Muuten ei mitään mainittavaa, sujuvaa rataa ja silleen. Hemmetin kontaktit! Jotain tarttis keksiä...

SM-nollatilanne on siis kauden avauksen jälkeen 2. Loppujen metsästys tuntuu aika toivottomalta noiden kontaktiloikkien jälkeen. Mutta ei kait se auta kun yrittää.

Agilitymasennus

Minua on jo jonkin aikaa vaivannut agilitymasennus. Kun tuntuu, että ei osaa mitään ja blääh. Tänäänkin oltiin Freyan kans taas treeneissä parin viikon tauon jälkeen ja eihän mulla ollut ajatus kasassa laisinkaan. Suorastaan hävettää, että enhän mä oikeasti ole näin huono... Vaikka kyllä siellä loppujenlopuksi aina hyvän mielen saa, kun on hyvä (ja ihmeellisen pitkäpinnainen) koutsi, joka jaksaa opastaa ja vielä vaatia sen pienenpienen rutistuksen sen perushyvän suorituksen päälle.

Siitä huolimatta mulla on semmonen olo, että käyn jotenkin puolivaloilla ja väsyneenä yritän vain jotain sählätä. En tiedä... kai se on tämä vuodenaika, kun on pimeää...

Tai ehkä pitäis ruveta taas katsomaan kisakalenteria sillä silmällä, niin että olis jotain tavotettakin treenaamiseen... Lieköhän siitä saisi potkua, että merkkais omaan kalenteriinsa, että tuonne. Ja muistais sitten ilmottautuakkin.

Niin joo, Linan viimeinen agilityn alkeiskurssikerta oli viime keskiviikkona, niin että nyt me ollaan sitten jatkokurssilaisia, kunhan vuoden vaihteen jälkeen taas treenit alkaa pyöriä. Linan kanssa on (vielä) niin ihanan helppoa ja lepposta treenata. Siellä minäkin osaan jotain. =)

Jotain hyvääkin tänään

Vihdoinkin pientä edistystä Linan paikalla pysysmisessä! Pääsin ensin yhden, sitten toisen ja lopulta kolmekin askelta poispäin ja vielä takaisin palkkaamaan, eikä peppu noussut maasta ennen kuin luvan kanssa. =) Kylläpäs tuo pieni koira tekikin minut iloiseksi taas. Hyvä niin, sillä tämä päivä olikin noin muuten paskista paskin.

Itseasiassa mietin, että kannattaako lähteä Linan kanssa treeneihin ollenkaan tällaisena päivänä, mutta sitten päätin että mennään, jotta saan muuta ajateltavaa. Onneksi läksin. Ja onneksi on nuo kaksi tassuterappeuttia. Freyakin tuntui vaistoavan, että mulla on paha mieli, kun se on ollut niin läheisyyshakuinen.

Maanantaina agitreenien jälkeen Freya oli taas aristanut toista etujalkaansa - oli kuulemma oikeen tuppaantunut Mikon kylkeen hierottavaksi sillä aikaa, kun minä olin Linan kanssa lenkillä. Onneksi tajusin jättää Freyan kotiin, kun minusta se jäähdyttelylenkillä kulki vähän epäpuhtaasti. Niin vähän tosin, että en ollut aivan varma näkemästäni. Kuitenkin varmuuden vuoksi päätin jättää mamma-koiran isännän iloksi, kun lähdimme Linan kanssa tuiskuun tarpomaan. Pitänee taas soitella sitten hieroja-aikaa... Ja hankkia lopultakin se Back on Track -takki, kun siitä varmaan olisi apua Freyalle.

Nyt pitänee lähteä yrittämään nukkumista - yritykseksi tosin taitaa taas jäädä. Tyhmää murehtia asioita, joille ei voi mitään, mutta minkäs sitä luonteelleen voi.

Kyllä se kotona osaa

Poistin puhelimestani vanhoja tekstareita tuossa päivemmällä ja sieltä löytyi joukosta tällainen Mikko-kepon lähettämä tilannetiedotus minun huvitellessa agilityn MM-kisareissulla:

Tarraharjamme on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Kohtaloksi sille koitui kaksi julmaa petoa, jotka raatelivet sen armoa tuntematta. Tekemisen puute, arveli tapaukseen määrätty tutkijalautakunta.

Tänään töissä ollessamme oli juniori, olettaisin, raahannut kuuluisan pupuaamutakkini ja vähän muitakin vaatteitani keskelle eteisen lattiaa. Pipo- ja lapaslaatikko oli tyhjennetty olohuoneen sohvalle ja minun Reinot löytyivät sängystä. =o Ehjiä olivat kaikki onneksi (paitsi Reinomaariat, mutta se on toinen tarina ja juontaa Linan pentuaikaan - kts. kuva). Mikä ihmeen sisustusinto tuohon on iskenyt, kun ennen on ollut niin siivosti täällä Freyan kanssa? Johtuuko se tuosta minun sairaslomasta, kun olin jatkuvasti kotona ja nyt en sitten yhtäkkiä olekkaan?

Melkoisen voimakkaan symbioosin Lina on kyllä minuun kehittänyt. Agilityssakin eilen manasin sitä, kuinka en saa neitiä laisinkaan jämään paikalle: se on se perinteinen "kyllä se kotona osaa", vaan annas olla kun ollaan vieraammassa paikassa, niin minä en voi ottaa askeltakaan pois päin, kun peppu nousee jo maasta... Esteille kyllä saan sen irtoamaan itsestäni ja muutenkin tuo on hirmuisen reipas ja sosiaalinen paikassa kun paikassa. Onko se vain niin kakara vielä? Tekeekö ikä tehtävänsä? Vai enkö minä vain osaa? Ei tää kyllä koskaan ennen ole ollut näin vaikeata!

Täytynee vain jatkaa treenaamista - nimenomaa niissä vieraissa paikoissa (ei toki sillä, etteikö oltais jo nytkin reenattu). Eipä liene oikotietä onneen. Vaikka mulla on kyllä sellanen fiilis, että siinä on vain joku juttu, jota en ole vielä hoksannut... Joku ihan pikkuriikkisen mitätön, mitä ei vain tule ajatelleeksi... Noh, kassellaan.

On Lina sentään lopettanut perääni ulvomisen, kun jätän sen johonkin kiinni radan rakennuksen ajaksi. Voi luoja minkä konsertin se ennen piti!

Mut on se niiiiin superihana!!

Hatarapää

Argh! Tajusin just että Seinäjoen kisojen viimeinen ilmottautuminen olisi ollut eilen! Kalenteriin olin sen kyllä isolla merkinnyt ja vielä punaisella alleviivaustussilla ympyröinyt - ja kyllä minä sen päivällä töissä muistin, mutta kun sieltä käsin en asialle voi mitään tehdä... Muistin vielä töistä tultuanikin, mutta oli kiire kouluttamaan agiryhmäämme, joten ilmoittautuminen jäi illaksi... Ja hups, niin se vaan unohtui. Miksi, oi miksi pitääkin jättää aina sinne viimeminuuteille?

Toki saattaisi vielä mukaan päästä, jos oikein nöyrästi kysyisi, mutta eipä tuota ole kisafiilistäkään, joten olkoon. Tiedän kyllä, että sitten lähempänä kisoja harmittaa, mutta ehtiihän tuota kisata ens vuonnakin... Keskitytään nyt vaan treenaamaan ne kontaktit kuntoon. ;)

Viimeksi mainitsin kepo-agista: kyllä se Mikko sinne Freyan kanssa pienen yllytyksen  jälkeen uskaltautui ja ilmeisesti oli oikein hyvin mennytkin... Ei paljoa kommenttia mieheltä herununt, mutta kuulemma se oli yhtä helppoa kun miltä se näyttääkin (pitäiskö tässä vaiheessa masentua). Ja kun yritin kysyä, että oliko edes kivaa, niin kuulemma vois toisenkin kerran lähteä, niin että ilmeisesti siellä on ollut mukavaa. Saan kuitenkin toistaiseksi pitää Freyan itselläni jatkossakin (huh!). =)

Niin ja kun kerran sain Marjaanalta Ninjasta (A'mael Mellon Belba Baggins) hienon edustuskuvan, niin täytyyhän sen esiin laittaa.

Terve taas! =)

Ompas tullut taas vietettyä pitkä blogihiljaisuus - ei kyllä ollut tarkoitus. Sitä usein miettii, että pitääpäs tämäkin hauska juttu jakaa blogissa... Sitten kun istahtaa koneelle, niin... blääh, ei jaksa. Varsinkin kun niitä kerrottavia juttuja tuntuu kasaantuneen niin pitkältä ajalta. Tosin on sitä mennä vipellettykin siihen tahtiin, että kotona sitten vaan olla möllöttää, kun sellainen mahdollisuus tulee. Nytkin kun on vapaata, en ole saanut vielä edes vaatteita päälle, vaan pyjamassa ja siinä kuuluisassa pupu-aamutakissani tätä naputtelen.

Sain lopultakin päivitettyä linkkejäkin ja toivon etten unohtanut ketään. Saa huomauttaa jos tuntee joutuneensa huomiotta. ;) Niin ja siinä samalla kun en ole omaa blogia saanut päivitettyä, niin eipä ole isommin tullut muidenkaan blogeja seurattua, joten täytyy kuroa sekin aukko umpeen. Niin että älkää siis ihmetelkö jos ole pihalla noin suurinpiirtein kaikesta.

Ja ettei nyt vaan pääse unohtumaan, niin täytyy toivotella myöhästyneet synttärionnittelut ensinnäkin A-pentueen pojille, jotka täyttivät 8.10 4-vuotta! Ja onnittelut myöskin B-pentueen kolmikolle, jotka juhlivat 2-vuotissynttäreitäään 9.11!

Eilen kuulin Voiton (A'mael Mellon Aragorn) kuulumisiakin pitkästä aikaa ja olipas mukava kuulla, kuinka poika on terve ja onnellinen kaveri. =) Ja hyväkäytöksinen: pikku-herra on oppinut kotipihansa rajat niin hyvin, että naapurin kissaakin tyytyy vain katselemaan rajojen sisäpuolelta! Se on melkoinen saavutus parsonin kanssa se! Tässäpä iloksenne kuva Voitosta, joka on selvästi perinyt äitinsä pään ja ilmekin on ihan samanlainen kun Freya-mammalla. Niin ja samanlainen pallohullu on poika kun äitinsäkin. =)


B-pentueesta Peicco on puolestaan kunnostautunut metsästyskoirana ja saanut saaliikseen mäyrän. =) Jee, hyvä Peicco! Annelta tuli kuvakin metsästäjästä:




Itsellemmekin kuuluu oikein hyvää. Koirat voivat hyvin ja pitävät mamman liikkeessä.

Lina aloitti virallisesti agilityn alkeiskurssilla ja ai että meillä on kivaa siellä! Oikein aina odottaa seuraavaa keskiviikkoa, että päästään taas agilitaamaan. Tosin tulee sitä käytyä välillä ihan itsekseenkin - tai on meillä yleensä Elina ja Fonziekin seurana. Lina mitattiinkin syyskuussa suramme omissa kisoissa epävirallisesti, ihan vain harjoituksen vuosi ja uteliaisuutta; 39cm saatiin tulokseksi, eli medi-koirahan tuo. Mittaaja oli ihan kyllä agilitytuomari (kiitos Katarina), joten mittaa voitaneen pitää luotettavana. ;) Niin ja sellainen hauska yhteensattuma: Linan alkeiskurssilla on sama koutsi, jonka ohjauksessa me Freyan kanssa aikoinaan aloitimme. ;) Näin se ympyrä sulkeutuu.

Freya puoleastaan on pitänyt kisataukoa... Mulla onkin vissin rapoamatta meidän viimeisimmät kisat, joten ihan lyhyesti: Pietarsaaressa ekalla radalla Freya hyppäsi poikittain riman päälle ja kolautti jalkansa, niin että ontui kun tultiin radalta. Tosin kyseessä oli vain puujalka, koska pienen levon jälkeen lakkasi ontumasta. En kuitenkaan uskaltanut riskeerata, joten jätin suosiolla toisen radan väliin ja tilasin ajan hierojalle - onneksi on luottohieroja. Ekan radan tulosta en edes muista - ainakin puomin kontaktilta tuli loikka.

Ylivieskaan piirinmestaruuskisoihin kuitenkin päästiin Freyan jalan puolesta, mutta kuinkas ollakkaan, minä heräsin kisa-aamuna migreenissä. Startti oli vasta iltapäivällä, joten eipä muuta kun lääkettä nassuun, lepoa ja toivoa paremmasta. Arvoin viimeiseen asti, että lähdenkö vaiko en, mutta päätin kuitenkin kokeilla, kun olo oli parempi. Ekan radan jälkeen tosin kaduin päätöstäni ja toisen radan ohjasikin lainaohjaaja, joka ei ollut tehnyt Freyan kanssa koskaan yhteistyötä. Mutta Freyahan menee, kun joku vaan sanoo että minne. Hienosti Katja ja Freya selvisivät radasta, niin että kiitosta vain Katjalle! (Katja muute toimii toisena koutsina Linan alkeiskurssilla). Ja ne tulokset: eka rata oli hylsy, kun en viitsinyt palata kiellon jälkeen korjaamaan sarjaestettä (no kun päähän sattu ja siellä oli alla jo jos jonkinlaista kontaktiloikkaa), hyppäriltä taisi Katja ja Freya kerätä kympin verran (eka rima tuli alas ja kepeille kielto vähän varovaisesta ohjauksesta johtuen).

Omat kisat syyskuussa... Hmm... Pitipä oikeen luntata tuloksista että kuinkas ne menikään: eka rata 10 ja sijoitus 5. Muistelisin olleeni ihan tyytyväinen rataan - paitsi kontakteihin. Kepeille syöttö oli mun ylpeys tällä radalla. Toisella radalla ei muuta hyvää sitten ollukkaan, kun hieno sylikäännös, jonka vähäisestä harjoittelusta huolimatta päätin vetää riskillä - ja se toimi hyvin. Muuten rata taisikin mennä sähläykseksi, kun olin tehnyt ratasuunnittelussa mokan ja sitten olin ihan väärässä paikassa vastaanottamassa koiraa putkesta. No siitä sähläilystä kielto ja yliaikaa ja vielä kontaktit lentämällä niin että joo. Sijoitus näkyy olleen kuitenkin 8. Ja nyt rupesin miettimään, että teinkö mä sen sylkkärin sittenkin ekalla radalla... Kannattais varmaan kirjottaa nämä tänne, kun ne on vielä tuoreemmassa muistissa...

Kisatauko on kieltämättä tehnyt hyvää ja nyt taas on vauhtia ja intoa Freyalla ihan eri lailla. Kontaktien opettelu on aloitettu uusiksi ja katsoo nyt josko tämä tapa toimii... Seinäjoelle varmaankin pitäisi taas mennä vähän nostatteleen kisafiiliksiä - sitä ennen pitäis kyllä se fiilis ohjaajan jostain löytää. Mulla on lähinnä varmaan noista kontaktiloikista johtuen kunnon turhautuminen koko touhuun, kun sen tietää jo ennalta kuinka siinä käy. Olen itseasiassa harkinnut jo ohjaajan vaihtoakin, jos se on vaikka minusta kiinni, mutta toistaiseksi nyt mennään näillä eväin. Ilmotin tosin Mikon Kepo-agiin, mikä on nimenomaa tarkoitettu kokeiluksi huoltojoukoissa vaikuttaville isännille, että jos vaikka innostuisivat lajista itsekkin. Lupasin jo Mikolle, että saa jatkaa harrastusta Freyan kans, jos innostuu (tosin nyt jo vähän kaduttaa kun menin lupaamaan, kun Freya on niin Super). Vaikka katsoo nyt uskaltautuuko tuo ensinkään koko Kepo-agiin... Sietäis kyllä mennä, kun aina mulle uhoaa, kuinka itse ohjais paremmin. ;)

Vauhti kateissa

Kyllä sitä miettii, että lievästi täytyy olla hullu, kun jo kukonlaulun aikaan nousee sunnuntaiaamuna lähteäkseen ajelemaan agikisoihin - flunssassa. Mun ei tokikaan itse tarvinnut ajaa, kun Empun Kepo hoiti kuskin homman, vaan kuitenkin... Freyakin piti oikein kaivaa isännän vierestä peiton alta mukaan lähtiessä. Lina kyllä oli tikkana hereillä ettei vain mamma jätä. ;) Eihän me nyt ilman cheerleaderia oltais lähdetykkään. =) Pihtipudas oli siis suuntana ja kolmen startin verran kisoja tiedossa.

Eka rata oli ihan perus agirata, jossa oli yksi vaikeampi paikka. Ei tosiaan ollut ohjaaja oikein vedossa ja ratasuunnittelussa tein kyllä aika älyvapaita ratkaisuja ja itse ohjaus meni vähän pelastelun puolelle - virheitä yhden kiellon verran ja aikaa paloi... Puomin alastulokontaktikin tultiin taas komealla loikalla, en voinut mitään, vaikka yritin varmistella. Yleisesti meno tuntui todella tahmealta ja Freyan vauhtikin oli kyllä kateissa. Yliaikaa ropisi siis vielä sen kympin lisäksi.

Toinen rata oli hyppäri. Ihan sujuvan oloinen rata, mutta hylsyksihän se meni, kun en sitten jaksanut kai oikein tykittää ja käskyttää, joten Freya hyppäsi yhden hypyn väärinpäin. Kun on pää täynnä räkää, on aika vaikea tsempata itsekkään. Vauhtikaan ei ollut sitä normaalia Freyaa tälläkään radalla.

Kolmas rata, agilityarta jälleen. Jo lähtö oli Freyalla hidas... Ja hitaasti jatkui matkakin - ihan kun sunnuntaikävelyllä oltais oltu! (Maalissa ei edes kauheesti hengästyttänyt, ei vaikka hapenottokyky ei flunssaisena ollut kyllä taatusti parhaimmillaan). Eikä Freya oikein irronnutkaan normaaliin tyyliinsä, joten loppusuora oli aikamoista pyörimistä, enkä olis ihmetelly vaikka kieltovirheitä olisi sadellut, mutta ei. Taas yliaikaa ja yksi vitonenkin - kuka arvaa mistä? ;)

Freya oli muutenkin jotenkin kauhean kärttyinen ja olisi mieluiten vaan käpertynyt syliin - ihan sama kenen. Freyahan ei edes ole mitään sylissä viihtyvää sorttia, joten aika kummallista käytöstä. Liekö sitten juuri loppunut juoksu pistänyt harmoonin epävireeseen vai oireiliko kipua? Jos oireili, niin miksi ei sitten eilen treenikentällä tuntunut taas vaivaavan mikään? Jokatapauksessa tänään käytiin hierojalla - molemmat. Sama hieroja kun hoitaa sekä ihmisiä, että koiria ja Freyalle oli aika tilattuna, ja kun siinä ei heti ollut seuraavaa asiakasta tulossa, hoiti hän sitten minun nilkkanikin taas paikalleen ja niksautti selän (vasen nilkka, minkä loukkaisin vuosi sitten keväällä, se ei oikeen meinaa pysyä paikallaan ja vaikuttaa selkään saakka). Ja olihan tuo Freyakin saanut itsensä jumiin taas... Hieroja totesi aika hassun jutun siinä minua hoitaessaan: me kuulemma peilaamme Freyan kanssa toistemme kipuja!! Eli jos mamma ei ole agilitykentällä vedossa, niin mitenkä olisi koirakaan? Hmm... Aika mielenkiintoinen tulkinta. =)

Kiitos taas Empulle Kepoineen hyvästä matkaseurasta! Ja onnea vielä tätäkin kautta nollasta ja sijoittumisesta! Jee! Ei ollut aivan turha reissu. =) Kohta nähdään! Lina ei vielä edes aavista, että pääsee ihanan Onnin kanssa metsäretkelle.

Lina ja agility

Eipäs ole tästä aiheesta tullut laisinkaan raportoitua, joten nyt sitten tulee: Linahan aloitti pentuagilityn suhteellisen varhaisessa vaiheessa - minulla kun koulutusohjaajana on estekopin avain ja ihania avuliaita ystäviä apuohjaajiksi, niin ihan omatoimisesti olemme käyneet, säännöllisen epäsäännöllisesti jotain pientä puuhailemassa. Alkuun oli rimat ihan maassa, nyt jo vähän irtikin. ;) Tällähetkellä ollaan siinä vaiheessa, että Lina ampuu iloisesti hypyille ja vauhtia on hurjasti! Tähän mennessa palkka on tullut aina namikupista, jota kontrolloi apuohjaaja (suuret kiitokset tästä kuuluvat Elinalle, Riitalle, Katille ja Saijalle!). Eilen totesin että täytyy ruveta välillä palkkaamaan Lina ihan itsekin... Oli nimittäin hienoisia valikoivan kuulon oireita ja namikuppi tuntui vetävän puoleensa turhankin paljon. Kokeiltiin sitten hatuunottoja ja välistävetoja niin, että palkkasin itse ja hyvin toimi! Korvatkin. ;)

Kontakteista ollaan otettu ainoastaan alastuloa, sillä minä päätin kokeilla opettaa Linalle kontaktiesteet vähän niinkuin nurinpäin, eli aloitimme alastulokontakstista ja siitä sitten pikkuhiljaa lähestytään kontaktia aina ylempää ja edempää. Ensialkuun nostin Linan vain 2 on 2 off asentoon ja siinä apuohjaajan suosiollisella =) avustuksella namikupista namia ja "ota"-käskyn toistoa, niin että pikkuhiljaa käsky ehdollistuu tähän asentoon. Toinen vaihe oli tuoda hihnassa ihan siitä kontaktin yläpuolelta oikeaan paikkaan ja asentoon ja taas namia ja käskyn toistoa. About puolesta välistä puomin kontaktia päästellään jo tulemaan ja kas kun Linalla tuntuu olevan jo hinku puomille. =D Eilen katseli jo keinua sillä silmällä, mutta sinne ei vielä ollut asiaa. ;) A jää kans siihen, kunhan neitonen on hieman aikuisempi ja kroppa valmiimpi - toistaiseksi on ainostaan käyty (kerran) alastulokontaktilla 2 on 2 off asennossa. Tässä menetelmässä toistoja kyllä tarvii paljon, mutta toivonmukaan saan tällä keinolla varmat kontaktit (en tee enää samaa virhettä kun Freyan kanssa). Ja on siinä sekn etu (toivottavasti), että nämä kyseiset eseteet eivät ehkä tunnu koirasta niin pelottavalta sitten aikanaan, kun ne mennään alusta saakka, kun koira tietää jo lähtiessään, mitä on tulossa.

Keppejä on tehty verkkokepeillä aina kun ne on viitsinyt kasata (tai olleet valmiina). Alkuun idea opetettiin tietysti namilla vedättämällä ja nyt mennään niin että namikuppi odottaa lopussa apuohjaajalla ja minä juoksen ja kannustan vieressä. Tosi hyvällä rytmillä ja innolla pujottelukin sujuu. =)

Putkea on tietysti tehty myös ja se suorastaan imee Linaa puoleensa! Lähetykset parin metrin päästä toimii, takaaleikkaukset onnistuu - sinne se ampuu kun tuulispää. =) Pussia on testattu kerran, niin että kangas oli lyhyenä ja apuohjaaja piti pussia raollaan. Sinnekkin tietysti mennään innokkaasti häntä heiluen. Eilen oli tarkoitus ottaa pussia, mutta kun Lina rupesi välistävetojen yhteydessä roikkumaan hihoissani, mikä on merkki siitä, ettei se enää jaksa keskittyä täysillä (olihan se uusi ja haastavampi kuvio), joten tehtiin vain kerran vanha tuttu kahden hypyn suora namikuppi päässä ja loptettiin siihen (mikä vauhti!). Kannatti lopettaa, kun hinku esteille tuntui jäävän; siinä vaiheessa kun kerättiin esteitä koppiin, Lina kulki ihan imussani ja hyppi ympärillä sen näköisenä, että mitä tehdään - ei edes parhaan ystävän Fonzien seura kiinnostanut yhtä paljon kuin agilityesteet. Itseasiassa verkkokepeille tyttö ehti karata ihan omatoimisesti, ennen kun ne ehdittiin purkaa...

Erittäin hyvällä mallille Linan agility siis on. Kiirehän meillä ei ole, mutta kun se on niiiiin kivaa - meistä molemmista.

Hui! Kello on jo vaikka mitä! Meidän pitäis kohta olla jo menossa rauniorataa kohti ja mulla on vielä juustotkin pilkkomatta! Lina pääsee vähän etsimään mummoja kivenkoloista ja kiipeilemään jännissä paikoissa. Ta taa!

KLAG 2008

Tuolla jo kommenttilaatikossa kyseltiin KLAG-raportin perään (terveisiä vaan sinne Haaparannan suuntaan). Jospa nyt sitten muutama sananen siitäkin...

Kymmenenvuotisjuhla-KLAG pyörähti käyntiin varsin sateisessa säässä; jo kehiä rakentaessamme kastuimme läpikotaisin. Minulla tosin oli tuuria, sillä minut oli nakitettu ilmoittautumiseen, joten pääsin katon alle monen muun jatkaessa sateessa värjöttelyä. Melkoinen kuhina siinä luukulla kävikin, sillä paikalle oli tulossa ennätysmäärä koiria ohjaajineen. Kakkosluokkien alkaessa minä sitten ajoin kotiin hakemaan koirat (on se kätevää kotikisoissa) ja samalla vaihdoin kuivaa vaatetta päälle ja sattumalta löysin kadonneeksi luulemani sadetakinkin... Tosin taisi sitten sadekkin tauota jossain vaiheessa.

Omaa starttia odotellessa sitten olikin aikaa jututtaa länderiväkeä ja esitellä Lina: kerrankin täälläkin suunnassa näki useamman länderin kerralla. =) Eikä hyvässä seurassa muistanut tulevaa kisaa juuri jännittääkkään ennen kun viimetipassa. Ihan kelvollisesti kai se meni ekaksi kolmosluokan kisaksi. Vähän turhaan jarruttelin Freyan menoa vaikeissa paikoissa, kun olisi vain luottanut koiraan ja antanut mennä. Vitonen tuli puomin alastulolta (yllättävää) muuten puhtaalla radalla. Vitosella sijoituimme yhdensänsiksi.

Lauantaina urakka jatkui kahden radan verran. B-kisan lähdössä tapahtui jotain aivan ennenkuulumatonta: Freya lähti haahuilemaan yleisön sekaan. Ikinä se ei ole moista saanut päähänsä! Muutenkin ennen starttia se vain meni nenä maassa ja ihan omissa maailmoissa - lähtöalueellekkin jouduin suorastaan kiskomaan sen perässäni, kun yleensä se olen minä joka olen Freyan mielestä liian hidas, kun on agilityesteille kiirus! No pienen hapuilun jälkeen päästiin matkaan, mutta ohjaajan pakka vähän hajos haahuilun suerauksena. Armotonta sähläystä (tai siltä se ainakin tuntui) ja kymmenen virhepistettä, sekä hiukan yliaikaa riitti tuloslistassa sijalle 20. Jälkikäteen kyllä ihmetyttää että saimme tuloksen lainkaan!

C-kisassa oli vaikeita paikkoja kosolti: puomille mennessä ammottavat putkensuut molemmin puolin, mikä koitui monen, myös meidän kohtaloksi. Niinikään puomin alastulolla suoraan edessä n. kolmen metrin päässä putken suu, kun piti kääntyä jyrkästi vasempaan hypylle. Sitä paikkaa pelkäsin tuolla radalla eniten, sillä ajattelin Freyan loikkaavan puomilta ja siinä ei muuta olisikaan tarvittu, kun putkessa oltais oltu. Mutta kuinkas kävikään: onnistuin vastakädellä vedättämällä ja samalla jonkinmoisella valssintapaisella ottamaan alastulokontaktin kuten pitääkin ja vielä kääntymään sinne minne pitikin! Jee! Loppurata menikin sitten ihan ok - yhtä pientä huolimattomuusvirhettä lukuunottamatta, mutta mitäs pienistä, kun kivaa oli. ;)

D-kisan alussa Freya kävi TAAS tervehtimässä ennen lähtöä yleisön. Tuosta radasta minulla ei ole edes selkeää muistikuvaa. Hylsy sieltä kuitenkin otettiin, mutten muista yhtään että missä... Freya oli tosi outo: se ei irronnut YHTÄÄN kuten tavallisesti, räksytti vain jaloissani ja taisi se hylsy tulla sen vuoksi lukemattomista kielloista... Hmm...

E-kisan hyppyradalla sitten avattiin nollatili kolmosissa. Kerran neuvoteltiin putkeen menosta ja yksi kaarre meni vähän pitkäksi, mitkä maksoivat kalliita sekunteja. Sijoitus viides ja ensimmäinen SM-nolla plakkarissa! Todella tyytyväinen olin tuohon rataan ja tuntui, että Freyakin alkoi vasta tuossa viimeisessä kisassa syttyä ja olla se oikea vauhti-Freya! =) Lähtöön oli taas kova kiire ja minun hitautta kommentoitiin kuuluvasti: Räyh Räyh Räyh!

Ja tässä viimepäivien aikana selvisi syykin Freyan poissaolevaan käytökseen: sillä alkoi näet juoksu - kuukauden etuajassa! Toisaalta harmillisesti juuri kesälomani kynnyksellä, mutta toisaalta todella hyvin ajoitettu kisojen kannalta! Seuraavat suunnitellut kisat kun ovat Pihtiputaalla 10.8, joten hyvin ehditään siihen mennessä lusia juoksu. Nyt sitten jännitetään aloittaako Lina miten omansa ja toivotaan kovasti ettei ainakaan ennen Länderiyhdistyksen järjestämää leiriä heti elokuun ekana viikonloppuna. Äiti ja Isä onneksi lupasivat ottaa Freyan reissumme ajaksi hoitoon - vaikkakin minä olen ihan poloinen, kun pitää jättää kullanmuru pois matkasta.

KLAGin tulokset kokonaisuudessaan täällä

Nollavoitolla kolmosiin!

Sieltä se tuli, Herralan Ritvan radalta Vöyriltä! =) Jesh! Mihinkään syväluotaavaan analyysiin ei nyt kykene, mutta pari kännykkäkamerakuvaa sentään:

Siinä sankari itse kisapaikalla kuvattuna - asetelma ei oo kummonen.

Ja cheerleader Lina vaaleanpunaisessa pannassaan seuraa tarkkaan radan tapahtumia.

Kisaraportti: Vaasa 25.5 ja Kokkola 4.6

Taas on tullut mentyä tukka putkella, ettei saa kirjoteltua tännekkään mitään. Melkeen joka illalle on harrastetta ja sellaisina iltoina kun ei ole, ei osaa rauhottua ollenkaan. Viikonloput puolestaan on mennyt kisatessa tai kurssilla. Huomenna olisi kisat Vöyrillä ja sitten vietämmekin hetkisen taukoa tuosta kisatouhusta. Heinäkuussa sitten taas...

Mutta nyt niistä jo käydyistä kisoista. Vaasassa pyörähdettiin yhtenä aurinkoisena (mutta tuulisena) lauantaina. 24.5, piti kalenterista oikeen tarkistaa, kun ei enää muista. Tuomarina oli ekalla radalla Eija Berglund ja harjoitusarvostelijana Sari Mikkilä. Rata oli oikein mukava ja meno kulki aika mukavasti - mitä nyt puomin alastulolta taas loikka ja jostain kumman syystä Freya roiskasi seuraavana olleen renkaan kehikosta läpi. En tiedä johtuko siitä, että rengas oli jesseteipillä päällystetty harmaa kapistus... Freya ei ollut ainut kehikosta hypännyt pikkukoira. No hylsyhän me sitten hankittiin lopulta siltä radalta.

Päivän toista rataa odotellessa sitten kävin Freyan kans tekemässä puomia ja rengasta (siellä oli onnellisesti harjoitusesteenä samanmoinen jeesusteippirengas). Ja kyllähän ne kontaktitkin sujuivat vallan mainiosti taas, kun ei ollut kisatilanteesta kyse - treeneissä kun on tosiaan aivan sama vaikka kävelisin käsilläni (ei sillä että edes osaisin moista temppua tehdä), Freya tekee alastulon just niinku pitääkin...

Toinen rata oli Johanna Nybergin käsialaa. Vauhdikas mukava rata. Freya toimi kun ajatus ja puomin alastuloloikkaa lukuunottamatta tehtiin hieno puhdas rata. Vitosella sijoituttiin toisiksi, niin että ei ihan tyhjin käsin tarvinnut kotiin palata. Olisi vaan se nousunolla ollut kuitenkin kiva saada...

Seuraavana viikonloppuna olikin vuorossa Janita Leinosen kurssi, jonka kennelpiirin agilityjaosto ystävällisesti järjesti. =) Kyllä olikin hyvä kurssi! Paljon tuli uutta asiaa ja oltiin sekä minä että Freya aivan naatteja sunnuntai-iltana. Minä varsinkin! Kyselin Janitalta vinkkiä siihen puomin alastulo-ongelmaan ja hän meinasi, että palkkaan liian usein (1-2 kertaa per treeni) ja että palkka pitäisi suhteuttaa samalla tavalla kun muillakin esteillä - eihän esim keppejäkään palkata joka treeneissä. Fiksu koira kun äkkiä hoksaa, ettei sieltä kisatilanteessa namia saa. Ihan loogista kun nyt ajattelee... Siinäpä se onkin, kun siitä tuli kakkosiin nousun jälkeen ongelma, niin sitä rupesi siihen palkkaukseenkin panostamaan. Tosin siinä on oltu oikeilla jäljillä, että palkka on ollut satunnainen. Liian usein tosin silloinkin.

Sitten päästäänkin tämän viikon keskiviikkoon (4.6) ja omiin iltakisoihin kakkosluokille. Kolme rataa, tuomarina oman seuramme Vesa Sivonen. Ja kuinkas sitten kävikään? Viidennen (?) esteen rima tuli alas, kun käännyin vähän liian hätäisesti... Puomilla ohjasin ihan samoin kun muulloinkin, enkä puhunut alastulollakaan mitään ja FREYA OTTI ALASTULOKONTAKTIN UPEASTI!!! Vähän kun tuli voittajan fiilis... ja innoissani jätin koiran ohjaamisen vähän niinku toissijaiseksi ja viiletettiin vain maalia kohti niin että kasvatettiin pistesaalista kahdella kiellolla. Ei paljon jaksanut edes harmittaa, kun puomi-mörkö oli selätetty! =) Mini luokassa tuloksia tuli vain kaksi, joten viidellätoista virhepisteelläkin sijoituttiin toisiksi! Saatiin palkinnoksi hieno tassupyyhe ja ruusuke tottakai.

Illan toinen rata sisälsi aika mukavia ansapaikkoja, mutta siitä huolimatta tehtiin hienoa rataa, puomin alastulokontakteneen kaikkineen. Viidenneksi viimeisellä esteellä minä sitten rupesin lennosta vaihtamaan ratasuunnilelmaa ja jähmetyin sekunnin murto-osaksi, niin että Freya ehti tehdä oman ratkaisunsa ja hyppäsi esteen takaisinpäin... Niiiiin turha hylsy! Harmitti valtavasti! Ei olisi huvittanut edes osallistua viimeiselle hyppärille, kun sillä ei meille nousun kannalta ole merkitystä, kun hyppärinollia on jo parikin kasassa - vaikka kyllähän se aina kokemusta kasvattaa. Osallistuttiin siis kuitenkin seurakavereiden kannustuksella - ihan vain päätettiin mennä revittelemään ja pitämään hauskaa. Aika mielenkiintoisen radan oli Vesa tehnytkin, sillä rataantutustumisen jälkeen en ollut edes varma muistanko edes radan... Muistin kun muistinkin, vaikka yhdessä kohtaa oli este vähän hukassa, mutta senkin ehdin bongata silläaikaa kun Freya oli putkessa ja matka saattoi jatkua oikeaan suuntaan. Kieltovitonen piti tosin kepeiltä ottaa taas ohjaajan huolimattomuuden takia. Sillä tuloksella kuitenkin voitettiin luokka ja saatiin Linallekkin kotiinviemisiksi tassupyyhe ja Freyan ruusukekokoelma kasvoi taas yhdellä punaisella!

Puomi-mörkö on siis selätetty. En tiedä mikä se ratkaiseva juttu oli, sillä ohjaustani en muuttanut. Janitan kurssilla puomia ei tosin palkattu, liekö sitten siinä syy, miksi se nyt sujui.

On kyllä palanut penni poikineen kaikkiin osallistumismaksuihi ja benoihin; harmittaa kun en raaskinut ilmoittaa Vöyrille kun sunnuntaille, ei wideowuokraamon tädin palkalla... Olisi niin mukava ollut jo päästä tänään jo radalle! Mitenhän sitä osaa ollakkaan kun hetkeen ei ole kisoja... Pitänee ottaa huomisesta kaikki irti. =)

Tähän loppuun vielä lämpimät onnittelut Empulle ja Onnille kolmosiin noususta tänään Vöyrillä! =) Upeaa työtä!

Katso kenguru loikkaa...

Käytiinpä sitten Pietarsaaren kisoissa vähän näyttämässä mallia, kuinka ne puomin alastulokantaktit loikitaan... Ekalta radalta kymppi ja toiselta 15 - muut virheet tulivat lähinnä siitä syystä kun vain lakkasin ohjaamasta koiraa. Jälkeenpäin ajatellen taisin omassa päässäni luovuttaa sen loikan jälkeen... Täytynee opettaa koko kontaktin uudelleen kosketusalustan avulla tai jotain. Ei kait tässä muukaan auta, jos joskus meinaa nousta sinne kolmosiinkin.

Lina oli meillä hupulaisena kisoissa ja hurmasi tehokkaasti sekä ihmisiä, että koiria. =) Minua ilahdutti taas nähdä, kuinka reipas kakara se on! Vaikka se ei tuonlaatuisessa tapahtumassa ole ollutkaan aiemmin, saati nähnyt noin paljon ihmisiä tai koiria kerralla, se suhtautui tapahtumaan iloisen uteliaasti ja asiaankuuluvalla tyyneydellä. Upea pentu! Kikalle täytyy tässä vielä lähettää erityisterveiset sekä kiitokset hyvästä seurasta ja "kenneltyttönä" toimimisesta! ;)

Tänään olisi ollut agilityn möllikisat tuossa kotikentällä, mutta Freya päätti ruveta oksentamaan ja vaikutti muutenkin vaisulta, joten jätin suosiolla sen kohdalla väliin tälläkertaa. Linan kanssa käytiin kyllä vähän katselemassa meininkiä kentän reunalla. Linalla luonnollisesti riitti taas ihailijoita, kuinkas muutenkaan. Iltasella saatiin vielä vieras, kun Mila-länderin emäntä Elina tuli iltakaffelle ja Linaa katsomaan. Olipas mukava jutella ländereistä oikeen kunnolla! =) On se vaan niin, että näiden kanssa täytyy elää, jotta ymmärtää... =)

Tuolla kentän reunalla muuten sattui sellainen juttu, että parhaillaan rataantutustumisessa olleen ihmisen koira pääsi irti ja lähti tulemaan minua ja Linaa kohti. Tuikkasin vain oman käteni väliin, että se ei päässyt Linan luokse - mistäs minä vieraasta koirasta tiedän kuinka se pentuihin suhtautuu? ...Tai ihmisiin, tulin sitten jälkeenpäin ajatelleeksi - sehän olisi voinut vaikka purra minua... Minulla oli vain oman pennun turvallisuus mielessä, oma ei hetkeäkään. Paitsi sitten vasta myöhemmin. Onneksi sattui olemaan kiltti koira.

Kevätkiireitä

Huh kun aika kuluu kun siivillä, tässä kun kävään koitettua on menty melkosta haipakkaa koirien kanssa pitkin poikin ja töissäkin täytyy ehtiä käydä. Nyt sitten kun ottaa oikee asiakseen kirjata jotain kuulumisia ylös, niin pää tuntuu haihtuneen tyhjäksi vallan... Hankala enää edes muistaa mitä kaikkea on tullut puuhattua. No vähän tärkeimpiä laitan edes...

Agilityn kisakausi starttasi taas pitkän tauon jälkeen Seinäjoella 27.4 Virtasen Andersin radoilla, matkaseurana minulla oli Emppu ja Onni sheltti Kepoineen. Matka-aika venähti hieman suunniteltua pidemmäksi ja oltiin kisapaikalla puoli tuntia ennen ilmoitettua rataantutustumisaikaa... Käytiin ilmoittautumassa, lähdettiin vaihtaan nappulat jalkaan ja ajateltiin että mennään vähän koirien kanssa hallin puolelle katselemaan meininkiä ja totuttelemaan ääniin ja hälinään.

Kuinkas ollakkaan olivat aikaistaneet aikataulua ja kun me päästiin halliin sisään, porukka seisoo jo tuomarin puhuttelussa valmiina tutustumaan rataan (kuulutukset ei kuulunu ulkopuolelle). Pikku paniikkihan siinä iski: Empun Kepo ei ollut vielä ehtinyt halliin saakka, joten mihin koirat? Lopulta sidottiin koiruudet maalitolppaan sinne radan reunalle ja juostiin tutustumaan rataan. Freyaahan ei voisi jättää radan reunalle rataantutustumisen ajaksi, niin että se näkee minut, sillä se otta pikkasen kierroksia. Me vielä startattiin heti toisena, joten eipä siinä koiraa ehtinyt rauhoitella laisinkaan (eikä sen puoleen itsekkään jännittää), kun päästiin jo baanalle. Freya kävi tosiaan kuumana kun hellankoukku. Näykkäsi minua lähdössä niin että sain mustelman muistoksi - kerta se on ensimmäinen tätäkin lajia. Suoranainen ihme oli kyllä, että Freya ei ottanut varaslähtöä!! Lähtikin se sitten luvan saatuaan kun ammus ja siinä sitten sählättiin vähän molemmat ja otettiin kaksi turhaa kieltoa kepeiltä. Puomin alastulokontaktilta tuli vielä vitonen komiasta loikasta, niinku nykyään ruukaa. 15 virhepisteellä sijotuttiin jonnekkin viidennen tai kuudennen tienoille - en edes muista tarkkaan. Meno tuntui kuitenkin todella hyvältä kun alkuun päästiin.

Toisella radalla puolestaan meno tuntui vieläkin paremmalta - paitsi se puomin alastulo jälleen ja mun yks vähän pitkäks venähtäny valssi, niin että ohjasin koiran suoraan toiseen keppiväliin. Freya kyllä toimi vallan mainiosti - muistin kerrankin koutsin neuvon ja luotin koiraani - se osaa ja se tekee just mitä sanotaan. Oikein hyvä fiilis jäi, vaikka nyt ei sitä toivottua viimeistä nousunollaa tullutkaan. Eikä varmaan tule, ennen kun keksin miten saan puomin alastulokontaktin toimimaan yhtä varmasti, kun treeneissä. Se on kai mun päässä se ongelma ja minä joko teen jotain erilailla, tai sitten mun jännitys heijastuu tai jotain... Lopputuloksena kuitenkin kymppi ja 15 sadasosaa yliaikaa (ensimmäinen sitäkin lajia) - kärkiporukan aikoja kun katseli, niin totesin että aika tiukka ihanneaika olikin. Vaikka ilman sitä väärään keppiväliin ohjausta ja siinä sähellystä olisi varmasti päästy ihan hyvin ihanneajan puitteissa maaliin. Toivottavasti saan yhtä rennonletkeän fiiliksen jatkossakin ohjaukseeni. ;) Ei ole varmaan vielä koskaan ollut noin nautinnollinen olo radalla, oikeesti! Virheistä viis. Emppu ja Onni sen sijaan veti hienosti ja ottivat toiselta radalta nollavoiton! Onnea! =)

Agilityn lisäksi on sitten käyty porukalla etsimässä mummoja. =) Raunioilla siis. Lina pääsi vähän Freyan siivellä raunisryhmään mukaan ja niin vain piti sitten minunkin ruveta Linan kanssa sitä lajia harrastamaan; lupasivat etteivät laita minua mihinkään ahtaaseen piiloon (ahtaanpaikankammo näet). Freyahan on touhussa jo vanha tekijä ja nauttii valtavasti. Lina puolestaan on taas ihastuttanut ja yllättänytkin reippaudellaan: se kävi ensimmäisellä kerralla ihan omatoimisesti tutkimassa avonaiset putket ilman minkäänlaista arkailua ja kulki muutenkin niinkuin olisi aina moisessa paikassa kuljeksinut (varmaan vaikutusta silläkin että aika vaihtelevassa maastossa ollaan kuljettu lenkeilläkin). Ja mikäs onkaan parempaa sosiaalistamista pennulle, kun raunikset: siellä on paljon kivoja tätejä joilta saa herkkuja ja muita koiriakin siellä näkee ja onhan se toki aika jänskä paikka itsessään! Bonuksena siellä on toinen pentukin, käyttölinjainen labbis, jonka kanssa pääsee läheiseen metsikköön juoksemaan treenien päätteeksi.

Vähän on kyllä mammallakin sopeutumista sen lisäksi, että maalimiehenä saa jännittää (vaikka toistaiseksi ovat pitäneet lupauksensa ja olen saanut piiloutua väljempiin jemmoihin), niin käskivät vieläpä ostaa, keittää ja pilkkoa Linalle sisäelimiä, jotta saataisiin se mahdollisesti haukkumaan superherkun toivossa! Minun, joka en juurikaan välitä syödä lihaa, enkä varsinkaan laita sitä - sillon en ainakaan söis jos joutuisin eka kokkaan sen. =¤ Vaan mitäpä sitä ei koiransa eteen tekisi; maksaviipaleet näyttivät tarpeeksi siloisilta minunkin kokattavaksi. Haukkua ei tosin vieläkään kuultu, mutta olihan se vasta kolmas kerta rauniksella, joten jospa se siitä ajan kanssa. Lina kun ei muutenkaan ole ollut mikään turhan äänekäs kaveri - varmaan kokonaiset viisi kertaa olen sen kuullut haukahtavan. Vaan on se niin super!

Niin ja ihan vain tiedoksi: talviturkin ovat molemmat tytöt heittäneet jo ja vaihtaneet kesähepeniin. Ei paljo Linakaan kummeksunut vettä, tai edes aallokkoa - sinne vain Freyan persässä. Ja kun Lina oli Fonzie-parsonin kanssa metsälenkillä ja tiemme vei meren rantaa, meni Lina edellä ja Fonzie, joka ei kuulemma välitä uida, perässä. =) Lina muuten luulee varmaan olevansa parson. ;) Niitä kun se on meille tultuaan eniten nähnyt - mulle kun on kummasti ystäväpiiriin kertynyt parsonisteja. =) Tässäpä iloksenne Fonzien emännän Elinan ottamia kuvia kaveruksista:

kuvat: Elina Paavola

P.S. Peukut pystyyn jotta se nousunolla napsahtais Pietarsaaressa lauantaina! ;) Toivossa on hyvä elää...

Pikapäivitys kuulumisista

Niinpä niin, työ haittaa harrastuksia. On kovasti tämä blogin päivityskin jäänyt, kun ei saa puserrettua aivoistaan mitään järjelliseen muotoon työpäivän päälle. Aika tuntuu vain menevän kaikkeen muuhun - onhan tuo pentu tuonut kovastikin sisältöä arkeen. =)

Puuhattu on yhtä ja toista, yhdessä ja erikseen. Lina on käynyt kaupungilla katsomassa elämän menoa ja treffeillä ihanan shelttipojan Onnin kanssa. On harjoiteltu mm. istumista, odottamista ja katsekontaktia ja vaikka mitä. Lina onkin ensimmäinen koira, jonka kanssa ei tarvitse harjoitella remmissä kiskomatta kukemista, vaan tuntuu lähinnä että se remmi on siinä vain muodon vuoksi. Sen sijaan tällä alueella haastetta tuo neljällä tassulla kulkeminen, sillä meno on ajoittain aika, hmm... pompahtelevaista. =P Tosin siinäkin on edistytty jo hienosti! Ruoka maistuu hyvin ja pentu kasvaa kohisten - on melkolailla saavuttanut Freyan korkeuden ja pysyy jo kevyesti isonsiskonsa vauhdissa mukana (oikein odotan että millainen agilityhirmu siitä vielä kasvaa =) ). Tuo kaksikko vetääkin ihan kiitettävästi rallia yhdessä ja jos meillä olisi matot lattialla, niin luultavasti olisivat aika rullalla. Metsälenkilläkin Lina kulkee jo välillä Freyankin perässä, eikä vain kantapäilläni, kuten alkuun. Ihanan reipas ja sopeutuvainen pentu se kyllä on. =)

Freya puolestaan on käynyt agitreeneissä ja treffeillä kahden parsonpojan Tahvon ja Fonzien kanssa. =) Suuri ilonaihe onkin, että muori tuntuu olevan kunnossa taas! Uskaltauduin ilmoittamaan Freyan Seinäjoelle kisoihin tuossa loppukuusta. Hui! Viimes ollaankin kisattu marraskuun alussa... Tarkoitus lienee mennä kimppakyydillä, mutta jos vain mahdollista, otan Linan mukaan hupulaiseksi. Tietysti riippuu siitä kenen autolla mennään ja millä kokoonpanolla.

Loppuun vielä todella huonolaatuinen kuva Linan ja Onnin treffeiltä. Mallit ovat kuitenkin niin ihanoita, että laadullisista puutteista huolimatta pakko julkaista! Huomatkaa Linan uusi vaaleanpunainen* stimangipanta.


* Liekö emännän jonkinsortin kolmenkympinkriisiä, kun pentu pitää pukea vaaleanpunaiseen? Lina on onneksi niin lunkki likka että sen katu-uskottavuus ei onneksi moisesta mamman hörhöilystä kärsi - päinvastoin vaaleanpunainen tuntuu pukevan neitiä vallan mainiosti. =)

Aikamoista

Kotiuduin tuossa hetki sitten Keski-Pohjanmaan Koirakillan vuosikokouksesta. Meidät Freyan kanssa palkittiin Kitan agilitymesteruudesta 2007 miniluokassa, mikä oli tosiaan jo etukäteen tiedossa. Mutta täydelliseksi yllätyksekseni minut palkittiin myös vuoden agilityhenkilönä! =)

Aikamoista tosiaan! Ihan hämilläni olen vieläkin moisesta kunnianosoituksesta. =)

Agility <3

Ihana laji! Freyan kans on niin parhautta harrastaa. Treenien jälkeen on aina tosi hyvä mieli. =)

Tänään meillä oli koutsikin paikalla. Noottia tuli siitä, että kuulemma vien Freyaa edelleen liikaa esteille ja jään odottelemaan, vaikka voisi itse edetä reippaammin. Pitäisi luottaa tuohon koiraan vaan - se kyllä osaa ja tekee. Niin ja käskytys on kuulemma vähän myöhässä... Paremmin ajoitettu käskytys, niin saisin hyödynnettyä tuon Freyan nopeuden paremmin. Positiivista palautetta puolestaan tuli meidän kontaktista: Freya on minulla hyvin hanskassaa ja kuuntelee ohjausta todella hyvin. Freya myös hakee esteitä ja etenee, mutta silti reagoi pieniinkin vartaloni liikkeisiin (mikä tosin saattaa pienessäkin ohjausvirheessä kostautua).

Muutama treenikaveri pisti mulle vähän paineita. ;) Kuulemma pitäs se viimenen nousunolla hankkia sen verran ajoissa, että saattais Kiltalle mini-joukkue SM-kisoihin. Hmm... No mä en aikonu ottaa siltikään paineita moisesta. Se nousunolla tulee kun on tullakseen.

Treenien jälkeen meitä odottikin kotosalla lämmin sauna. Hyödyllisiä otuksia nuo kepot. =)