Saimme sunnuntaiaamuna mieluisia vieraita kun Rocky ja Anna kävivät meitä tervehtimässä. Kovasti oli poika kasvanut! Ja miten hurmaava luonne sillä onkaan! Karvainen se kyllä oli… =) Vähän malliksi trimmattiinkin, eikä Rocky ollut moksiskaan - mitä nyt aika meinasi käydä pitkäksi, kun paikallaan piti olla. Kuitenkin hyvin antoi käsitellä. Muutaman kuvan kerkesin vauhdikkaasta kaverista napata kännykkäkameralla (oikean kameran akku oli tyhjä - tietysti).
Freyakin on taas oma iloinen itsensä; miten mukavaa onkaan saada tuo reipas lenkkikaveri takaisin! =) Yksikin hierontakerta vaikutti jo todella: askel on taas kevyt, kun Freya liitää pitkin pihaa miljoonaa. Agilityteeneissä olisi tosin vielä kaivannut vähän keskittymiskykyä, sillä tuo innokas keveri vain kohelsi menemään: pyöri jaloissa ja törmäili esteisiin, kun ei malttanut kuunnella ohjeita loppuun saakka. No, ehkä se tästä vähän taas tasaantuu kun päästään käymään treeneissä säännöllisesti. Arwenin treenit jätin suosiolla väliin, sillä kokopäivän jäytänyt pääkipu ei ainakaan hellittänyt Freyan treenien aikana.
Tulimme juuri Freyan kanssa hierojalta. Koirat käyvät suhteellisen säännöllisesti käsiteltävänä, niin pysyvät toivottavasti pidempään terveinä harrastuskavereina. Noiden rämäpäiden kanssa kun tuntuu välillä sattuvan ja tapahtuvan… Tälläkertaa hieronta oli tosiaan tarpeen sillä Freya tosiaan oli jumissa.
Tässä joku aika sitten meillä näet näyteltiin yön pimeydessä suurta draamaa: Arwenilla ei ole lupa nukkua sängyssä, sillä se saataa herätä kesken unien muristen ihan itsekseen, vaikka sihen ei kukaan koskisikaan. Välillä se kuitenkin hiippailee sängyn jalkopäähän nukkumaan, mutta ilmiannettuaan itsensä murinallaan, joutuu lähtemään hyvin nopsaan käpälämäkeen. Ja se tietää sen: ei tarvitse edes erikseen asiasta muistuttaa, kun neiti hyppää jo alas ihan oma-aloitteisesti ja painuu omaan koppaansa jatkamaan unia.
Niin kävi nytkin, kun Arwen oli ujuttautunut jalkoihini nukkumaan ja minä siitä tietämättömänä unissani jäseniäni ojennellessani tulin sitä potkaisseeksi - arwen poistui murinan säestämänä ja tilanne olisi ollut ohi sillä ja unia olisi jatkettu kukin tahoillamme, ellei Freya olisi sattunut nukkumaan lattialla suoraan alapuolella. Voinee kuvitella mitä tapahtuu, jos pilkkopimeässä heräät sikiunesta, kun kaveri hyppää muristen niskaan!
Mylläkän jälkeen vahinkoja kartoittaessa löytyi Freyan jalasta purema, joka ei edes vuotanut, mutta kipeä se oli. Arwenin hammas oli ilmeisesti kolahtanut suoraan jänteeseen tai ainakin lähelle. Pari päivää Freya varoi jalkaansa ja otettiin rauhallisemmin, mutta pian jo mentiin entistä vauhtia. Onneksi välikohtaus ei näyttänyt vaikuttaneen tyttöjen väleihinkään mitenkään ja touhuavat je leikkivät keseknään kuten ennenkin. Arwen kuitenkin on tuosta yöstä lähtien nukkunut boksissa ovi kiinni - eipähän tarvitse pelätä mörköjä turvallisessa pesässään. Hurjan uni onkin ollut huomattavasti rauhallisempaa, sen jälkeen kun tottui että ovi on kiinni.
Aloin epäillä, että yöllisestä draamasta jäi kuitenkin joku jumi tai jännepinne, kun Freyan lenkkeilyinto tuntui kadonneen tyystin ja pihallakin vapaana juostessa se näytti jotenkin jäykältä, ei tottumattoman silmään, mutta kun itse tunnen koirani ja tiedän miltä se näyttää terveenä kirmatessaan, kiikutin sen oitis hierojalle. Nyt sitten Freyalla on edessä vielä pari hoitokertaa, ettei varmasti jää mikään vaivaamaan pienen koiran onnellista eloa. Kumpa vielä muistaisi itseäänkin hoitaa ja huoltaa niin kuin koiriaan. =)
Tänään lähdemmekin maalle vanhempieni hemmoteltavaksi koko roikka. =)
Brrr! Olenko muistanut kertoa kuinka en pidä talvesta laisinkaan? Varmaankin, mutta että nyt kaikki varmasti tietäisivät tämän tosiasian, nillitän siitä taas: inhoan talvea! Inhoan, inhoan, inhoan! Varsinkin kun on näin säädyttömän kylmää, että agilitytreenitkin joudutaan perumaan! Näin hyvin siis alkaa Freyan mammaloman jälkeinen paluu agilityareenoille… Eikä nämä tauot Arwenillekkaan tervetulleita ole - taas on viritetty pommi käsissä kun seuraavan kerran päästään treenaamaan. Niin muistinko kertoa kuinka inhoan talvea?
On mulla kivaakin asiaa: ystäväni Kati kyläili kun pennut olivat vielä talossa ja kuvasi ahkeraan (toisin kun minä). Tuotokset ovat nyt nähtävissä täällä. Hienoja kuvia ja ihanoita pentuseja! =)
Tätä kirjoittaessani pennut ovat ehtineet jo kotiutua kukin tahoilleen. Kuulumisia onneksi kuulemme harva se päivä ja kaikilla alku on lähtenyt lupaavasti käyntiin.
Oulussa Rocky on hurmannut suunnilleen kaikki - paitsi saman ikäinen King Charlesin Spanieli -lapsi Vilma, ei ole vielä aivan lämmennyt pikkuherralle. Taisi vain Rockyn vauhti saada pienen spanieli-neitosen pään pyörälle. ;) Rocky kun on täällä ollut tulisen akkalauman komenneltavana, niin ei ihan tohvelisankariksi ole itsekkään kasvanut. Vauhtia ja rohkeutta siis riittää ja kuvia ei kuulemma ehdi Rockysta saada, kun lähinnä nukkuessa. =D Eli postauksen yläreunassa näkyvässä kuvassa on Hurmaava Herra Rocky (joka siis myös nukkuu), kuva on Annan tai Ollin käsialaa.
Pieni ja pippurinen Peicco, on ottanut paikkansa laumassa oitis ja valinnut parhaaksi kaverikseen Galina-laikan, ehtinyt jo osallistua hakutreeneissä makkararinkiin ja pitää noin muuten vaan Annen kiireisenä. =) Kuvasta kiitos ja kumarrus Annelle!
Haaparantaan matkannut Ninja, on myöskin kotiutunut hienosti ja ystävystynyt “adoptioisonsiskonsa” Xena-parsonin kanssa. Kissatkin ovat tulleet jo tutuiksi ja ajoittaisia jahtaushaluja lukuunottamatta kuulemma suhtautuu oikein kauniisti näihin yleviin kavereihin. Ninjan ja Xenan vauhdikkaasta yhteiselosta on Niklas kuvannut videonkin:
(jos video ei tuossa ota toimiakseen, löydät sen täältä)
….
Mitä meille itselle sitten kuuluu? Minä olen flunssassa ja koirat hitusen turhautuneena keksivät omaa kivaa varastelemalla minulta kaukosäätimet ja puhelimen. Ja nenäliinat, jotka sitten silputaan pitkin taloa. Äskön sain sydämen tykytyksiä Arwen the Hurjan toimesta: oli löytänyt Mikon partaterän, sellaisen kertakäyttösen muoviräpisyksen, pistänyt sen päreiksi, ja hukannut teräosan. Minä konttasin jo kauhukuvat silmissäni, kuinka se on joutunut tuon hurjimuksen mahaan ja viiltää suolistoa mennessään - kun onneksi se löytyi!
Onneksi noilla on sentään seuraa toisistaan ja jaksavat toisiaan viihdyttää leikkimällä keskenään. Ja onneksi on oma piha missä juosta!
….
Agilitytreeneihin ehdittiin Freyan mammaloman jälkeen tasan kerran, enne kun minä sairastuin. Tai oikeammin olin kuumeessa jo treeneihin mennessä, mutten malttanut poiskaan jäädä. Varsinkin kun Freya vaikutti kovin masentuneelta viimeisenkin pennun lähdettyä aiemmin sinä päivänä, halusin saada sille muuta ajateltavaa.
Freyan treenit meni hyvin - tai niin hyvin kun tuossa tilanteessa voi mennä, sillä ohjaaja oli vähän ruosteessa. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata että ennen taukoa ilmiintyneet ongelmat (kepeillä oikominen ja puomin kontaktit) oli menneen talven lumia! Lähdössäkin malttoi tuo kuumakalle enimmäkseen pysyä… Tästä on ehdottomasti hyvä jatkaa. Ensimmäisiä kisojakin jo kovasti mietin.
Arwenin treenit puolestaan oli taas yhtä kohellusta - tosin huomattavasti enemmän oli tuonkin hurjan kanssa treeneissä tolkkua, kun pitkiin pitkiin aikoihin. Varmaan johtui siitä, että pilkoin suorituksen pienempiin paloihin ja palkitsin useammin, niin malttoi tyttö pysyä vähän paremmin hanskassa. Arwenin ja minun ongelmana kun on kokemattomuus yhdistettynä päätähuimaavaan nopeuuteen. Eli Arwen mennä vilistää vaan hurjaa vauhtia ja juoksee usein esteiden ohi ja suorittaa vastaavasti mitä nyt sopivasti sattuu hollille. Putki ja A varsinkin vetävät kovasti puoleensa. Minä en_vain_ehdi sen mukaan! Takaa ohjaamiseenkaan vaadittavaa estevarmuutta ja radanlukutaitoa Arwenilla ei vielä ole. Eikä kauheasti kärsivällisyyttäkään. Arwenin kunniaksi on kuitekin sanottava, että kouhotuksestaan huolimatta se pitää hyvin kontaktia minuun, eikä kuitenkaan karkaile radalta tai tee mitään ylimääräisiä kunniakierroksia - se vain spurttaa edelle ja suorittaa mitä suorittaa, jonka jälkeen tulee miljoonaa luokseni koko namallaan hymyillen: “Mamma eiks menny hienosti? Otetaanko uusiksi?”Jatkossa siis keskitymme lyhempiin suorituksiin mahdollisimman vähillä toistoilla. Vauhtia ja intoa on, joten siitä tulee vielä unelma, kunhan löydämme sen yhteisen sävelen. ;)
Tulis jo kesä, niin treenimahdollisuudetkin olisivat paremmat.
Ja menis äkkiä tää flunssa, että ne vähätkin pystyis hyödyntämään.
#Edit: Prkl kun Bloggerin Veijo tuunaa noita rivivälejä ja fonttikokoja ihan mielensä mukaan ja niitä et sitten saa säällisiksi millään ilveellä. Tai no vois joku koodiguru saada, mut mä en oo sellanen... Olokohon!
Niin se vain aika rientää ja pennut lähtevät pikkuhiljaa maailmalle...
Tänään kävimme pentujen kanssa tapaamassa eläinlääkärisetää ja siltä reissulta lähti Berylla Boffin eli Peicco Annen ja Reetamarin matkaan kohti Pyhäjärveä. Tämä pieni ja pippurinen neitokainen pitää taatusti huolen ettei Ruutilan väelle tule tylsää. Täälläollessaan tämä pikku-päivänsäde ehti mm. kaataa joulukuusen pariin otteeseen. =) Anne jo ehti lähettää kuvankin kotiutuneesta Peicosta kera Reetamarin sekä Hertan.
Täällä tuntuu nyt jo tyhjemmältä, kun Peicco lähti. Huomenna Bilbo Baggins eli Rocky muuttaa Annan ja Ollin luokse Ouluun ja sunnuntaina Belba Baggins eli Ninja lähtee matkaan kohti Haaparantaan Marjaanan, Niklaksen ja Xena-parsonin kanssa. Voi itku ja ikävä!
Tässä pari kuvaa vielä jäljellä olevasta laumasta. Freya joutui äskön luopumaan tuosta kaameasta pehkosta joka tuolla kuvassa vielä näkyy. En ole mammaa kauheasti viitsinyt trimmaa- misella kiusata... Taustalla häilyy myös Arwen the Hurja joka yllättäen osoittautui korvaamat- tomaksi lapsenvahdiksi ja leikittäjäksi. Pentujen kanssa tuolla kuumakallella tuntu olevan lehmän hermot. =)
Joulukortti jäi laittamatta kaiken kiireen keskellä, mutta uuden vuoden toivotukset lähtevät sentään näin Berylla Boffinin kuvan myötä.
Vuoden vaihtuminen meni pentujen osalta hyvin. Kukaan ei ollut moksiskaan paukkeesta, vaikka äitikoira ei siitä pidäkkään. Arwen hoiti pentujen viihdyttämisen äitikoiran köllötelleessä vuoroin mamman, vuoroin ystävämme Susan viltin alla piilossa moista älämölöä.
Täällä aletaan jo henkisesti valmistautua pentujen lähtöön... Mitäs sitä sitten tekee kun ei enää tarvi moppailla lattioita montaa ketaa päivässä? Vaikka homma on kyllä helpottunut huomattavasti kun pennut rupesivat ukoilemaan - oikeastaan sen aikana mitä olemme itse kotosalla, tarpeet hoidetaan enimmäkseen pihalle. Vaan on ne kyllä villejä piru vie! =) Mutta niiiin ihanoita! Jos pitäisinkin ne itse? =P
Saimme sunnuntaiaamuna mieluisia vieraita kun Rocky ja Anna kävivät meitä tervehtimässä. Kovasti oli poika kasvanut! Ja miten hurmaava luonne sillä onkaan! Karvainen se kyllä oli… =) Vähän malliksi trimmattiinkin, eikä Rocky ollut moksiskaan - mitä nyt aika meinasi käydä pitkäksi, kun paikallaan piti olla. Kuitenkin hyvin antoi käsitellä. Muutaman kuvan kerkesin vauhdikkaasta kaverista napata kännykkäkameralla (oikean kameran akku oli tyhjä - tietysti).
