Agilitymasennus

Minua on jo jonkin aikaa vaivannut agilitymasennus. Kun tuntuu, että ei osaa mitään ja blääh. Tänäänkin oltiin Freyan kans taas treeneissä parin viikon tauon jälkeen ja eihän mulla ollut ajatus kasassa laisinkaan. Suorastaan hävettää, että enhän mä oikeasti ole näin huono... Vaikka kyllä siellä loppujenlopuksi aina hyvän mielen saa, kun on hyvä (ja ihmeellisen pitkäpinnainen) koutsi, joka jaksaa opastaa ja vielä vaatia sen pienenpienen rutistuksen sen perushyvän suorituksen päälle.

Siitä huolimatta mulla on semmonen olo, että käyn jotenkin puolivaloilla ja väsyneenä yritän vain jotain sählätä. En tiedä... kai se on tämä vuodenaika, kun on pimeää...

Tai ehkä pitäis ruveta taas katsomaan kisakalenteria sillä silmällä, niin että olis jotain tavotettakin treenaamiseen... Lieköhän siitä saisi potkua, että merkkais omaan kalenteriinsa, että tuonne. Ja muistais sitten ilmottautuakkin.

Niin joo, Linan viimeinen agilityn alkeiskurssikerta oli viime keskiviikkona, niin että nyt me ollaan sitten jatkokurssilaisia, kunhan vuoden vaihteen jälkeen taas treenit alkaa pyöriä. Linan kanssa on (vielä) niin ihanan helppoa ja lepposta treenata. Siellä minäkin osaan jotain. =)

Mulla ei ole enää vauvakoiraa!

Mitenhän tästä taas selviän? Lapset kasvaa, ei sille mitään voi.

Linalla siis alkoi tänään juoksu. Hassua miten se aina tuntuu yhtä haikealta, kun pentuaika on taakse jäänyttä elämää. *huokaus*

Tässäpä wanhojen muistoksi kasvattajan ottama kuva Linasta ihan vauvana:

kuva: Gesche Blankenagel

Päämääräpolkkaa

.5.08 Tämä teksti on roikkunut luonnoksissa jo turhan kauan... Mulla oli tähän joku kuningasidea mukaanlisättäväksi, mutta... ehkä se ei ollutkaan niin kunkku, kun pääs jo unohoittumaan. Tässä tämä nyt sitten tällaisenaan:

Sain - tai oikeammin Lina sai tällaisen tunnustuspränikän Adeinalta. Kiitos kunniasta sanoo Lina, ja jatkaa kirjahyllyn tyhjentämistä... (Varmaan meinasi agilitykirjasta vähän jo teoriaa opiskella jo valmiiksi tuo pikku riiwiö). Mikä sitten lienee se meidän blogin suuri tarkoitus ja päämäärä? =) Kun sais edes pidettyä päivitystahdin kohtuullisena. :P

Säännöt:

1. You have to nominate 5 blogs, which havent has awards before.
1. Anna tunnustus viidelle blogille, jotka eivät vielä ole tunnustusta saaneet.
2. Each of the blogs must have a purpose!
2. Valituilla blogeilla tulee olla tarkoitus, päämäärä.
3. The nominated blogs must make a link back to this page!
3. Tunnustuksen saaneen blogin on linkitettävä omaansa blogi, josta sen sai.
4. The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog.
4. Tunnustuksen logo on laitettava omaan blogiin ja linkitettävä antajan blogiin.

#Edit 9.5.08 Luin tuolta muualta blogistanista, että tuon kyseisen merkin alkuperä on uskonnollinen, eli joku amerikkalainen kristittyjen lahko on lähtenyt jakamaan sitä blogeille, joilla on uskonnollinen päämäärä. Merkitys on näemmä sitten muuttunut matkan varrella... Koska uskonnollisuus ei kuulu tähän blogiin millään muotoa, muokkasin merkistä ketään tai mitään väheksymättä koiramaisen vaihtoehdon. Tarkoitus ei ole loukata ketään ja jokaisella on oikeus uskoa mihin tykkää, täällä en kuitenkaan halua uskonnollisiin kysymyksiin ottaa kantaa, suuntaaa taikka toiseen. Tässä siis vaihtoehtoinen merkki koiranystävien käyttöön:

Tässä tulee Linan rivi perusteluineen.

1. Narun jatkona
Paljon tietoa, hyviä ajatuksia ja oikeaa asennetta sekä vertaistukea. Ihminen johon olen päässyt tutustumaan yhteisen rodun myötä ja väittäisin olevani onnekas. =)

2. Kleni ja Aino
Hienoja koiria, hieno harrastus! =) Tekemisen ilo ja huumori paistaa selvästi läpi ja upea menestyskään ei ole tuonut muassaan ryppyotsaisuutta ja "pakko menestyä"-asennetta. Varsinkin "Kleinin" sonnustautuminen päivänkakkarapantaan teki valtavan vaikutuksen. =) Paljon onnea ja menestystä edelleen toivotan sinne suuntaan!

3. Fanni ja Mille
Pennunodotuksessa on päämäärää kerrakseen. Sitäpaitsi tuore bloggaaja tarvitsee ehdottomasti kannustusta, kun noin ihastuttavien länderityttösten touhuista lukisi mielellään enemmänkin. Toivottavasti pian saadaan lukea pikkuisista vadelmatassuista!

4. Welmuset
Ihastuttava länderipariskunta Luna ja Welmu, joiden kuulumisia on kiva lukea. Koko perhe tuntuu olevan innolla mukana koiratouhuissa. Persoonalliseen tyyliin kirjoitettu blogi, jossa tulee vierailtua usein siinä toivossa että olisi päivitty. =)

5. Nana ja Mosse
Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä, roturajojen yli leot Nana ja Mosse, kirjoittajana kaimani Hanna. Suurella sydämellä kirjoitettu ja mausteena paljon kuvia.

Haaste

Sain tuossa syssymmällä haasteen Wilmalta. Anteeksi Wilma etten ole aiemmin vastannut, mutta näin tärkeätä haastetta on pitänyt harkita varsin tarkkaan. Ja sitten kun tuo emäntä, eli mun sihteeri, on viimeaikoina vaan roikkunut jossain länderisivuilla ties minkä takia, kun sillähän on täällä minut! Mutta nyt siis kertakaikkiaan patistin sihteerini töihin, kun onhan noilla kymmenellä nakilla huomattavasti helpompi naputella, kun kahdella tassulla. Hasteen mukaan seitsemän asiaa pitäisi minun itsestäni kertoa… Mitähän sitä uskaltaakaan paljastaa menettämättä katu-uskottavuuttaan vallan…

No tässä ne tulee:

1. Mun lenpiruokaa on maksalaatikko... Ja kyllä melkeen kaikki muukin.

2. Mä tykkään oopperasta. Ja mä tykkään laulaa yhdessä mamman kanssa, vaikka se ei mikään oopperalaulaja olekkaan.

3. Mä tykkään ihmislapsista. Ne on niin helppoja! Ne heittää palloa aina kun sä haluut ja sit ne tiputtelee sulle herkkuja pöydän alle niin paljo kun sä haluut. Oikeestaan aika tyhmää että mamma tykkää vaan koirista.

4. Mä tykkään keikkua hartioilla. Sieltä näkee hyvin ja naapurin sakemanni kuulee paremmin kun huutelen sille sieltä. En mä paljoo, kun mamma ei tykkää ja väittää ettei se ees kuule ikkunan läpi, mutta joskus on vaan pakko vastata kun se alottaa. Musta on tullut aika hyvä tasapainoileen siellä hartioilla ja pysyn matkassa vaikka mamma siivoaa. Bonuksena se on sijainniltaan aika hyvä paikka hoitaa ihmislaumanjäsenten korvat kuntoon.

5. Mä kyttään aina vieressä kun nuo ihmiset leikkaa varpaankynsiä ja syön ne tippuvat kynnenpalaset. Mamman mielestä se on tosi ällöttävää ja se on vihanen isännälle kun se mulle tuon tavan opetti. Ei voi kuulkaa olla liika ronkeli! Hyvät ravinteet menis siinäkin hukkaan. Ihmiset ei yleensäkkään tajua hyvän päälle, kun ne heittää vaikka mitä hyvää ruokaa roskakuskille! Mihinhän sekin muka niitä tarvii, kun se vois aivan hyvin ostaa kaupastakin ihan itse? Antais pienelle nälkäiselle koiralle mieluummin. Meitä koiria kun ei tyhmät ostamatädit päästä kauppaan, eikä mulla kyllä ole taskujakaan missä säilyttäisin rahapussiani - tai siis mamman rahapussia.

6. Mulla on salarakas, cavalier Santtu. Siitä on kyllä aikaa, kun me viimeksi ollaan treffattu, mutta muistelen lämmöllä tuota hurmaavaa nuorta miestä. Ennen me tavattiin joka viikko agilitykentän reunalla, mutta salarakkailla ei oo helppoa ja maailman melskeet erotti meidät rakastavaiset (Santtu lähti emäntineen opiskelemaan toiselle paikkakunnalle toim. huom.). Santtu jos luet tätä siellä maailman toisella laidalla Kannuskessa, niin mulla on sua ikävä!

7. Toivottavasti mulla ei mee maine, kun kerron tän, mut mä oon oikeestaan aika mamman tyttö. Hengailen aina siinä lähellä ja sillonkin jos mamma menee vessaan ja pistää oven kiinni, niin mä makaan siinä ovea vasten sitä odottamassa. Mä en oikeen mielelläni lähde nykyään edes lenkille ilman mammaa. Meillä on katsokaas sellainen toimiva synpioosi. Vaikka mamma kyllä väittää hemmottelevansa mut ihan pilalle, kun oon toistaiseksi ainoa koirakansalainen tässä laumassa, mutta ei mua voi hemmotella liikaa! Mä oon näet aika Super.

Ja sitten mun pitäis vielä haastaa joku, mutta koska oon niin super, niin haastan kaksi! Hahaa! Mä haastan tietysti veljentyttäreni Gimman ja kun mamma tykkää niin kovasti yhdestä Duosta, niin haastan myös sen. Näin se synpioosi katsokaas toimii.

-Freya the Great-

Diagnoosi: Pahanlaatuinen koirakuume (Pahis Canis Familiaris Fever)

Tähän aikaan vuodesta usein jyllää influenssa-aalto, kaataen petiin vuorollaa lähes jokaisen tielleen sattuneen. Kevään lähestyessa on usein liikkeellä toinenkin kuumetauti, joskin hiukan harvinaisempi, mutta erittäin vakavasti otettava sairaus: koirakuume, tai pentukuume, joka yleensä johtaa vääjäämättä lopulta koiranhankintaan.

Ennuste sairauden etenemisvauhdista on hiukan kyseenalainen: puoli vuotta, vuosi, kaksi - mahdoton sanoa tarkemmin. Potilaan kannalta tietysti parasta olisi, jotta kärsimys ei kauheasti pitkittyisi… Taudin oireisiin kuuluu tietyn rotuisten koirien kuvien ihailu ja kaikenlaisten juttujen ja tiedonmurusten etsintä. Internet saattaa pahentaa tätä oiretta ja potilas viettää huomaamatta tuntikausia surffaillen. Potilaan kanssa kannattaa myös varoa ottamasta aihetta puheeksi, ellei oikeasti ole kiinnostunut asiasta, sillä yksi pieni ja viattoman tuntuinen kysymys saattaa aiheuttaa loputtoman iloisen puhetulvan. Taudin tähän vaiheeseen edenneillä potilailla voi myös esiintyä nimen keksimistä ja sen makustelua: “Pörrö, olisko Pörrö hyvä? Pörröpörröpörröpörröpörrö." (Saattaa jopa huutaa kokeeksi: “PÖÖÖÖÖÖRRRRÖÖÖÖÖ”). Paras olla kiinnittämättä tällaiseen potilaan yksinpuheluun mitään huomiota, koska se voi rohkaista taas uuden höpötyskohtauksen alkua ja pahimmassa tapauksesa saatat joutua esittämään mielipiteitä nimivaihtoehdoista ja jopa perustelemaan niitä.

Ikävä kyllä tähän sairauteen ei ole hoitokeinoa, eikä se kuulu Kelan tukien piiriin. Järkisyihin tietysti voi yrittää vedota, mutta yleensä se on tähän vaiheeseen edenneelle täysin turhaa ja aiheuttaa vain tuskallisen kovaäänisen puhetulvan. Kuten olettaa voi, perheenjäsenille tämä on raskasta aikaa, sillä vaikeimpien kohtausten sattuessa he ovat pakotettuja ihailemaan potilaan kanssa koirien kuvia ja kuuntelemaan perusteluja miksi sellainen pitää saada omalle kotisohvalle ja sydämeen.

(Jotkut ovat tämän jutun ehkä jo nähneetkin toissessa blogissani (joka meni piiloon), mutta koska tämä nyt on meidän perheessä kovin ajankohtainen asia, päätin julkaista sen täälläkin. Kuvassa Ninja (A'mael Belba Baggins) pienenä)

Freyan neuleblogi

Kakkaaminen on herkkyyttä vaativa taitolaji

Ainakin meidän Freyan mielestä. Ja koska näin keväällä kakkakeskustelu käy kuumana, panostamme mekin osamme tähän jaloon aiheeseen. Seuraavassa Freyan vinkit aloittelijoille:

Ensiksi täytyy valita hyvä paikka. Tämä on hyvin tärkeätä, eikä asiassa pidä kiirehtiä, itseasiassa mitä rauhallisemmin toimit, sen parempi. Aivan aluksi potentiaalisesta kakkaamispaikasta on haisteltava jokaikinen neliösentti, voit myös tehdä muutaman koepyörähdyksen tarpeen vaatiessa, mutta jatka etsintää, jos vähänkään epäilet, etteikö se olisi tarkoitukseen sopiva sijainti. Ethän toki halua, että sinua häiritään kesken tärkeän toimituksen, joten kannattaa myös ottaa huomioon mahdolliset ohikulkijat tai naapurin pihaa kolaava setähenkilö (muista, että on myös kohtelista tervehtiä naapuria kuuluvalla ja selkeällä äänellä). Jostain syystä ihmiset tykkäävät keräillä näitä tuotteita mukanaan kantamiinsa mustiin pussukoihin. Parhaita kakkapaikkoja ovatkin piikkipensasryteikköjen alustat, joissa tulos on kuitenkin niin näkösällä että Mamma saa ryömiä pusseineen sinne perässä tai upottavassa lumipenkassa niin pitkällä kun hihnaa riittää, varsinkin jos ihmiselläsi on jostain omituisesta oikusta jalassaa lyhytvartiset pikkukengät. Näistä Mamma ainakin tuntuu kiihtyvän kovin, joten mitäpä sitä ei pieni koira tekisi ihmisensä aktivoimiseksi.

Kun oikea paikka on löytynyt, aloita pyörähtely. Myötäpäivää ja vastapäivää ja taas myötäpäivää. On myös hyvä pysähtyä välillä miettimään tai vain tarkistamaan kuviteltu liike naapurin pihamaalla (kannattaa varalta huutaa iloinen ja kuuluva tervehdys sinnekkin, sillä epäkohtelias ei pienen terrierin passaa olla edes vahingossa). Muista, että edelleenkään ei ole hyvä kiirehtiä näin tärkeässä asiassa; jos paikka tuntuu sittenkin väärältä, tässä vaiheessa voit vielä perua koko homman ja aloittaa etsinnät alusta. Kannattaa tarkistaa myös omaihmisesi tila viimeistään nyt: jos hän vilkuilee kelloaan ja steppaa paikallaan, hän on todella innoissaan - kannattaa siis suoda hänelle kaikki mahdollinen riemu ja pitkittää tilannetta mahdollisimman pitkään, jotta keräily tuottaisi mahdollisimman suuren mielihyvän ihmisellesi. Usko pois, ihmisesi onnellinen ilme korvaa kaiken vaivan, kun hän lopulta pääsee keräilemään kakan pussiinsa.

Metsässä kakkaamisen voi suorittaa vähemmän muodollisesti ja tarvittaessa vaikka vauhdista jos oikein lystiä sattuu olemaan. =)

Muistakaa pitää ihmisenne toimeliaina! Toimelias ihminen = onnellinen ihminen.

terveisin: Freya the Great =)

Näihin tunnelmiin päätämme kakkakeskustelumme, paketoimme sen mustaan pussiin ja pudotamme jäteastiaan. Kiitos ja anteeksi!