Voi sitä riemua...

...kun päästiin taas Freyan kans lauantaina agilitytreeneihin! Freya ei ollut pysyä nahoissaan kun hoksasi mihin pääsi. =) Meillä olikin koko joulukuu taukoa, kun pyhiä riitti enemmän ja vahemmän ja sillon kun treenit pidettiin, me ei vain päästy. Ja voinpa sanoa ettei koko syksynä ole ollut treenien jälkeen näin tyytyväistä oloa! Meillä meni nimittäin hyvin. =) Tuo pieni koira on unelma!

Yhden radanpätkän jälkeen tapahtui vielä jotain aivan ennenkuulumatonta: ohjaajamme, joka on muuten suhteellisen vaativa, kommentoi meille: "Minullapa ei olekkaan mitään huomautettavaa. Se meni hyvin!". Yleensä aina on jotain, jos ei muuta niin minun korkeuksissa huitovat kädet (muinaisjäänne ison koiran ohjauksesta). ;) Ja sillä lyhyellä radanpätkällä suoritettiin kahdesti kepit. Virheettömästi - alusta loppuun! Ja vielä ihan vauhdikkaastikkin! =)

Nooh, sitä edellisellä radanpätkällä tahmattiin keppien sisäänmenossa... Minun vika: annoin Freyalle käskyn mennä kepeille ja lakkasin samalla itse etenemästä. Freya jäi vain keppien alkuun pyörimään ja ihmettelemään että minne se mamma nyt jäi hidastelemaan. Aiemmin minun ongelmani oli, että tungin suunnilleen koiran kanssa sinne keppien ekaan väliin, joten koiralle ei jäänyt tilaa suorittaa ja nyt kun yritin vältää tätä, osittain tiedostamattani jättäydyin jälkeen... Onneksi on tarkkanäköinen ohjaaja, joka opastaa! Sen jälkeen kun minä lakkasin jarruttelemasta, kepeille meno sujui kun vettä vaan. Ja kepit yhtälujaa loppuun saakka hienosti ilman virheitä! Ei muuten oltukkaan menty keppejä sitten kenttäkauden päättymisen.

Maaliskuussa olis taas täällä oman seuran järjestämät kisat tähtäimessä. ;)

Joulu meni ja vuosi vaihtui

Ja ihan liian pian koittaa taas paluu arkeen!

Joulu ja vuoden vaihde vietettiin koirien kera maalla vanhempieni luona - välipäivinä tosin piti pyörähtää Kokkolassa töiden parissa. Koirat selvästi nauttivat maalla olosta ja jäisivät sinne aina mielellään pidemmäksikin aikaa... Onhan siellä iso piha missä juosta ja temuta! Ja paljon ihmiskavereita leikittämässä.

Joulu meni rauhallisesti: saunottiin savusaunassa (koiria lukuunottamatta, koska pidän niistä enemmän valkoisina kuin mustina) ja syötiin hyvin. Tytöt saivat jouluaterian ajaksi herkkuluut, jotka oli täytetty pakastekuivatulla naudan mahalla. Arwenista kinkku olisi kuitenkin maistunut paremmalle ja herkkusuu päivystikin koko illan kinkun vieressä, saamatta palaakaan. Raasu lopulta nukahti lattialle niille sijoilleen - raskasta tuo pienen koiran elämä. Iltaruoan seassa sentään oli maksalaatikkoa ja lihapaistia. =) Joululahjojakin nuo pikkupirut saivat. Hyvin käytännöllisiä lahjoja: Freya sai uuden takin agilitytreenejä silmälläpitäen ja Arwen uudet pehmoiset lampaannahkaiset valjaat (ja Freyan vanhan takin).

Nyt uuden vuoden vaihteessa Freya ja Arwen nauttivat myös koirakavereiden seurasta, kun sisareni Kiinanharjakoira Pöpi (oikeasti Brenda, mutta syystä tai toisesta tuntee myös nimen Pöpi - jopa paremmin) ja veljeni Basset Hound-pojat Kaapo ja Unski, joista jälkimmäinen taisi rakastua meidän Freyaan. =) Ainakin flirttailusta päätellen - minkä Freya tosin koki hieman kiusallisena ja koetti keksiä ainan mahdollisimman diplomaattisen tavan poistua tilanteista. Unski on kyllä aivan hurmaava persoonallisuus ja osaa olla pienten koirien kanssa niin hellä ja huomaavainen että! Freyankin nuori herra pesi pariin otteeseen ihan märäksi - minkä Freya kumma kyllä sieti. =)

Kotiin lähdön koittaessa Freya teki jotain sellaista, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt: katosi! Minä tapani mukaan päästin koirat pihalle lähtiessämme. Laitoin Arwenin autoon ja käännyin nostaakseni myös Freyan häkkiinsä, niin sitäpä ei näkynyt missään! Me Mikon kanssa huudeltiin ja huudeltiin, kunnes minä ajattelin että se on lähtenyt tielle (joka ei onneksi ole vilkas), mikä olisi ollut myös aika ennenkuulumatonta. Olin jo menossa tiellepäin katsomaan, kun satuin vilkaisemaan olkani yli; siellähän se rouva istui ihan hipihiljaa vanhempieni portailla! Ei pirulainen vaivautunut vastaamaan huuteluun - ei edes "tänne"-käskylle, lotkauttanut korvaansa, mikä on sekin aivan ennekuulumatonta! Minun piti lopulta käydä nappaamassa "karkulainen" kainaloon ja kantaa se autoon! Niinpä - maalla on mukavaa!

Toivottavasti tämä meidän kerrostalopiina loppuu pian ja löydetään se meille sopiva omakotitalo, jota ollaan jo reilu puoli vuotta etsitty! Me koirien kanssa kaivataan kovasti sitä omaa pihaa - vaikka se tietääkin lumitöitä, nurmikonleikkuuta, haravointia yms.! Mutta onhan minulla pari reipasta kaveria puutarhatöihin! =) Se, onko niistä enemmän hyötyä vai haittaa, onkin sitten asia erikseen...

Joulua joulua!

In memoriam - Ronja

Do not stand my grave and weep;
I am not there. I do not sleep
I am a thousand winds that blow;
I am a diamond glints on snow;
I am a sunlight on the ripend grain
I am the gentle autum's rain.
When you awaken in the morning's hush;
I am the swift uplifting rush
of quiet bird's encircled flight
I am the soft star that shines at night.
Do not stand my grave and cry;
I am not there, I did not die

-Mary Elisabeth Frye-

Supermamma

Nauroin äskettäin vedet silmissä seuratessani tuon koirakaksikkoni touhuja!

Meillä on täällä Freya-mamma valeraskaana ja hoitaa meitä kaikkia oikein urakalla. Arwenille jopa tuli hieman tukala olo emonsa hellässä huomassa. :) Raukka yritti nukkua sohvalla, niin Freya änkesi siihen hoitamaan: pesi pyllyn ja korvat, hoiti naarmun, jonka villikkotytär viime metsäreissulla onnistui saamaan kylkeensä. Sen jälkeen yritti asettua imettämään, mutta silloin Arwen sai tarpeekseen ja päätti vaihtaa paikkaa.

Mutta ei supermammamme niin vähällä periksi anna, kun on lapsi ruokittavana, vaan tyyräyty perässä ja asettui taas Arwenin pääpuoleen ja ihan selvästi tarjosi maitobaariaan "pikkuiselle". Siinä vaiheessa Arwen pomppasi jo sohvan selkänojalle karkuun yli-innoksta äitiään. Tyttären ilme oli juuri sellainen, kun teini-ikäisellä joka on hieman kiusaantunut äitinsä paapomisesta kavereiden nähden. :)

Ja minä en voinut muuta kun nauraa! :)

Aika kuluu ihan huomaamatta...

...enkä ole saanut viimeaikoina oikein mitään aikaan. Koiratkin on aivan hunningolla! Olen nimittäin sairastanut kuukaudenpäivät yhtä saakelin flunssaa, joka ei vain anna periksi! Yleiskunto on romahtanut täysin, eikä energia ole oikein riittänyt töissä käynnin lisäksi juurikaan muuhun. Varsinkaan Arwenin pää ei meinaa kestää tällaista toimettomuutta... Bloggaaminenkin on vähän jäänyt...

Freyan kanssa pyörähdettiin tuossa syssymmällä Seinäjoella näyttelyssä. Tuomarina Terry Thorn Briteistä. Freya sai laatuarvostelun ERINOMAINEN ja voitti luokkansa. Sen pidemmälle me ei sitten edettykkään ja se viimeinen serti jäi edelleen saamatta. (Kirjotan Freyan arvostelun jossain vaiheessa tähän, mutta nyt en jaksa ruveta sitä paperia etsimään.) Freyan esitti tälläkertaa Lohvansuun Anne, kun allekirjoittaneella valui räkä siihen tahtiin, ettei esittämisestä olisi oikein tullut mitään - vaikka suunnittelin laittavani paperitupot sieraimiin esteeksi, se ei olisi ehkä ollut kovin kauniin näköistä. ;) Jokatapauksessa tulipa tehtyä huomio, että Freya esiintyy vieraammalla ihmisellä paremmin, kun minulla. Liikkeessä meillä kyllä menee ihan hienosti, mutta seisominen on vain "toiminnan odottelua" ja tylsää - ja näkyy koirassa. Annen kanssa esiintyessä Freyalla heilui häntä kokoajan ja asento oli ryhdikäs, kun piti vähän vierasta tätiä mielistellä ja samalla kuikuilla missä se mamma oikein luuraa. Eli jatkossa mikäli mahdollista, Freyan esittää joku muu kun minä - me keskitytään vauhdikkaampiin lajeihin, kuten agilityyn. ;) Se olikin tämän vuoden viimeinen näyttely meille. Kiitos Annelle Freyan esittämisestä, sekä onnea hienosta näyttelymenestyksestä! Erityisesti siitä Leicin sertistä minkä meidän nenän edest nappasitte ;) ja vielä VSP:n kera! Hienoa! Unohtamatta kasvattajaluokan menestystä! Onnea!

Eipä meille oikeastaan hirveästi muuta arjesta poikkeavaa ole tapahtunut (tai en ainakaan nyt just muista). Hullu jänis kohdattiin kyllä yks ilta lenkillä: se koirien hurjasta mökästä huolimatta tuli vain kohti ja meidän jatkaessamme matkaa, kulki hetken perässä! Liekö sama pupunen, jonka männä kesänä näimme kerran ajavan takaa kissaa! Hurja pupu! :)

Agilityssä meillä on alkanut talvi-kausi ja treenit siirtyivät maneesiin. Lisäksi meille tuli Freyan kanssa ryhmän vaihto eteen, kun vanhan ryhmän treeniaika ei meille sopinut. Lauantaina oltiin jo ekan kerran uudessa ryhmässä ja hyvin meni. Toinen ohjaajista on sama Niina, joka piti meille yksityistreenejä ennen kisoja ja ainakin silloin sain paljon irti niistä treeneistä, joten innolla odotan mitä tuleman pitää. :)

A'mael Mellon A-pentue

...täyttää tänään vuoden. Onnea Arwen, Voitto, Pixeli ja Reiska! =)

Ekat kisat...

... meni hienosti! :) Hyllyt haettiin sekä hyppy, että agility-radalta syystä että minulla oli ohjaus aivan hitusen myöhässä ja Freya kerkes karata putkeen! Mutta ei se mitään, hauskaa oli ja hienoa rataa tehtiin muuten: kepit ja kontaktit meni hienosti, koira oli hyvin kuulolla ja vauhtia piisasi! Ja tulipahan todistettua että ohjaajan pää kestää! :) Kaikenkaikkiaan kisoista jäi positiivinen fiilis ja kotiin palasi onnellinen kilpauran aloittanut kaksikko. Seuraavat kisat jo polttelee...

Freya muuten mitattiin reilusti miniksi - vaan kenelle se muka oli ylläri. =)

Skitsoilua

Huomenna meillä on Freyan kanssa suuri päivä: eka virallinen agilitystartti! Minulla on ihan kaksjakonen fiilis: toisaalta pelottaa ja jännittää hitosti, mutta toisaalta suorastaan odotan kisaa! Tosin mitä lähemmäs starttia aika kuluu, sitä enemmän pelko valtaa tilaa... Kävin netin välityksellä kurkkimassa minkämoisia ratoja Markku Vuorinen tekee ja kyllä tuli pelko puseroon. Ei ne nyt mitään yltiövaikeita näyttänyt olevan, aika suoraviivaisia ja vauhdikkaita. Mitä nyt muutama putkiansa yms. Edelleen eniten pelottaa se radan muistaminen!

Onneksi me on nyt kahdesti päästy treenaamaanki juoksun loputtua: maanantaina oman ryhmän treenit meni hyvin ja sitten keskiviikkona saatiin Kikan ja Sulon kans ihan yksityistreenit, kun Nina lupautui meitä kouluttamaan! Olikin oikein antoisa treeni. Vaikkakin radat vähän hankalampia, kun mitä olen tähän mennessä tottunut, mutta uutta oppia tuli kyllä valtavasti ja jopa niitä onnistumisiakin sinne muutama! :) Suurkiitos Ninalle hyvistä treeneistä ja Kikalle ja Sulolle treeniseurasta! Unohtamatta tietenkään Riesa Borderterrieriä, joka minua myös radalla juoksutti. ;)

Minua ohjeistetaan oikein yhteisvoimin! Freya tuntuu tietävän tasan tarkkaan mitä kuuluisi tehdä ja selostaa niin suureen ääneen suvereenia tietämystään, että Ninan ohjeita oli vähän hankala kuulla...Harmi etten saa ääntä tähän mukaan iloksenne. ;) Kuva: Kirsti Salin

Keppitreeniä

Juoksusta huolimatta päästiin nyt sentään keppejä treenaamaan, kun Kikka ystävällisesti kutsui meidät luokseen. Toisilla sitä on kepit pihallaan, kun toiset eivät saa aikaseksi edes harjanvarsia käydä ostamassa rautakaupasta. Arvatenkin minä kuulun jälkimmäisiin. ;) Kepit ovat olleet yksi meidän ongelmapaikoista (a-n kontaktien ohella), joskin parannettu on kokoajan. Viimeaikoina Freya on mennyt hyvin neljänneksi tai kolmanneksi viimeiselle kepille ja sen jälkeen on jäänyt keppi välistä. Kun sitä on ruvennut korjaamaan, Freyalta meinaa mennä hermo ja se haukkuu minut pataluhaksi.

Niin kävi nytkin - sekoaminen sattui aina samalla kepillä! Olen kokoajan epäillyt että Freya kyllä tietää tarkalleen mitä sen kuuluisi tehdä, mutta joku minun toiminnassani saa sen sekoamaan rytmissä. Se tuli aukottomasti todistetuksi, kun Kikka meni kertaalleen kepit Freyan kanssa ja koira toimi kun unelma!! Oli muuten hienoa katsottavaa! ;) Ei muuta kun omaa ohjausta korjaamaan! Olen aiemmin rytmittänyt Freyan menoa hokemalla "menemenemene", lisäksi minulla on ollut ongelmia löytää oikea paikka ohjata koiraa: jos menen Freya rinnalle (puhumattakaan että menisin edelle), Freya kiihdyttää ja oikoo keppejä, jos jään taakse, Freya vilkuilee olkansa yli ja taas jää keppi välistä!

Kikan neuvojen mukaan lähdin nyt siis opettelemaan uutta tapaa ohjata: ensinnäkin rytmittäminen pois jotta koira saa vapauden etsiä itse sen sopivan rytmin - sitävastoin vaan kehuja tasaisella äänellä. Toiseksi oma liikkuminen: tasaisesti koiran rinnalla, käsi (toistaiseksi) tukena että tuonnepäin mennään. Ja sieltähän se tuli täydellinen suoritus! :) Meidän ongelmapaikka ratkesi siinä! Kunhan nyt vain muistan itse olla höseltämättä ja pitää vauhtini tasaisena! Eli taas loppujenlopuksi koulutettiin lähinnä vain ohjaajaa! :) Freyahan asiansa jo osasi! Myöhemmin, edistymisen mukaan, jää tukeva käsi pois ja minä alan siirtä kauemmas. Kuitenkin kiirehtimättä! Kiitos Kikka näistä hyvistä toimivista neuvosita!

Ja maltoinpa vielä lopettaa siihen täydelliseen suoritukseen! Hyvä minä! *taputtaa itseään selkään*