Kesäyön ihanuutta!

Yöeläin kumppaneineen täällä palailee retkiltään...

Kävimme koirien kanssa tuolla merenrannassa kävelyllä ja kun ketään muita kulkijoita ei näkynyt, päästin koirat uimaan - en nyt aivan ihmisten uimarannalle, mutta ei kauaskaan (ja taatusti nuo puhtaampia ovat kun veteen pissivät lapset), niin että laittomuuksia tuli harrastettua kun taajamaa-alueella kuitenkin oltiin ja koirat vapaana... Paatuneet lainsuojattomat. ;)

Siellä lintuparvi juhli (minun bongaustiedoillani veikkaisin että olisiko olleet tiiroja, tai jotain...) ja pyydysti suhteellisen runsaslukuisia hyttysiä rannassa matalalla lennellen ja minä nautiskelin seuraamalla Freyan riemua ja sukellusnäytöksiä - Arwen suhtautuu veteen hieman neitimäisesti, mutta pakko sinne on mennä äitimuorin perässä välillä, vaikka enimmäkseen Arwen väijyy rantautuvaa Freyaa ja niitä lintuja. Heittelin käpyjä veteen Freyan haettavaksi... Minä joka olen lähes yhtä kuuluisa huonosta sihdistäni, kun suuntavaiston puutteesta, olin vähällä antaa todellisen merkityksen sanonnalle "heittää vesilintua": olin nimittäin osua kävyllä lintuun! Se meni niin liki, että ilmavirta varmaan pöllytti höyheniä (joo-o, ohi lentävä käpy saa aikaan v a l t a v a n ilmavirran, varsinkin sillä voimalla millä minä sen sinkoan ;) ). Ehdin jo säikähtää että osui - vaikka eipä sillä että kävyllä nyt isoa vahinkoa olisi saanut aikaan. Paitsi mistä sen tietää vaikka sillä tiiralla olisi ollut sydänvika ja olisi slaagin saanut. ;) (Ja nyt alkaa olla jutut sitä tasoa, että tarvis varmaan mennä nukkumaan. :| )

Kun rannalla väijyvä Arwen alkoi näyttää viluiselta, otin koirat kiinni ja lähdimme kävelemään kotiapäin, kun yhtäkkiä venevajojen välistä eteemme astelee ilmielävä kettu! Minä jähmetyin, Freya jähmettyi ja samoin se kettu. Arwen ei koko otusta ehtinyt huomata, kun se edelleen tiiraili niitä tiiroja. Kettu tointui hämmästyksestään ensimmäisenä ja vilahti vajojen väliin yhtä yllättäen kun tulla tupsahtikin. Freya tutki ketun jäljet tarkkaan ja kulki loppumatkan tosi valppaana korvat ja häntä pystyssä ja haisteli ilmaa joka venevajan välissä... Juuri hetki sitten olivat koirat olleet irti... Onneksi ne olivat ketun tapaamishetkellä hihnassa! Ketun (ja minun) onneksi!

Suntin rantaa kotiin kävellessämme, joelta nousi sumu. Kaunista.