Millon tämä kamala ikävä loppuu... tai haalistuu. Kaipaan ajoittain Ronjaa aivan valtavasti! Edelleenkin tekee kipeää katsella Ronjan kuvia, kun sitä ei kuitenkaan pääse koskettamaan ja halimaan. Nyt tämä alla oleva kuva sai kyynelhanani auki oikein kunnolla.
Kirjoitan tätä siksi, että toivon että se osaltaan helpottaa tuskaani...
4 tassunjälkeä:
Pitää kirjoittaa kun siltä tuntuu. Aivan mahtava kuva muuten taas kerran.
Anna ikävälle aikaa ja kun sen aika on ollut niin sitten menet katsomaan.
Niin kauan kun tuntuu että "jos, kun, ehkä, miksi" niin älä mene. Anna kaunosielulle myös aikaa asettua ja hakea omaa paikkaa.
Sitten kun tapaatte niin ilo on ehkä se kaikkein paras palkinto mitä molemmat saatte :)
Pusuja ja rapsuja kaikille :)
Kiitos kauniista sanoistasi! :)Rapsutukset ja pusut välitetään! Sinne kans paljon terveisiä meiltä kaikilta. :)
Voi, varmaan aivan kamalaa luopua koirastaan...
Se onkin! Silti välillä on pakko tehdä kipeitä ratkaisuja koirien parhaaksi. Onneksi noita kumminki jäi kaksi elämääni piristämään!
Lähetä kommentti