Freya on omasta mielestään kovasti raskaana: pesää tehdään ahkeraan ja naamalla on seesteinen "mamma-ilme". Ajoittain tosin vauhtia riittää vaikka muille jakaa, mutta taas vastapainoksi mammakoira kulkee kotona ollessani kokoajan läheisyydessäni, enkä pääse edes suihkuun ilman seuraa. =) Eräänä päivänä töissä ollessani Freya oli kantanut puolipitoisia vaatteitani makuuhuoneen puolelta eteisen lattialle pesäntekotarpeiksi ja ilmeisesti viettänyt siinä päivän odottaen emäntää kotiin. Ensi maanantaina Freyalla on aika ultraan. Saapa nähdä onko mammakoira oikeasti raskaana vai huijaako vain minua. ;) Alkioiden kiinnittymiseen viittaava vuotokin tosin tuli ajallaan, niin kuin viimeraskaudenkin aikana, joten sen puolesta näyttää hyvältä - tosin vaikka mitä voi vielä tapahtua, joten katsotaan mitä maanantai tuo tullessaan.
Arwen the Hurja kanssa olemme sitävastoin keskittyneet agilityyn. Olimme tänään treeneissä ja sain olla oikein ylpeä Pikku-Hurjastani, mikä tuntuu erityisen hienolta, sillä reilu kuukausi sitten olin jo lyömässä hanskoja tiskiin tuon koiran agilityuran kanssa. Arwen kun on hieman hankalampi tapaus: "oireiden" perusteella hitusen heikko hermorakenteeltaan, mutta kuitenkin omaa jonkinverran kovuutta, eli ei mikään helppo paketti - vähänkin poikkeavat asiat nostavat kierroksia hurjasti ja silloin on turha yrittää saada mitään läpi, ei hyvällä eikä pahalla. Kun silloin reilu kuukausi sitten palasimme treenikentälle neljän viikon juoksutauon jälkeen, mistään ei tuntunut tulevan mitään!
Ennen juoksun alkua treenasimme viimeiset kerrat alkeisryhmässä ja juoksun jälkeen tupsahdimme jatkoryhmään uusien treenikavereiden keskelle, mikä oli Arwenille shokki. Se ei kertakaikkiaan tuntunut kestävän, että viereisellä radalla treenasi outo musta koira - vielä haukkui mennessään! Sillehän piti käydä vähän haukkumassa koko pikkukoiran egolla! Onneksi suurempi kaveri ei ollut pikkutirriäisestä moksiskaan, mutta minulle otti koville; eiväthän minun koirat karkaa radalta! Yritimme jatkaa treenejä, mutta Arwen ei tuntunut näkevän muuta kun ne vähän pelottavat vieraat koirat siellä ympärillä. Totesin että siinä tilassa on turha jatkaa ja lähdimme kotia. Olin tosiaankin valmis luovuttamaan, kun kaikki alkeiskurssilla opittukkin tuntui liuenneen pikkuisesta päästä tyystin!
Niinpä vain kuitenkin viikon kuluttua olimme taas kentän reunalla (sisukas hullu). Lähdin ihan sillä asenteella että haetaan onnistumisia ja otetaan tehostettua kontaktiharjoittelua (siis kontaktikontakti, ei kontaktieste) ja kehitetään sitä viimeksi kolhiintunutta molemminpuolista luottamusta. Viikon aikana kerkesin myös miettiä omassa päässäni ongelmiamme ja koetin muistuttaa itselleni olematta vertaamasta Arwenia kokoajan Freyaan; äiti ja tytär ovat niin kovin erilaisia kouluttaa ja ohjata ja siinä missä Freya kestää toistoja Arwen ei. Lisäksi totesin että olin Arwenin alkeiskurssilla väläyttämien lahjojen sokaisemana vaatimassa tuolta pieneltä koiralta liikaa liian pian. Näillä eväillä siis lähdimme treeneihin. Meillä oli silläkertaa vähän pidempää rataa ja Arwen jälleen kerran päätti yllättää minut: meni melkein kun vanha tekijä - eihän nyt täydellistä sentään, mutta tasoonsa nähden uskomattoman hienosti, eikä vilkuillutkaan radan reunalla olevia treenikavereita, eikä edes ihan vieraita katselijoita! Kontakti oli moitteeton! =) Ilmeisesti Arwenkin oli miettinyt jotain omassa päässään ja muisti taas mitä niillä esteillä tehdään.
Seuraavalla treenikerralla sitten seisoimme tarkoituksella radan reunalla muiden suorituksia seuraamassa ja palkitsin Arwenia tiuhaan sen ottaessa kontaktia ja rauhoittuessa. Loppujenlopuksi jopa se musta sähäkkä haukkuva koira sai juosta vierestä ilman että Arwen reagoi siihen muuten kuin heiluttamalla minulle häntää. Itse treeneissäkin saimme oikein hyviä onnistumisia ja kotiuduimme jälleen tyytyväisinä, sekä koira että minä.
Ja mitä tähän päivään ja ylpeilyyni tulee, siihen todella on aihetta: isommat koirat rähjäsivät keskenään parin metrin päässä, mutta sen sijasta että olisi yrittänyt mukaan karkeloihin, Arwen vain tuijotti nappisilmillään minua häntä heiluen! Nyt sai viereisellä radallakin juosta koira ja Arwen ei ollut moksiskaan - kerran meinasi tosin lähteä katsomaan kuka siellä juoksee, mutta palasi kutsusta takaisin! Treenit oli taas hyvät ja juma tuolla Pikku-Hurjalla on intoa ja vauhtia! Tässä saa varmaan alkaa itsekkin ihan tosissaan treenaamaan juoksua, jos mielii sen matkassa pysyä. Siinä jää nimittäin nopea Freya-mammakin toiseksi! Vielä lisää estevarmuutta sekä itsevarmuutta, niin... =) Mutta meilläpä ei olekkaan kiirettä.
Oikeasti tuntuu niin hienolta, kun pikkuhiljaa alamme olla samalla aaltopituudella Arwen the Hurjan kanssa! Töitä on vielä paljon, mutta suunta on oikea. Arwenin tapauksessa avainasemassa ovat hyvä kontakti ja sen vahvistaminen, oma rauhallisuus ja TENNISPALLO! =) Vitsit minä olen kiinnostava, kun tuo maaginen keltainen esine löytyy taskustani! Se on Arwenille paras palkka suoriuksen jälkeen. Niin yksinkertainen asia mutta olipa muka vaikea keksiä - tuli meinaan kokeiltua kaikki nakeista (sylki pihalle) narupallon kautta kerien tennispalloon, kun kerran unohdin leluarsenaalin kotiin ja jouduin turvautumaan estekopin pallovarastoon. =) Minusta se vain tuntui niin arkiselta palkinnolta, kun niitä pyöri kotona jokapuolella. Ei muuten pyöri enää, sillä ne on jemmattu Arwenin treenejä varten. ;)
Vuoden 2017 loput kuulumiset
8 vuotta sitten
0 tassunjälkeä:
Lähetä kommentti