Kevätkiireitä

Huh kun aika kuluu kun siivillä, tässä kun kävään koitettua on menty melkosta haipakkaa koirien kanssa pitkin poikin ja töissäkin täytyy ehtiä käydä. Nyt sitten kun ottaa oikee asiakseen kirjata jotain kuulumisia ylös, niin pää tuntuu haihtuneen tyhjäksi vallan... Hankala enää edes muistaa mitä kaikkea on tullut puuhattua. No vähän tärkeimpiä laitan edes...

Agilityn kisakausi starttasi taas pitkän tauon jälkeen Seinäjoella 27.4 Virtasen Andersin radoilla, matkaseurana minulla oli Emppu ja Onni sheltti Kepoineen. Matka-aika venähti hieman suunniteltua pidemmäksi ja oltiin kisapaikalla puoli tuntia ennen ilmoitettua rataantutustumisaikaa... Käytiin ilmoittautumassa, lähdettiin vaihtaan nappulat jalkaan ja ajateltiin että mennään vähän koirien kanssa hallin puolelle katselemaan meininkiä ja totuttelemaan ääniin ja hälinään.

Kuinkas ollakkaan olivat aikaistaneet aikataulua ja kun me päästiin halliin sisään, porukka seisoo jo tuomarin puhuttelussa valmiina tutustumaan rataan (kuulutukset ei kuulunu ulkopuolelle). Pikku paniikkihan siinä iski: Empun Kepo ei ollut vielä ehtinyt halliin saakka, joten mihin koirat? Lopulta sidottiin koiruudet maalitolppaan sinne radan reunalle ja juostiin tutustumaan rataan. Freyaahan ei voisi jättää radan reunalle rataantutustumisen ajaksi, niin että se näkee minut, sillä se otta pikkasen kierroksia. Me vielä startattiin heti toisena, joten eipä siinä koiraa ehtinyt rauhoitella laisinkaan (eikä sen puoleen itsekkään jännittää), kun päästiin jo baanalle. Freya kävi tosiaan kuumana kun hellankoukku. Näykkäsi minua lähdössä niin että sain mustelman muistoksi - kerta se on ensimmäinen tätäkin lajia. Suoranainen ihme oli kyllä, että Freya ei ottanut varaslähtöä!! Lähtikin se sitten luvan saatuaan kun ammus ja siinä sitten sählättiin vähän molemmat ja otettiin kaksi turhaa kieltoa kepeiltä. Puomin alastulokontaktilta tuli vielä vitonen komiasta loikasta, niinku nykyään ruukaa. 15 virhepisteellä sijotuttiin jonnekkin viidennen tai kuudennen tienoille - en edes muista tarkkaan. Meno tuntui kuitenkin todella hyvältä kun alkuun päästiin.

Toisella radalla puolestaan meno tuntui vieläkin paremmalta - paitsi se puomin alastulo jälleen ja mun yks vähän pitkäks venähtäny valssi, niin että ohjasin koiran suoraan toiseen keppiväliin. Freya kyllä toimi vallan mainiosti - muistin kerrankin koutsin neuvon ja luotin koiraani - se osaa ja se tekee just mitä sanotaan. Oikein hyvä fiilis jäi, vaikka nyt ei sitä toivottua viimeistä nousunollaa tullutkaan. Eikä varmaan tule, ennen kun keksin miten saan puomin alastulokontaktin toimimaan yhtä varmasti, kun treeneissä. Se on kai mun päässä se ongelma ja minä joko teen jotain erilailla, tai sitten mun jännitys heijastuu tai jotain... Lopputuloksena kuitenkin kymppi ja 15 sadasosaa yliaikaa (ensimmäinen sitäkin lajia) - kärkiporukan aikoja kun katseli, niin totesin että aika tiukka ihanneaika olikin. Vaikka ilman sitä väärään keppiväliin ohjausta ja siinä sähellystä olisi varmasti päästy ihan hyvin ihanneajan puitteissa maaliin. Toivottavasti saan yhtä rennonletkeän fiiliksen jatkossakin ohjaukseeni. ;) Ei ole varmaan vielä koskaan ollut noin nautinnollinen olo radalla, oikeesti! Virheistä viis. Emppu ja Onni sen sijaan veti hienosti ja ottivat toiselta radalta nollavoiton! Onnea! =)

Agilityn lisäksi on sitten käyty porukalla etsimässä mummoja. =) Raunioilla siis. Lina pääsi vähän Freyan siivellä raunisryhmään mukaan ja niin vain piti sitten minunkin ruveta Linan kanssa sitä lajia harrastamaan; lupasivat etteivät laita minua mihinkään ahtaaseen piiloon (ahtaanpaikankammo näet). Freyahan on touhussa jo vanha tekijä ja nauttii valtavasti. Lina puolestaan on taas ihastuttanut ja yllättänytkin reippaudellaan: se kävi ensimmäisellä kerralla ihan omatoimisesti tutkimassa avonaiset putket ilman minkäänlaista arkailua ja kulki muutenkin niinkuin olisi aina moisessa paikassa kuljeksinut (varmaan vaikutusta silläkin että aika vaihtelevassa maastossa ollaan kuljettu lenkeilläkin). Ja mikäs onkaan parempaa sosiaalistamista pennulle, kun raunikset: siellä on paljon kivoja tätejä joilta saa herkkuja ja muita koiriakin siellä näkee ja onhan se toki aika jänskä paikka itsessään! Bonuksena siellä on toinen pentukin, käyttölinjainen labbis, jonka kanssa pääsee läheiseen metsikköön juoksemaan treenien päätteeksi.

Vähän on kyllä mammallakin sopeutumista sen lisäksi, että maalimiehenä saa jännittää (vaikka toistaiseksi ovat pitäneet lupauksensa ja olen saanut piiloutua väljempiin jemmoihin), niin käskivät vieläpä ostaa, keittää ja pilkkoa Linalle sisäelimiä, jotta saataisiin se mahdollisesti haukkumaan superherkun toivossa! Minun, joka en juurikaan välitä syödä lihaa, enkä varsinkaan laita sitä - sillon en ainakaan söis jos joutuisin eka kokkaan sen. =¤ Vaan mitäpä sitä ei koiransa eteen tekisi; maksaviipaleet näyttivät tarpeeksi siloisilta minunkin kokattavaksi. Haukkua ei tosin vieläkään kuultu, mutta olihan se vasta kolmas kerta rauniksella, joten jospa se siitä ajan kanssa. Lina kun ei muutenkaan ole ollut mikään turhan äänekäs kaveri - varmaan kokonaiset viisi kertaa olen sen kuullut haukahtavan. Vaan on se niin super!

Niin ja ihan vain tiedoksi: talviturkin ovat molemmat tytöt heittäneet jo ja vaihtaneet kesähepeniin. Ei paljo Linakaan kummeksunut vettä, tai edes aallokkoa - sinne vain Freyan persässä. Ja kun Lina oli Fonzie-parsonin kanssa metsälenkillä ja tiemme vei meren rantaa, meni Lina edellä ja Fonzie, joka ei kuulemma välitä uida, perässä. =) Lina muuten luulee varmaan olevansa parson. ;) Niitä kun se on meille tultuaan eniten nähnyt - mulle kun on kummasti ystäväpiiriin kertynyt parsonisteja. =) Tässäpä iloksenne Fonzien emännän Elinan ottamia kuvia kaveruksista:

kuvat: Elina Paavola

P.S. Peukut pystyyn jotta se nousunolla napsahtais Pietarsaaressa lauantaina! ;) Toivossa on hyvä elää...