Metsässä

Olipa taas metsäreissu: ensin Freya karkasi mereen uimaan. Siellä se onnellisena polskutteli ulappaa kohti, niin että meille rannalle jääneille meinasi tulla hätä - kylmä kun kangistaa nopsaan ja meri on kuitenkin vielä osittain jäässä. Lopulta sain koiran palaamaan rantaan eikä tarvinnut itse imitoida hengenpelastajaa.

Huokasin liian pian...

Seuraavaksi Freya keksi kiivetä lintutorniin aivan tappiin saakka, eikä uskaltanut tulla omin jaloin alas. Minä korkeanpaikan kammoinen pääsin ensimmäiseen kerrokseen, kun koira kiikkui kolmannessa ja toinen itki mamman perään maassa.

Kohta kuului Linan askelet rappusista takanani: uskollisuus voitti pelon sittenkin. Mietin, että ei hemmetti, kuinka minä saan kaksi koiraa täältä alas, kun oma selviytyminenkin on kyseenalaista? Siinäpä olisikin ollut varmaan palokunnalla hauskaa, kun olisivat joutuneet tulemaan pelastamaan Laitisen Rouvan puudeleineen lintutornin nokasta...

Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut sinne pelastuslaitokselle soittaa, kun mukana oli luottoystävä Elina, jonka päätä ei ihan pienistä huimaa. Elina kantoi (märän) Freyan alas sillä aikaa, kun me Linan kanssa koitettiin selviytyä maankamaralle miten parhaiten taidettiin. Onneksi Lina uskalsi tulla alas ihan itse, eikä tarvinnut sitä kantaa... Minulla kun huippaa suunnilleen keittiöjakkarallakin, niin että ei olisi ollut mikään helppo nakki.

Lopuksi Freya vielä kruunasi kevätasunsa kierimällä paskassa oikeen antaumuksella - sitä ihtiään oli siis korvissa sisälläkin! Great - onneksi matkustavat häkeissä takakontissa, niin että siellä sai aromipesä hautua ihan rauhassa...

Mutta noin muuten oli tosi mukavaa: tuntui aivan kuin olisimme olleet jossain rinnakkaistodellisuudessa, oli niin hiljaista. Auringon laskiessa merelle, nousi sumu ja vain lisäsi irrallisuuden tunnetta. Ainoat elävät olennot maailmassa meidän lisäksemme olivat joutsenet, jotka pitivät omia menojaan lahden poukamassa. On muuten hurja ääni, kun joutsen nousee siivilleen!