Hatarapää

Argh! Tajusin just että Seinäjoen kisojen viimeinen ilmottautuminen olisi ollut eilen! Kalenteriin olin sen kyllä isolla merkinnyt ja vielä punaisella alleviivaustussilla ympyröinyt - ja kyllä minä sen päivällä töissä muistin, mutta kun sieltä käsin en asialle voi mitään tehdä... Muistin vielä töistä tultuanikin, mutta oli kiire kouluttamaan agiryhmäämme, joten ilmoittautuminen jäi illaksi... Ja hups, niin se vaan unohtui. Miksi, oi miksi pitääkin jättää aina sinne viimeminuuteille?

Toki saattaisi vielä mukaan päästä, jos oikein nöyrästi kysyisi, mutta eipä tuota ole kisafiilistäkään, joten olkoon. Tiedän kyllä, että sitten lähempänä kisoja harmittaa, mutta ehtiihän tuota kisata ens vuonnakin... Keskitytään nyt vaan treenaamaan ne kontaktit kuntoon. ;)

Viimeksi mainitsin kepo-agista: kyllä se Mikko sinne Freyan kanssa pienen yllytyksen  jälkeen uskaltautui ja ilmeisesti oli oikein hyvin mennytkin... Ei paljoa kommenttia mieheltä herununt, mutta kuulemma se oli yhtä helppoa kun miltä se näyttääkin (pitäiskö tässä vaiheessa masentua). Ja kun yritin kysyä, että oliko edes kivaa, niin kuulemma vois toisenkin kerran lähteä, niin että ilmeisesti siellä on ollut mukavaa. Saan kuitenkin toistaiseksi pitää Freyan itselläni jatkossakin (huh!). =)

Niin ja kun kerran sain Marjaanalta Ninjasta (A'mael Mellon Belba Baggins) hienon edustuskuvan, niin täytyyhän sen esiin laittaa.

Terve taas! =)

Ompas tullut taas vietettyä pitkä blogihiljaisuus - ei kyllä ollut tarkoitus. Sitä usein miettii, että pitääpäs tämäkin hauska juttu jakaa blogissa... Sitten kun istahtaa koneelle, niin... blääh, ei jaksa. Varsinkin kun niitä kerrottavia juttuja tuntuu kasaantuneen niin pitkältä ajalta. Tosin on sitä mennä vipellettykin siihen tahtiin, että kotona sitten vaan olla möllöttää, kun sellainen mahdollisuus tulee. Nytkin kun on vapaata, en ole saanut vielä edes vaatteita päälle, vaan pyjamassa ja siinä kuuluisassa pupu-aamutakissani tätä naputtelen.

Sain lopultakin päivitettyä linkkejäkin ja toivon etten unohtanut ketään. Saa huomauttaa jos tuntee joutuneensa huomiotta. ;) Niin ja siinä samalla kun en ole omaa blogia saanut päivitettyä, niin eipä ole isommin tullut muidenkaan blogeja seurattua, joten täytyy kuroa sekin aukko umpeen. Niin että älkää siis ihmetelkö jos ole pihalla noin suurinpiirtein kaikesta.

Ja ettei nyt vaan pääse unohtumaan, niin täytyy toivotella myöhästyneet synttärionnittelut ensinnäkin A-pentueen pojille, jotka täyttivät 8.10 4-vuotta! Ja onnittelut myöskin B-pentueen kolmikolle, jotka juhlivat 2-vuotissynttäreitäään 9.11!

Eilen kuulin Voiton (A'mael Mellon Aragorn) kuulumisiakin pitkästä aikaa ja olipas mukava kuulla, kuinka poika on terve ja onnellinen kaveri. =) Ja hyväkäytöksinen: pikku-herra on oppinut kotipihansa rajat niin hyvin, että naapurin kissaakin tyytyy vain katselemaan rajojen sisäpuolelta! Se on melkoinen saavutus parsonin kanssa se! Tässäpä iloksenne kuva Voitosta, joka on selvästi perinyt äitinsä pään ja ilmekin on ihan samanlainen kun Freya-mammalla. Niin ja samanlainen pallohullu on poika kun äitinsäkin. =)


B-pentueesta Peicco on puolestaan kunnostautunut metsästyskoirana ja saanut saaliikseen mäyrän. =) Jee, hyvä Peicco! Annelta tuli kuvakin metsästäjästä:




Itsellemmekin kuuluu oikein hyvää. Koirat voivat hyvin ja pitävät mamman liikkeessä.

Lina aloitti virallisesti agilityn alkeiskurssilla ja ai että meillä on kivaa siellä! Oikein aina odottaa seuraavaa keskiviikkoa, että päästään taas agilitaamaan. Tosin tulee sitä käytyä välillä ihan itsekseenkin - tai on meillä yleensä Elina ja Fonziekin seurana. Lina mitattiinkin syyskuussa suramme omissa kisoissa epävirallisesti, ihan vain harjoituksen vuosi ja uteliaisuutta; 39cm saatiin tulokseksi, eli medi-koirahan tuo. Mittaaja oli ihan kyllä agilitytuomari (kiitos Katarina), joten mittaa voitaneen pitää luotettavana. ;) Niin ja sellainen hauska yhteensattuma: Linan alkeiskurssilla on sama koutsi, jonka ohjauksessa me Freyan kanssa aikoinaan aloitimme. ;) Näin se ympyrä sulkeutuu.

Freya puoleastaan on pitänyt kisataukoa... Mulla onkin vissin rapoamatta meidän viimeisimmät kisat, joten ihan lyhyesti: Pietarsaaressa ekalla radalla Freya hyppäsi poikittain riman päälle ja kolautti jalkansa, niin että ontui kun tultiin radalta. Tosin kyseessä oli vain puujalka, koska pienen levon jälkeen lakkasi ontumasta. En kuitenkaan uskaltanut riskeerata, joten jätin suosiolla toisen radan väliin ja tilasin ajan hierojalle - onneksi on luottohieroja. Ekan radan tulosta en edes muista - ainakin puomin kontaktilta tuli loikka.

Ylivieskaan piirinmestaruuskisoihin kuitenkin päästiin Freyan jalan puolesta, mutta kuinkas ollakkaan, minä heräsin kisa-aamuna migreenissä. Startti oli vasta iltapäivällä, joten eipä muuta kun lääkettä nassuun, lepoa ja toivoa paremmasta. Arvoin viimeiseen asti, että lähdenkö vaiko en, mutta päätin kuitenkin kokeilla, kun olo oli parempi. Ekan radan jälkeen tosin kaduin päätöstäni ja toisen radan ohjasikin lainaohjaaja, joka ei ollut tehnyt Freyan kanssa koskaan yhteistyötä. Mutta Freyahan menee, kun joku vaan sanoo että minne. Hienosti Katja ja Freya selvisivät radasta, niin että kiitosta vain Katjalle! (Katja muute toimii toisena koutsina Linan alkeiskurssilla). Ja ne tulokset: eka rata oli hylsy, kun en viitsinyt palata kiellon jälkeen korjaamaan sarjaestettä (no kun päähän sattu ja siellä oli alla jo jos jonkinlaista kontaktiloikkaa), hyppäriltä taisi Katja ja Freya kerätä kympin verran (eka rima tuli alas ja kepeille kielto vähän varovaisesta ohjauksesta johtuen).

Omat kisat syyskuussa... Hmm... Pitipä oikeen luntata tuloksista että kuinkas ne menikään: eka rata 10 ja sijoitus 5. Muistelisin olleeni ihan tyytyväinen rataan - paitsi kontakteihin. Kepeille syöttö oli mun ylpeys tällä radalla. Toisella radalla ei muuta hyvää sitten ollukkaan, kun hieno sylikäännös, jonka vähäisestä harjoittelusta huolimatta päätin vetää riskillä - ja se toimi hyvin. Muuten rata taisikin mennä sähläykseksi, kun olin tehnyt ratasuunnittelussa mokan ja sitten olin ihan väärässä paikassa vastaanottamassa koiraa putkesta. No siitä sähläilystä kielto ja yliaikaa ja vielä kontaktit lentämällä niin että joo. Sijoitus näkyy olleen kuitenkin 8. Ja nyt rupesin miettimään, että teinkö mä sen sylkkärin sittenkin ekalla radalla... Kannattais varmaan kirjottaa nämä tänne, kun ne on vielä tuoreemmassa muistissa...

Kisatauko on kieltämättä tehnyt hyvää ja nyt taas on vauhtia ja intoa Freyalla ihan eri lailla. Kontaktien opettelu on aloitettu uusiksi ja katsoo nyt josko tämä tapa toimii... Seinäjoelle varmaankin pitäisi taas mennä vähän nostatteleen kisafiiliksiä - sitä ennen pitäis kyllä se fiilis ohjaajan jostain löytää. Mulla on lähinnä varmaan noista kontaktiloikista johtuen kunnon turhautuminen koko touhuun, kun sen tietää jo ennalta kuinka siinä käy. Olen itseasiassa harkinnut jo ohjaajan vaihtoakin, jos se on vaikka minusta kiinni, mutta toistaiseksi nyt mennään näillä eväin. Ilmotin tosin Mikon Kepo-agiin, mikä on nimenomaa tarkoitettu kokeiluksi huoltojoukoissa vaikuttaville isännille, että jos vaikka innostuisivat lajista itsekkin. Lupasin jo Mikolle, että saa jatkaa harrastusta Freyan kans, jos innostuu (tosin nyt jo vähän kaduttaa kun menin lupaamaan, kun Freya on niin Super). Vaikka katsoo nyt uskaltautuuko tuo ensinkään koko Kepo-agiin... Sietäis kyllä mennä, kun aina mulle uhoaa, kuinka itse ohjais paremmin. ;)

Mulla ei ole enää vauvakoiraa!

Mitenhän tästä taas selviän? Lapset kasvaa, ei sille mitään voi.

Linalla siis alkoi tänään juoksu. Hassua miten se aina tuntuu yhtä haikealta, kun pentuaika on taakse jäänyttä elämää. *huokaus*

Tässäpä wanhojen muistoksi kasvattajan ottama kuva Linasta ihan vauvana:

kuva: Gesche Blankenagel

Vauhti kateissa

Kyllä sitä miettii, että lievästi täytyy olla hullu, kun jo kukonlaulun aikaan nousee sunnuntaiaamuna lähteäkseen ajelemaan agikisoihin - flunssassa. Mun ei tokikaan itse tarvinnut ajaa, kun Empun Kepo hoiti kuskin homman, vaan kuitenkin... Freyakin piti oikein kaivaa isännän vierestä peiton alta mukaan lähtiessä. Lina kyllä oli tikkana hereillä ettei vain mamma jätä. ;) Eihän me nyt ilman cheerleaderia oltais lähdetykkään. =) Pihtipudas oli siis suuntana ja kolmen startin verran kisoja tiedossa.

Eka rata oli ihan perus agirata, jossa oli yksi vaikeampi paikka. Ei tosiaan ollut ohjaaja oikein vedossa ja ratasuunnittelussa tein kyllä aika älyvapaita ratkaisuja ja itse ohjaus meni vähän pelastelun puolelle - virheitä yhden kiellon verran ja aikaa paloi... Puomin alastulokontaktikin tultiin taas komealla loikalla, en voinut mitään, vaikka yritin varmistella. Yleisesti meno tuntui todella tahmealta ja Freyan vauhtikin oli kyllä kateissa. Yliaikaa ropisi siis vielä sen kympin lisäksi.

Toinen rata oli hyppäri. Ihan sujuvan oloinen rata, mutta hylsyksihän se meni, kun en sitten jaksanut kai oikein tykittää ja käskyttää, joten Freya hyppäsi yhden hypyn väärinpäin. Kun on pää täynnä räkää, on aika vaikea tsempata itsekkään. Vauhtikaan ei ollut sitä normaalia Freyaa tälläkään radalla.

Kolmas rata, agilityarta jälleen. Jo lähtö oli Freyalla hidas... Ja hitaasti jatkui matkakin - ihan kun sunnuntaikävelyllä oltais oltu! (Maalissa ei edes kauheesti hengästyttänyt, ei vaikka hapenottokyky ei flunssaisena ollut kyllä taatusti parhaimmillaan). Eikä Freya oikein irronnutkaan normaaliin tyyliinsä, joten loppusuora oli aikamoista pyörimistä, enkä olis ihmetelly vaikka kieltovirheitä olisi sadellut, mutta ei. Taas yliaikaa ja yksi vitonenkin - kuka arvaa mistä? ;)

Freya oli muutenkin jotenkin kauhean kärttyinen ja olisi mieluiten vaan käpertynyt syliin - ihan sama kenen. Freyahan ei edes ole mitään sylissä viihtyvää sorttia, joten aika kummallista käytöstä. Liekö sitten juuri loppunut juoksu pistänyt harmoonin epävireeseen vai oireiliko kipua? Jos oireili, niin miksi ei sitten eilen treenikentällä tuntunut taas vaivaavan mikään? Jokatapauksessa tänään käytiin hierojalla - molemmat. Sama hieroja kun hoitaa sekä ihmisiä, että koiria ja Freyalle oli aika tilattuna, ja kun siinä ei heti ollut seuraavaa asiakasta tulossa, hoiti hän sitten minun nilkkanikin taas paikalleen ja niksautti selän (vasen nilkka, minkä loukkaisin vuosi sitten keväällä, se ei oikeen meinaa pysyä paikallaan ja vaikuttaa selkään saakka). Ja olihan tuo Freyakin saanut itsensä jumiin taas... Hieroja totesi aika hassun jutun siinä minua hoitaessaan: me kuulemma peilaamme Freyan kanssa toistemme kipuja!! Eli jos mamma ei ole agilitykentällä vedossa, niin mitenkä olisi koirakaan? Hmm... Aika mielenkiintoinen tulkinta. =)

Kiitos taas Empulle Kepoineen hyvästä matkaseurasta! Ja onnea vielä tätäkin kautta nollasta ja sijoittumisesta! Jee! Ei ollut aivan turha reissu. =) Kohta nähdään! Lina ei vielä edes aavista, että pääsee ihanan Onnin kanssa metsäretkelle.

Ninja edustaa

Ja hienosti edustaakin! Ensinnäkin Ninja (A'mael Mellon Belba Baggins) oli aloittanut virallisen agilityuransa tekemällä Marjaanan kanssa hienon nollaradan sijoittuen kakkoseksi! Ninjalta upea uran aloitus ja Marjaanalta radoille paluu mammalomalta! Onnea hurjasti!

Ja eikä siinä vielä kaikki: tänään Ninja edusti Tornion KV näyttelyssä ERInomaisen arvoisesti, ollen PN2 ja saanut SERTin ja vara-CACIBin, joka vahvistunee CACIBiksi aikanaan. Arvostelukin oli todella hyvä (tuomarina Joao Filipe Lisboa, Portugalista). Onnea onnea!




Pitipäs sitten pohjaakin pikkasen muokata. Alkuperäinen pohja on täältä - vaihdoin vaan omat kuvat siihen. ;) Hetkisen kestää että saan kaikki laatikot tuonne sivustaan paikoilleen, kun tuo pohjan vaihaminen vei kaik mennessään. Linkit sieltä nyt ainaski puuttu viä...

Terveiset leiriltä!

Niin se vain on kesäloma kulunut - viikko vielä jäljellä. Freyalla juoksu on vähän hidastanut tuota harrastuspuolta... Lina puoletaan on päässyt muutaman kerran agilityn pariin, raunioille ja Kromfohrländer ry:n järjestämälle leirillekkin. Oikein mukava leiri oli ja puitteetkin upeat! Kiitos vain järjestäjille ja muille leireilijöille. Näin ensikertalaisetkin otettiin lämpimästi porukkaan mukaan. Itsehän onnistuin sairastumaan kesäflunssaan juuri sillä siunaamalla, kun startattiin kohti Virtoja ja en sitten ollut aivan vedossa - muutamat ohjelmat tuli skipattua, kun ei vain jaksanut olla pystyssä. Iltanuotiollakin jaksoin vain hetkisen, kun oli pakko jättää Mikko edustamaan meidän laumaa ja painua itse peiton alle. En tiedä miten myöhään Mikko sitten kotiutui edustustehtävistään, mutta hauskaa tuntui ainakin olleen, eli varsin kelvollisesti tuo lienee meidän lauman mainetta pitänyt yllä. =)

Saatiin hyviä trimmausohjeita ja Linan korvakarvat ja irokeesi saivat lähdön. Kiitokset Annulle opastuksesta! Agiliitoakin päästiin taas harkkaamaan, mikä nyt ei aivan kauhean hyvin sujunut tälläkertaa, koska Lina oli a-i-v-a-n poikki ylitsepursuavan virikemäärän jälkeen, eikä jaksanut ihan täysillä keskittyä (ja mitä nyt ohjaajallakin pää täynnä räkää). Koirien juoksukisaan toki piti myös osallistua ja ensimmäinen kierros meni aivan kelvollisesti, kun itse kipittelin vähän edellä maaliviivaa kohti. Toinen kierros meni sitten täysin plörinäksi, kun happivajaana pistin Mikon juoksemaan puolestani ja kiersin itse maaliin odottamaan. Olin ihan varma että kyllä se Lina Mikonkin perään lähtee, mutta eikä mitä, kun jäi vain etsimään minua sieltä missä oli minut viimeksi nähnyt. Kyllä sitten vauhtia löytyi, kun bongasi mamman maaliviivan takaa. Suosipa arpaonnikin leirin arpajaisissa, kun Mikko voitti Dan Brownin Da Vinci-koodi äänikirjan. Siinäpä meillä sitten sujuikin ajomatka varsin rattoisasti Lars Svedbergin ääntä kuunnellen, ensin Kuusankoskelle veljeni perheen luo ja pari päivää myöhemmin kotia. Ehdittiin tosin kahlata levyistä vain kolmasosa, kun jo oltiin kotipihassa. Ei sentään jääty autoon istumaan ja jatkamaan kuuntelua... Tosin Mikko kyllä tässä eräänä päivänä ehdotti, että lähdettäiskö ajamaan vaikka Kuusamoon. Minä ilonpilaaja tyrmäsin ajatuksen oitis ja vasta viiveellä minulle valkeni ehdotuksen taka-ajatus. =) Vähän ihmettelinkin, kun juurihan Mikko siellä loman aluksi kävi moottoripyörällä sukuloimassa.

Palatakseni vielä leirille: arpajaisten aikana tapahtui varsin jännittävä välikohtaus, joka onneksi päättyi onnellisesti: eräs länderi oli näppäränä kaverina löytänyt tiensä yläkerran ikkunan kautta katolle, ja päättänyt lähteä sitä kautta etsimään isäntäväkeään. Onneksi joku tämän huimapään ehti huomata ennen kuin kaveri kerkesi hypätä alas ja koira saatiin takaisin ikkunan kautta sisälle. Melkoisen pelottavaa sitä oli kyllä sivusta seurata, mutta onneksi tarinalla on onnellinen loppu!

Ensi vuonna täytyy ehdottomasti päästä uudelleen. Minulla oli kamerakin mukana, mutta yhtään kuvaa en omasta kunnostani johtuen ottanut, joten tämä postaus jääpi ilman kuvitusta. Jospa sitten vaikka ensi vuonna saisi niitä kuviakin... Ja pääsisi Freyakin mukaan. Freya onkin palattuamme ollut niin mammantyttö, että ei paremmasta väliä!

Freya the Great 6-vuotta

Lina ja agility

Eipäs ole tästä aiheesta tullut laisinkaan raportoitua, joten nyt sitten tulee: Linahan aloitti pentuagilityn suhteellisen varhaisessa vaiheessa - minulla kun koulutusohjaajana on estekopin avain ja ihania avuliaita ystäviä apuohjaajiksi, niin ihan omatoimisesti olemme käyneet, säännöllisen epäsäännöllisesti jotain pientä puuhailemassa. Alkuun oli rimat ihan maassa, nyt jo vähän irtikin. ;) Tällähetkellä ollaan siinä vaiheessa, että Lina ampuu iloisesti hypyille ja vauhtia on hurjasti! Tähän mennessa palkka on tullut aina namikupista, jota kontrolloi apuohjaaja (suuret kiitokset tästä kuuluvat Elinalle, Riitalle, Katille ja Saijalle!). Eilen totesin että täytyy ruveta välillä palkkaamaan Lina ihan itsekin... Oli nimittäin hienoisia valikoivan kuulon oireita ja namikuppi tuntui vetävän puoleensa turhankin paljon. Kokeiltiin sitten hatuunottoja ja välistävetoja niin, että palkkasin itse ja hyvin toimi! Korvatkin. ;)

Kontakteista ollaan otettu ainoastaan alastuloa, sillä minä päätin kokeilla opettaa Linalle kontaktiesteet vähän niinkuin nurinpäin, eli aloitimme alastulokontakstista ja siitä sitten pikkuhiljaa lähestytään kontaktia aina ylempää ja edempää. Ensialkuun nostin Linan vain 2 on 2 off asentoon ja siinä apuohjaajan suosiollisella =) avustuksella namikupista namia ja "ota"-käskyn toistoa, niin että pikkuhiljaa käsky ehdollistuu tähän asentoon. Toinen vaihe oli tuoda hihnassa ihan siitä kontaktin yläpuolelta oikeaan paikkaan ja asentoon ja taas namia ja käskyn toistoa. About puolesta välistä puomin kontaktia päästellään jo tulemaan ja kas kun Linalla tuntuu olevan jo hinku puomille. =D Eilen katseli jo keinua sillä silmällä, mutta sinne ei vielä ollut asiaa. ;) A jää kans siihen, kunhan neitonen on hieman aikuisempi ja kroppa valmiimpi - toistaiseksi on ainostaan käyty (kerran) alastulokontaktilla 2 on 2 off asennossa. Tässä menetelmässä toistoja kyllä tarvii paljon, mutta toivonmukaan saan tällä keinolla varmat kontaktit (en tee enää samaa virhettä kun Freyan kanssa). Ja on siinä sekn etu (toivottavasti), että nämä kyseiset eseteet eivät ehkä tunnu koirasta niin pelottavalta sitten aikanaan, kun ne mennään alusta saakka, kun koira tietää jo lähtiessään, mitä on tulossa.

Keppejä on tehty verkkokepeillä aina kun ne on viitsinyt kasata (tai olleet valmiina). Alkuun idea opetettiin tietysti namilla vedättämällä ja nyt mennään niin että namikuppi odottaa lopussa apuohjaajalla ja minä juoksen ja kannustan vieressä. Tosi hyvällä rytmillä ja innolla pujottelukin sujuu. =)

Putkea on tietysti tehty myös ja se suorastaan imee Linaa puoleensa! Lähetykset parin metrin päästä toimii, takaaleikkaukset onnistuu - sinne se ampuu kun tuulispää. =) Pussia on testattu kerran, niin että kangas oli lyhyenä ja apuohjaaja piti pussia raollaan. Sinnekkin tietysti mennään innokkaasti häntä heiluen. Eilen oli tarkoitus ottaa pussia, mutta kun Lina rupesi välistävetojen yhteydessä roikkumaan hihoissani, mikä on merkki siitä, ettei se enää jaksa keskittyä täysillä (olihan se uusi ja haastavampi kuvio), joten tehtiin vain kerran vanha tuttu kahden hypyn suora namikuppi päässä ja loptettiin siihen (mikä vauhti!). Kannatti lopettaa, kun hinku esteille tuntui jäävän; siinä vaiheessa kun kerättiin esteitä koppiin, Lina kulki ihan imussani ja hyppi ympärillä sen näköisenä, että mitä tehdään - ei edes parhaan ystävän Fonzien seura kiinnostanut yhtä paljon kuin agilityesteet. Itseasiassa verkkokepeille tyttö ehti karata ihan omatoimisesti, ennen kun ne ehdittiin purkaa...

Erittäin hyvällä mallille Linan agility siis on. Kiirehän meillä ei ole, mutta kun se on niiiiin kivaa - meistä molemmista.

Hui! Kello on jo vaikka mitä! Meidän pitäis kohta olla jo menossa rauniorataa kohti ja mulla on vielä juustotkin pilkkomatta! Lina pääsee vähän etsimään mummoja kivenkoloista ja kiipeilemään jännissä paikoissa. Ta taa!

KLAG 2008

Tuolla jo kommenttilaatikossa kyseltiin KLAG-raportin perään (terveisiä vaan sinne Haaparannan suuntaan). Jospa nyt sitten muutama sananen siitäkin...

Kymmenenvuotisjuhla-KLAG pyörähti käyntiin varsin sateisessa säässä; jo kehiä rakentaessamme kastuimme läpikotaisin. Minulla tosin oli tuuria, sillä minut oli nakitettu ilmoittautumiseen, joten pääsin katon alle monen muun jatkaessa sateessa värjöttelyä. Melkoinen kuhina siinä luukulla kävikin, sillä paikalle oli tulossa ennätysmäärä koiria ohjaajineen. Kakkosluokkien alkaessa minä sitten ajoin kotiin hakemaan koirat (on se kätevää kotikisoissa) ja samalla vaihdoin kuivaa vaatetta päälle ja sattumalta löysin kadonneeksi luulemani sadetakinkin... Tosin taisi sitten sadekkin tauota jossain vaiheessa.

Omaa starttia odotellessa sitten olikin aikaa jututtaa länderiväkeä ja esitellä Lina: kerrankin täälläkin suunnassa näki useamman länderin kerralla. =) Eikä hyvässä seurassa muistanut tulevaa kisaa juuri jännittääkkään ennen kun viimetipassa. Ihan kelvollisesti kai se meni ekaksi kolmosluokan kisaksi. Vähän turhaan jarruttelin Freyan menoa vaikeissa paikoissa, kun olisi vain luottanut koiraan ja antanut mennä. Vitonen tuli puomin alastulolta (yllättävää) muuten puhtaalla radalla. Vitosella sijoituimme yhdensänsiksi.

Lauantaina urakka jatkui kahden radan verran. B-kisan lähdössä tapahtui jotain aivan ennenkuulumatonta: Freya lähti haahuilemaan yleisön sekaan. Ikinä se ei ole moista saanut päähänsä! Muutenkin ennen starttia se vain meni nenä maassa ja ihan omissa maailmoissa - lähtöalueellekkin jouduin suorastaan kiskomaan sen perässäni, kun yleensä se olen minä joka olen Freyan mielestä liian hidas, kun on agilityesteille kiirus! No pienen hapuilun jälkeen päästiin matkaan, mutta ohjaajan pakka vähän hajos haahuilun suerauksena. Armotonta sähläystä (tai siltä se ainakin tuntui) ja kymmenen virhepistettä, sekä hiukan yliaikaa riitti tuloslistassa sijalle 20. Jälkikäteen kyllä ihmetyttää että saimme tuloksen lainkaan!

C-kisassa oli vaikeita paikkoja kosolti: puomille mennessä ammottavat putkensuut molemmin puolin, mikä koitui monen, myös meidän kohtaloksi. Niinikään puomin alastulolla suoraan edessä n. kolmen metrin päässä putken suu, kun piti kääntyä jyrkästi vasempaan hypylle. Sitä paikkaa pelkäsin tuolla radalla eniten, sillä ajattelin Freyan loikkaavan puomilta ja siinä ei muuta olisikaan tarvittu, kun putkessa oltais oltu. Mutta kuinkas kävikään: onnistuin vastakädellä vedättämällä ja samalla jonkinmoisella valssintapaisella ottamaan alastulokontaktin kuten pitääkin ja vielä kääntymään sinne minne pitikin! Jee! Loppurata menikin sitten ihan ok - yhtä pientä huolimattomuusvirhettä lukuunottamatta, mutta mitäs pienistä, kun kivaa oli. ;)

D-kisan alussa Freya kävi TAAS tervehtimässä ennen lähtöä yleisön. Tuosta radasta minulla ei ole edes selkeää muistikuvaa. Hylsy sieltä kuitenkin otettiin, mutten muista yhtään että missä... Freya oli tosi outo: se ei irronnut YHTÄÄN kuten tavallisesti, räksytti vain jaloissani ja taisi se hylsy tulla sen vuoksi lukemattomista kielloista... Hmm...

E-kisan hyppyradalla sitten avattiin nollatili kolmosissa. Kerran neuvoteltiin putkeen menosta ja yksi kaarre meni vähän pitkäksi, mitkä maksoivat kalliita sekunteja. Sijoitus viides ja ensimmäinen SM-nolla plakkarissa! Todella tyytyväinen olin tuohon rataan ja tuntui, että Freyakin alkoi vasta tuossa viimeisessä kisassa syttyä ja olla se oikea vauhti-Freya! =) Lähtöön oli taas kova kiire ja minun hitautta kommentoitiin kuuluvasti: Räyh Räyh Räyh!

Ja tässä viimepäivien aikana selvisi syykin Freyan poissaolevaan käytökseen: sillä alkoi näet juoksu - kuukauden etuajassa! Toisaalta harmillisesti juuri kesälomani kynnyksellä, mutta toisaalta todella hyvin ajoitettu kisojen kannalta! Seuraavat suunnitellut kisat kun ovat Pihtiputaalla 10.8, joten hyvin ehditään siihen mennessä lusia juoksu. Nyt sitten jännitetään aloittaako Lina miten omansa ja toivotaan kovasti ettei ainakaan ennen Länderiyhdistyksen järjestämää leiriä heti elokuun ekana viikonloppuna. Äiti ja Isä onneksi lupasivat ottaa Freyan reissumme ajaksi hoitoon - vaikkakin minä olen ihan poloinen, kun pitää jättää kullanmuru pois matkasta.

KLAGin tulokset kokonaisuudessaan täällä

Nollavoitolla kolmosiin!

Sieltä se tuli, Herralan Ritvan radalta Vöyriltä! =) Jesh! Mihinkään syväluotaavaan analyysiin ei nyt kykene, mutta pari kännykkäkamerakuvaa sentään:

Siinä sankari itse kisapaikalla kuvattuna - asetelma ei oo kummonen.

Ja cheerleader Lina vaaleanpunaisessa pannassaan seuraa tarkkaan radan tapahtumia.