Joulua joulua!

In memoriam - Ronja

Do not stand my grave and weep;
I am not there. I do not sleep
I am a thousand winds that blow;
I am a diamond glints on snow;
I am a sunlight on the ripend grain
I am the gentle autum's rain.
When you awaken in the morning's hush;
I am the swift uplifting rush
of quiet bird's encircled flight
I am the soft star that shines at night.
Do not stand my grave and cry;
I am not there, I did not die

-Mary Elisabeth Frye-

Supermamma

Nauroin äskettäin vedet silmissä seuratessani tuon koirakaksikkoni touhuja!

Meillä on täällä Freya-mamma valeraskaana ja hoitaa meitä kaikkia oikein urakalla. Arwenille jopa tuli hieman tukala olo emonsa hellässä huomassa. :) Raukka yritti nukkua sohvalla, niin Freya änkesi siihen hoitamaan: pesi pyllyn ja korvat, hoiti naarmun, jonka villikkotytär viime metsäreissulla onnistui saamaan kylkeensä. Sen jälkeen yritti asettua imettämään, mutta silloin Arwen sai tarpeekseen ja päätti vaihtaa paikkaa.

Mutta ei supermammamme niin vähällä periksi anna, kun on lapsi ruokittavana, vaan tyyräyty perässä ja asettui taas Arwenin pääpuoleen ja ihan selvästi tarjosi maitobaariaan "pikkuiselle". Siinä vaiheessa Arwen pomppasi jo sohvan selkänojalle karkuun yli-innoksta äitiään. Tyttären ilme oli juuri sellainen, kun teini-ikäisellä joka on hieman kiusaantunut äitinsä paapomisesta kavereiden nähden. :)

Ja minä en voinut muuta kun nauraa! :)

Aika kuluu ihan huomaamatta...

...enkä ole saanut viimeaikoina oikein mitään aikaan. Koiratkin on aivan hunningolla! Olen nimittäin sairastanut kuukaudenpäivät yhtä saakelin flunssaa, joka ei vain anna periksi! Yleiskunto on romahtanut täysin, eikä energia ole oikein riittänyt töissä käynnin lisäksi juurikaan muuhun. Varsinkaan Arwenin pää ei meinaa kestää tällaista toimettomuutta... Bloggaaminenkin on vähän jäänyt...

Freyan kanssa pyörähdettiin tuossa syssymmällä Seinäjoella näyttelyssä. Tuomarina Terry Thorn Briteistä. Freya sai laatuarvostelun ERINOMAINEN ja voitti luokkansa. Sen pidemmälle me ei sitten edettykkään ja se viimeinen serti jäi edelleen saamatta. (Kirjotan Freyan arvostelun jossain vaiheessa tähän, mutta nyt en jaksa ruveta sitä paperia etsimään.) Freyan esitti tälläkertaa Lohvansuun Anne, kun allekirjoittaneella valui räkä siihen tahtiin, ettei esittämisestä olisi oikein tullut mitään - vaikka suunnittelin laittavani paperitupot sieraimiin esteeksi, se ei olisi ehkä ollut kovin kauniin näköistä. ;) Jokatapauksessa tulipa tehtyä huomio, että Freya esiintyy vieraammalla ihmisellä paremmin, kun minulla. Liikkeessä meillä kyllä menee ihan hienosti, mutta seisominen on vain "toiminnan odottelua" ja tylsää - ja näkyy koirassa. Annen kanssa esiintyessä Freyalla heilui häntä kokoajan ja asento oli ryhdikäs, kun piti vähän vierasta tätiä mielistellä ja samalla kuikuilla missä se mamma oikein luuraa. Eli jatkossa mikäli mahdollista, Freyan esittää joku muu kun minä - me keskitytään vauhdikkaampiin lajeihin, kuten agilityyn. ;) Se olikin tämän vuoden viimeinen näyttely meille. Kiitos Annelle Freyan esittämisestä, sekä onnea hienosta näyttelymenestyksestä! Erityisesti siitä Leicin sertistä minkä meidän nenän edest nappasitte ;) ja vielä VSP:n kera! Hienoa! Unohtamatta kasvattajaluokan menestystä! Onnea!

Eipä meille oikeastaan hirveästi muuta arjesta poikkeavaa ole tapahtunut (tai en ainakaan nyt just muista). Hullu jänis kohdattiin kyllä yks ilta lenkillä: se koirien hurjasta mökästä huolimatta tuli vain kohti ja meidän jatkaessamme matkaa, kulki hetken perässä! Liekö sama pupunen, jonka männä kesänä näimme kerran ajavan takaa kissaa! Hurja pupu! :)

Agilityssä meillä on alkanut talvi-kausi ja treenit siirtyivät maneesiin. Lisäksi meille tuli Freyan kanssa ryhmän vaihto eteen, kun vanhan ryhmän treeniaika ei meille sopinut. Lauantaina oltiin jo ekan kerran uudessa ryhmässä ja hyvin meni. Toinen ohjaajista on sama Niina, joka piti meille yksityistreenejä ennen kisoja ja ainakin silloin sain paljon irti niistä treeneistä, joten innolla odotan mitä tuleman pitää. :)

A'mael Mellon A-pentue

...täyttää tänään vuoden. Onnea Arwen, Voitto, Pixeli ja Reiska! =)

Ekat kisat...

... meni hienosti! :) Hyllyt haettiin sekä hyppy, että agility-radalta syystä että minulla oli ohjaus aivan hitusen myöhässä ja Freya kerkes karata putkeen! Mutta ei se mitään, hauskaa oli ja hienoa rataa tehtiin muuten: kepit ja kontaktit meni hienosti, koira oli hyvin kuulolla ja vauhtia piisasi! Ja tulipahan todistettua että ohjaajan pää kestää! :) Kaikenkaikkiaan kisoista jäi positiivinen fiilis ja kotiin palasi onnellinen kilpauran aloittanut kaksikko. Seuraavat kisat jo polttelee...

Freya muuten mitattiin reilusti miniksi - vaan kenelle se muka oli ylläri. =)

Skitsoilua

Huomenna meillä on Freyan kanssa suuri päivä: eka virallinen agilitystartti! Minulla on ihan kaksjakonen fiilis: toisaalta pelottaa ja jännittää hitosti, mutta toisaalta suorastaan odotan kisaa! Tosin mitä lähemmäs starttia aika kuluu, sitä enemmän pelko valtaa tilaa... Kävin netin välityksellä kurkkimassa minkämoisia ratoja Markku Vuorinen tekee ja kyllä tuli pelko puseroon. Ei ne nyt mitään yltiövaikeita näyttänyt olevan, aika suoraviivaisia ja vauhdikkaita. Mitä nyt muutama putkiansa yms. Edelleen eniten pelottaa se radan muistaminen!

Onneksi me on nyt kahdesti päästy treenaamaanki juoksun loputtua: maanantaina oman ryhmän treenit meni hyvin ja sitten keskiviikkona saatiin Kikan ja Sulon kans ihan yksityistreenit, kun Nina lupautui meitä kouluttamaan! Olikin oikein antoisa treeni. Vaikkakin radat vähän hankalampia, kun mitä olen tähän mennessä tottunut, mutta uutta oppia tuli kyllä valtavasti ja jopa niitä onnistumisiakin sinne muutama! :) Suurkiitos Ninalle hyvistä treeneistä ja Kikalle ja Sulolle treeniseurasta! Unohtamatta tietenkään Riesa Borderterrieriä, joka minua myös radalla juoksutti. ;)

Minua ohjeistetaan oikein yhteisvoimin! Freya tuntuu tietävän tasan tarkkaan mitä kuuluisi tehdä ja selostaa niin suureen ääneen suvereenia tietämystään, että Ninan ohjeita oli vähän hankala kuulla...Harmi etten saa ääntä tähän mukaan iloksenne. ;) Kuva: Kirsti Salin

Keppitreeniä

Juoksusta huolimatta päästiin nyt sentään keppejä treenaamaan, kun Kikka ystävällisesti kutsui meidät luokseen. Toisilla sitä on kepit pihallaan, kun toiset eivät saa aikaseksi edes harjanvarsia käydä ostamassa rautakaupasta. Arvatenkin minä kuulun jälkimmäisiin. ;) Kepit ovat olleet yksi meidän ongelmapaikoista (a-n kontaktien ohella), joskin parannettu on kokoajan. Viimeaikoina Freya on mennyt hyvin neljänneksi tai kolmanneksi viimeiselle kepille ja sen jälkeen on jäänyt keppi välistä. Kun sitä on ruvennut korjaamaan, Freyalta meinaa mennä hermo ja se haukkuu minut pataluhaksi.

Niin kävi nytkin - sekoaminen sattui aina samalla kepillä! Olen kokoajan epäillyt että Freya kyllä tietää tarkalleen mitä sen kuuluisi tehdä, mutta joku minun toiminnassani saa sen sekoamaan rytmissä. Se tuli aukottomasti todistetuksi, kun Kikka meni kertaalleen kepit Freyan kanssa ja koira toimi kun unelma!! Oli muuten hienoa katsottavaa! ;) Ei muuta kun omaa ohjausta korjaamaan! Olen aiemmin rytmittänyt Freyan menoa hokemalla "menemenemene", lisäksi minulla on ollut ongelmia löytää oikea paikka ohjata koiraa: jos menen Freya rinnalle (puhumattakaan että menisin edelle), Freya kiihdyttää ja oikoo keppejä, jos jään taakse, Freya vilkuilee olkansa yli ja taas jää keppi välistä!

Kikan neuvojen mukaan lähdin nyt siis opettelemaan uutta tapaa ohjata: ensinnäkin rytmittäminen pois jotta koira saa vapauden etsiä itse sen sopivan rytmin - sitävastoin vaan kehuja tasaisella äänellä. Toiseksi oma liikkuminen: tasaisesti koiran rinnalla, käsi (toistaiseksi) tukena että tuonnepäin mennään. Ja sieltähän se tuli täydellinen suoritus! :) Meidän ongelmapaikka ratkesi siinä! Kunhan nyt vain muistan itse olla höseltämättä ja pitää vauhtini tasaisena! Eli taas loppujenlopuksi koulutettiin lähinnä vain ohjaajaa! :) Freyahan asiansa jo osasi! Myöhemmin, edistymisen mukaan, jää tukeva käsi pois ja minä alan siirtä kauemmas. Kuitenkin kiirehtimättä! Kiitos Kikka näistä hyvistä toimivista neuvosita!

Ja maltoinpa vielä lopettaa siihen täydelliseen suoritukseen! Hyvä minä! *taputtaa itseään selkään*

Hullu kait sitä on...

...mutta nyt se on tehty: ekan virallisen agilitykisan ilmottautuminen lähti postin matkassa tänään! Maha on jo nyt kuralla! Varsinkin kun ei päästä treenaamaan hetkeen tuon juoksun takia. Ajattelin kuitenkin että nyt tai ei koskaan! Tavoitteena on lähinnä selvitä hengissä sieltä - mikä on ehkä jopa saavutettavissa. ;) Eniten minua pelottaa että unohdan radan!

Ohukainen ja Paksukainen...

... asustavat meillä! Toiselle ei ruoka meinaa maistua ja toiselle liiaksikkin. Arwen pääsi vähän laihtumaan meidän reissulla, minä kun en laiskuuttani viitsinyt kahta ruokaa matkaan pakkailla, vaan ajattelin että kyllä se viikko menee sillä perusmuonalla mitä Freyakin syö. Nyt Arwenilla on kylkiluut suurinpiirtein laskettavissa! Tästä opimme sen että seuraavalla kerralla pakataan omat performancet mukaan kakaralle kun adultista ei näytä tarpeeksi saavan irti tuo ikiliikkuja. En kuitenkaan viitsi alkaa opettamaan Arwenista vielä nirsompaa pelkillä herkuilla, vaikka se laiha onkin. Eipä tuo varmaan niin pöljä ole, että itsensä nälkään tappaisi. ;) Ja eiköhän tuo taas tuosta liho, kun saa tarpeeksi vahvaa ruokaa ja välillä lihaa tai mahaa lisukkeeksi. Freyakaan ei oikeastaan ole enää mikään paksukainen (oli vain minusta niin hauska rinnastus, että otsikkoon oli pakko laittaa ;) ), vaan alkaa pikkuhiljaa olla aika simpsakassa kunnossa, kun isäntä lopetti sen yliruokkimisen! Voin vain kuvitella kuinka Freya on napittanut Mikkoa noilla maailman kauneimmilla tummilla suklaasilmillään, kun on niiiiin nälkä! Kyllä kai siinä varmaan heltyy raavas mieskin. :) (Saat anteeksi Mieheni M. Meidän perheessä kommunikoidaan nykyään blogin välityksellä, laput jääkaapin ovessa on vanhanaikaista...;) Edellisen tekstini kommentiin viitaten)

Arwenin piti aloittaa agility nyt syksyllä, mutta kävipäs niin harmillisesti että treenit ovat sunnuntaisin - ainoana päivänä viikosta jolloin ei päästä, kun nuo työt tuppaa haittaamaan harrastusta, eikä tupla-tunteja ole vara jättää tekemättä tai ei ole rahaa harrastaa. Elämä on. :(

Freya puolestaan aloitti juoksunsa pahaan paikkaan, juuri kotikisojen alla! Ehtii se kuitenkin juoksunsa lusia ennen kisoja, mutta tuleepa pidempi treenitauko. Mietin jo että uskallanko sittenkään osallistua, mutta polttelee polttelee! Kai sitä pitää suunnistaa rautakauppaan ostamaan harjanvarsia, että saan kepit pystyyn omalle pihalle ja voi edes niillä treenata. Harmi ettei päästä kontakteja harjottelemaan, jotka on yksi meisän ongelmapaikoita tällähetkellä. Viimemaanantaina kyllä meni keinun kontaktit ainakin hienosti, kun otin ne tarkasti. Muita kontakteja ei meillä silläkertaa ollutkaan. Muutenkin meillä oli taas aika hyvät treenit Freyan kanssa ja siksipä se kisaaminen kai niin kovasti poltteleekin. Eniten minua jännittää muistanko radan! Möllikisatkin olisi sopivasti juuri kisojen alla, mutta taitaa olla turhan aikaista mennä sinne haisuttamaan, kun juoksusta on vasta kaksi viikkoa siihen menessä kulunut. Freyalla kylläkin jo siihen mennessä on parhaat päivät ohi. Silti.

Arwen osaa olla välillä aika hassu. :) Sillä on sellainen pomppiva täyskuminen pallo, joka on sen ehdoton lemppari! Neiti jopa nukkuu se rakas pallo suussa ja jos ote herpaantuu ja pallo vierähtää suusta, Arwen herää, hakee pallon suuhunsa ja jatkaa unia.Toisella on oma unilelu. :) Erittäin hauska leikki on myös vierittää sitä palloa tietokonepöydän alle, niin että se pompsahtaa takaisin kopiksi. Tai sitten sitä pitää koettaa kaivamalla saada sieltä pois... Siinä puuhassa tuo viihtyy vaikka kuinka kauan.

Sain juuri syliini sellaisen pienen ihanaisen Freya-koiran, joka on taas näköjään stripannut housunsa jonnekkin ja sotkee minut... Noo, Arwen tulee kohta perässä ja putsaa Freyan jättämät jäljet. :) On ne vaan kullannuppuja.