Pahoittelen kuvan huonoa laatua, mutta kännykkäkameralla hämärissä olosuhteissa ei ihmeisiin pysty. Tärkein kuitenkin näkyy: ihq masu! =) Plop.
vuorokausia kuvanottohetkellä 40
Vuoden 2017 loput kuulumiset
8 vuotta sitten
torstaina, lokakuuta 19, 2006
Masu
Pahoittelen kuvan huonoa laatua, mutta kännykkäkameralla hämärissä olosuhteissa ei ihmeisiin pysty. Tärkein kuitenkin näkyy: ihq masu! =) Plop.
vuorokausia kuvanottohetkellä 40
maanantaina, lokakuuta 09, 2006
Pentuseja!
Freyan kanssa kotiuduttiin juuri eläinlääkäriltä ultrasta. Neljä pentua siellä masussa köllötteli. =)
Nyt jäämme vain jännityksellä odottamaan, että meneekö kaikki hyvin loppun saakka ja kasvavatko nuo neljä toistaiseksi kovin epämääräisen näköistä möykkyä terveiksi koiranpennuiksi.
Nyt jäämme vain jännityksellä odottamaan, että meneekö kaikki hyvin loppun saakka ja kasvavatko nuo neljä toistaiseksi kovin epämääräisen näköistä möykkyä terveiksi koiranpennuiksi.
sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006
A'mael Mellon A-pentue 2-vuotta!
Paljon onnea Arwen, Voitto, Pixeli ja Reiska! =)
Kuvassa Pixeli elikkä A'mael Mellon Andúril. Kuva on omistajansa Petra-Miisan ottama
keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006
Freyan mammailusta Arwenin tennispalloon
Freya on omasta mielestään kovasti raskaana: pesää tehdään ahkeraan ja naamalla on seesteinen "mamma-ilme". Ajoittain tosin vauhtia riittää vaikka muille jakaa, mutta taas vastapainoksi mammakoira kulkee kotona ollessani kokoajan läheisyydessäni, enkä pääse edes suihkuun ilman seuraa. =) Eräänä päivänä töissä ollessani Freya oli kantanut puolipitoisia vaatteitani makuuhuoneen puolelta eteisen lattialle pesäntekotarpeiksi ja ilmeisesti viettänyt siinä päivän odottaen emäntää kotiin. Ensi maanantaina Freyalla on aika ultraan. Saapa nähdä onko mammakoira oikeasti raskaana vai huijaako vain minua. ;) Alkioiden kiinnittymiseen viittaava vuotokin tosin tuli ajallaan, niin kuin viimeraskaudenkin aikana, joten sen puolesta näyttää hyvältä - tosin vaikka mitä voi vielä tapahtua, joten katsotaan mitä maanantai tuo tullessaan.
Arwen the Hurja kanssa olemme sitävastoin keskittyneet agilityyn. Olimme tänään treeneissä ja sain olla oikein ylpeä Pikku-Hurjastani, mikä tuntuu erityisen hienolta, sillä reilu kuukausi sitten olin jo lyömässä hanskoja tiskiin tuon koiran agilityuran kanssa. Arwen kun on hieman hankalampi tapaus: "oireiden" perusteella hitusen heikko hermorakenteeltaan, mutta kuitenkin omaa jonkinverran kovuutta, eli ei mikään helppo paketti - vähänkin poikkeavat asiat nostavat kierroksia hurjasti ja silloin on turha yrittää saada mitään läpi, ei hyvällä eikä pahalla. Kun silloin reilu kuukausi sitten palasimme treenikentälle neljän viikon juoksutauon jälkeen, mistään ei tuntunut tulevan mitään!
Ennen juoksun alkua treenasimme viimeiset kerrat alkeisryhmässä ja juoksun jälkeen tupsahdimme jatkoryhmään uusien treenikavereiden keskelle, mikä oli Arwenille shokki. Se ei kertakaikkiaan tuntunut kestävän, että viereisellä radalla treenasi outo musta koira - vielä haukkui mennessään! Sillehän piti käydä vähän haukkumassa koko pikkukoiran egolla! Onneksi suurempi kaveri ei ollut pikkutirriäisestä moksiskaan, mutta minulle otti koville; eiväthän minun koirat karkaa radalta! Yritimme jatkaa treenejä, mutta Arwen ei tuntunut näkevän muuta kun ne vähän pelottavat vieraat koirat siellä ympärillä. Totesin että siinä tilassa on turha jatkaa ja lähdimme kotia. Olin tosiaankin valmis luovuttamaan, kun kaikki alkeiskurssilla opittukkin tuntui liuenneen pikkuisesta päästä tyystin!
Niinpä vain kuitenkin viikon kuluttua olimme taas kentän reunalla (sisukas hullu). Lähdin ihan sillä asenteella että haetaan onnistumisia ja otetaan tehostettua kontaktiharjoittelua (siis kontaktikontakti, ei kontaktieste) ja kehitetään sitä viimeksi kolhiintunutta molemminpuolista luottamusta. Viikon aikana kerkesin myös miettiä omassa päässäni ongelmiamme ja koetin muistuttaa itselleni olematta vertaamasta Arwenia kokoajan Freyaan; äiti ja tytär ovat niin kovin erilaisia kouluttaa ja ohjata ja siinä missä Freya kestää toistoja Arwen ei. Lisäksi totesin että olin Arwenin alkeiskurssilla väläyttämien lahjojen sokaisemana vaatimassa tuolta pieneltä koiralta liikaa liian pian. Näillä eväillä siis lähdimme treeneihin. Meillä oli silläkertaa vähän pidempää rataa ja Arwen jälleen kerran päätti yllättää minut: meni melkein kun vanha tekijä - eihän nyt täydellistä sentään, mutta tasoonsa nähden uskomattoman hienosti, eikä vilkuillutkaan radan reunalla olevia treenikavereita, eikä edes ihan vieraita katselijoita! Kontakti oli moitteeton! =) Ilmeisesti Arwenkin oli miettinyt jotain omassa päässään ja muisti taas mitä niillä esteillä tehdään.
Seuraavalla treenikerralla sitten seisoimme tarkoituksella radan reunalla muiden suorituksia seuraamassa ja palkitsin Arwenia tiuhaan sen ottaessa kontaktia ja rauhoittuessa. Loppujenlopuksi jopa se musta sähäkkä haukkuva koira sai juosta vierestä ilman että Arwen reagoi siihen muuten kuin heiluttamalla minulle häntää. Itse treeneissäkin saimme oikein hyviä onnistumisia ja kotiuduimme jälleen tyytyväisinä, sekä koira että minä.
Ja mitä tähän päivään ja ylpeilyyni tulee, siihen todella on aihetta: isommat koirat rähjäsivät keskenään parin metrin päässä, mutta sen sijasta että olisi yrittänyt mukaan karkeloihin, Arwen vain tuijotti nappisilmillään minua häntä heiluen! Nyt sai viereisellä radallakin juosta koira ja Arwen ei ollut moksiskaan - kerran meinasi tosin lähteä katsomaan kuka siellä juoksee, mutta palasi kutsusta takaisin! Treenit oli taas hyvät ja juma tuolla Pikku-Hurjalla on intoa ja vauhtia! Tässä saa varmaan alkaa itsekkin ihan tosissaan treenaamaan juoksua, jos mielii sen matkassa pysyä. Siinä jää nimittäin nopea Freya-mammakin toiseksi! Vielä lisää estevarmuutta sekä itsevarmuutta, niin... =) Mutta meilläpä ei olekkaan kiirettä.
Oikeasti tuntuu niin hienolta, kun pikkuhiljaa alamme olla samalla aaltopituudella Arwen the Hurjan kanssa! Töitä on vielä paljon, mutta suunta on oikea. Arwenin tapauksessa avainasemassa ovat hyvä kontakti ja sen vahvistaminen, oma rauhallisuus ja TENNISPALLO! =) Vitsit minä olen kiinnostava, kun tuo maaginen keltainen esine löytyy taskustani! Se on Arwenille paras palkka suoriuksen jälkeen. Niin yksinkertainen asia mutta olipa muka vaikea keksiä - tuli meinaan kokeiltua kaikki nakeista (sylki pihalle) narupallon kautta kerien tennispalloon, kun kerran unohdin leluarsenaalin kotiin ja jouduin turvautumaan estekopin pallovarastoon. =) Minusta se vain tuntui niin arkiselta palkinnolta, kun niitä pyöri kotona jokapuolella. Ei muuten pyöri enää, sillä ne on jemmattu Arwenin treenejä varten. ;)
Arwen the Hurja kanssa olemme sitävastoin keskittyneet agilityyn. Olimme tänään treeneissä ja sain olla oikein ylpeä Pikku-Hurjastani, mikä tuntuu erityisen hienolta, sillä reilu kuukausi sitten olin jo lyömässä hanskoja tiskiin tuon koiran agilityuran kanssa. Arwen kun on hieman hankalampi tapaus: "oireiden" perusteella hitusen heikko hermorakenteeltaan, mutta kuitenkin omaa jonkinverran kovuutta, eli ei mikään helppo paketti - vähänkin poikkeavat asiat nostavat kierroksia hurjasti ja silloin on turha yrittää saada mitään läpi, ei hyvällä eikä pahalla. Kun silloin reilu kuukausi sitten palasimme treenikentälle neljän viikon juoksutauon jälkeen, mistään ei tuntunut tulevan mitään!
Ennen juoksun alkua treenasimme viimeiset kerrat alkeisryhmässä ja juoksun jälkeen tupsahdimme jatkoryhmään uusien treenikavereiden keskelle, mikä oli Arwenille shokki. Se ei kertakaikkiaan tuntunut kestävän, että viereisellä radalla treenasi outo musta koira - vielä haukkui mennessään! Sillehän piti käydä vähän haukkumassa koko pikkukoiran egolla! Onneksi suurempi kaveri ei ollut pikkutirriäisestä moksiskaan, mutta minulle otti koville; eiväthän minun koirat karkaa radalta! Yritimme jatkaa treenejä, mutta Arwen ei tuntunut näkevän muuta kun ne vähän pelottavat vieraat koirat siellä ympärillä. Totesin että siinä tilassa on turha jatkaa ja lähdimme kotia. Olin tosiaankin valmis luovuttamaan, kun kaikki alkeiskurssilla opittukkin tuntui liuenneen pikkuisesta päästä tyystin!
Niinpä vain kuitenkin viikon kuluttua olimme taas kentän reunalla (sisukas hullu). Lähdin ihan sillä asenteella että haetaan onnistumisia ja otetaan tehostettua kontaktiharjoittelua (siis kontaktikontakti, ei kontaktieste) ja kehitetään sitä viimeksi kolhiintunutta molemminpuolista luottamusta. Viikon aikana kerkesin myös miettiä omassa päässäni ongelmiamme ja koetin muistuttaa itselleni olematta vertaamasta Arwenia kokoajan Freyaan; äiti ja tytär ovat niin kovin erilaisia kouluttaa ja ohjata ja siinä missä Freya kestää toistoja Arwen ei. Lisäksi totesin että olin Arwenin alkeiskurssilla väläyttämien lahjojen sokaisemana vaatimassa tuolta pieneltä koiralta liikaa liian pian. Näillä eväillä siis lähdimme treeneihin. Meillä oli silläkertaa vähän pidempää rataa ja Arwen jälleen kerran päätti yllättää minut: meni melkein kun vanha tekijä - eihän nyt täydellistä sentään, mutta tasoonsa nähden uskomattoman hienosti, eikä vilkuillutkaan radan reunalla olevia treenikavereita, eikä edes ihan vieraita katselijoita! Kontakti oli moitteeton! =) Ilmeisesti Arwenkin oli miettinyt jotain omassa päässään ja muisti taas mitä niillä esteillä tehdään.
Seuraavalla treenikerralla sitten seisoimme tarkoituksella radan reunalla muiden suorituksia seuraamassa ja palkitsin Arwenia tiuhaan sen ottaessa kontaktia ja rauhoittuessa. Loppujenlopuksi jopa se musta sähäkkä haukkuva koira sai juosta vierestä ilman että Arwen reagoi siihen muuten kuin heiluttamalla minulle häntää. Itse treeneissäkin saimme oikein hyviä onnistumisia ja kotiuduimme jälleen tyytyväisinä, sekä koira että minä.
Ja mitä tähän päivään ja ylpeilyyni tulee, siihen todella on aihetta: isommat koirat rähjäsivät keskenään parin metrin päässä, mutta sen sijasta että olisi yrittänyt mukaan karkeloihin, Arwen vain tuijotti nappisilmillään minua häntä heiluen! Nyt sai viereisellä radallakin juosta koira ja Arwen ei ollut moksiskaan - kerran meinasi tosin lähteä katsomaan kuka siellä juoksee, mutta palasi kutsusta takaisin! Treenit oli taas hyvät ja juma tuolla Pikku-Hurjalla on intoa ja vauhtia! Tässä saa varmaan alkaa itsekkin ihan tosissaan treenaamaan juoksua, jos mielii sen matkassa pysyä. Siinä jää nimittäin nopea Freya-mammakin toiseksi! Vielä lisää estevarmuutta sekä itsevarmuutta, niin... =) Mutta meilläpä ei olekkaan kiirettä.
Oikeasti tuntuu niin hienolta, kun pikkuhiljaa alamme olla samalla aaltopituudella Arwen the Hurjan kanssa! Töitä on vielä paljon, mutta suunta on oikea. Arwenin tapauksessa avainasemassa ovat hyvä kontakti ja sen vahvistaminen, oma rauhallisuus ja TENNISPALLO! =) Vitsit minä olen kiinnostava, kun tuo maaginen keltainen esine löytyy taskustani! Se on Arwenille paras palkka suoriuksen jälkeen. Niin yksinkertainen asia mutta olipa muka vaikea keksiä - tuli meinaan kokeiltua kaikki nakeista (sylki pihalle) narupallon kautta kerien tennispalloon, kun kerran unohdin leluarsenaalin kotiin ja jouduin turvautumaan estekopin pallovarastoon. =) Minusta se vain tuntui niin arkiselta palkinnolta, kun niitä pyöri kotona jokapuolella. Ei muuten pyöri enää, sillä ne on jemmattu Arwenin treenejä varten. ;)
lauantaina, syyskuuta 09, 2006
Treffeillä
Freya kävi tänään treffeillä komean Duke-herran kanssa. Jännityksellä jäämme odottamaan tulosta. Ainakin kohtaaminen oli varsin kiihkeä syysmyrskystä huolimatta. =)Kuvasta kiitos ja kumarrus Mikolle ja Jennille.
perjantaina, elokuuta 18, 2006
Hännäheilutuksia täältä meiltä! =)
Tämä on pakko raportoida: on meinaan naurussa pitelemistä kun seuraa tuota hassua junioria. Arwen pyydystää kärpäsiä. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä, mutta kun se tapahtuu luu suussa! =D Meinaakohan tuo kolkata ne vai mitä? Pitäsköhän ehdottaa sille kärpäslätkää? Jokatapauksessa hauskaa näyttää olevan, kun neiti vaanii, ryntäilee ja pomppii luu suupienlestä törröttäen kärpästen perässä. Häntä vispaa miljoonaa. =)
Freya puolestaan kävi tänään virallisessa silmätarkastuksessa ja sai terveen paperit. Hurmasi siinä sivussa lääkäritädin ja vastaanottoavustajan vinhasti heiluvalla hännällään ja vekkulilla olemuksellaan. =)
Kyllä on hymy herkässä tänään emännälläkin. =) Vapaapäivä ihanoiden koirien seurassa - mahtavuutta! Jos minulla olisi häntä, heiluttaisisn sitä minäkin.
Freya puolestaan kävi tänään virallisessa silmätarkastuksessa ja sai terveen paperit. Hurmasi siinä sivussa lääkäritädin ja vastaanottoavustajan vinhasti heiluvalla hännällään ja vekkulilla olemuksellaan. =)
Kyllä on hymy herkässä tänään emännälläkin. =) Vapaapäivä ihanoiden koirien seurassa - mahtavuutta! Jos minulla olisi häntä, heiluttaisisn sitä minäkin.
tiistaina, elokuuta 15, 2006
Arwenin isästä FIN MVA
Parsoneiden erikoisnäyttelyssä 13.8.2006 Yes Sir v.d. Elshof Farm "Rane" saavutti muotovalion arvon! Onnittelemme lämpimästi! =)
lauantaina, elokuuta 12, 2006
Kilpaurheilun kiroja
Kyllä on turhauttavaa välillä tämä kilpaurheilu: kaksi epäonnista agilitykisaviikonloppua peräjälkeen!
Viimeviikolla kävimme Freyan kanssa Seinäjoella kisaamassa. Tuomarina Harri Huittinen, kaksi kisaa ja kaksi hylsyä. Mukavata! Ensimmäinen hylsy vielä oli niiiiin turha ettei ikinä! Maaliin tullessa vielä hehkuttelin onnellisena hienoa nollarataa, kun joku tuli minulle sanomaan, että huomasinko että meidät hylättiin? Minä tosissaan koitin kelata että meninkö tietämättäni väärän radan vai mitä, kun minua valistettiin että otin Freyan lelun taskusta kehänauhan sisäpuolella! Just! Samassa asia palasi mieleen, että niinpä tais käydä. Siellä oli nimittäin kehänauha vedetty kaarevasti ja tosi kauas viimeisestä esteestä (toistakymmentä metriä reippaasti), plus remmit oli vadissa viisi metriä kehänauhan sisäpuolella! Tähän asti kun olin tottunut että remmit on kehänauhan ulkopuolella, samalla kun haalin Freyan remmiä, kaivoin sen narupallon esiin, enkä tullut tarkistaneeksi missä kehänauha menee, kun olin mielestäni kuitenkin selvästi jo radalta poistunut ja seuraava kisaaja jo valmiusasemissa lähdössä. Se vitutuksen määrä!!!
Toiselle radalle en sitten ikävä kyllä saanut pettmystäni nollattua ja lähdin vähän EVVK asenteella (varsinkin kun tuomari vielä erikseen mainitsi sen typerän hylsyni rataesittelyssä - ihan kun ei muutenkin olisi ollut asia muistissa!). Freya ilmeisesti huomasi asennevammani ja otti varaslähdön sillä seurauksella että minä en ehtinyt ajoissa ohjaamaan sitä vinosti keinulle ja Freya ehti hypätä aloitushyppyä vastapäätä olevan hypyn ja otti hylsyn heti kärkeen. Jatkoimme kuitenkin rataa ja teimme ihan mielettömän hienon kepeille syötön! Vieläpä vaikeammalta puolelta! Puomilla Freya sitten teki jotain ihan ennenkuulumatonta: hyppäsi ylösmenolta alas - kahdesti! Siinä vaiheessa katsoin parhaaksi poistua radalta hämmentyneenä; puomi paremminkin vetää puoleensa noita minun molempia tyttöjä, joten olin todella ihmeissäni.
Hain kilpailikirjan ja yllätyksekseni luin tuomarinsihteerin lapusta, että ei se ensimmäinen ollutkaan nollarata! Meille oli merkitty kielto kepeiltä! Freya kyllä pyöri jaloissani hetken ENNEN keppejä ja minä sen vuoksi vielä hidastin vauhtiani, etten vie sitä liian pitkälle kepeille saakka ja ota kieltoa siitä. Olis mukava tarkistaa asia videolta, mutta olen aika satavarma, ettei me pyöritty siellä kepeillä asti, kun Freya lopulta haki itse aloitusvälin, kolmannella kepillä vilkaisi minua, että menikö hyvin menikö? Ja kun sai vahvistuksen, jatkoi hienosti loppuun saakka oikein. Mutta että kielto? Huoh! Mutta eipähän harmittanut se hylsy niin paljon kun ei sitten ollutkaan nollarata!
Jälkeenpäin kun juttelin jo aamusta saakka kisapaikalla olleiden seurakavereiden kanssa, he kertoivat että aamulla toisella tuomarilla oli monet ottaneet lelut ja namit esille siellä kehänauhan sisäpuolella... Se kehä oli tosiaan rakennettu niin kuin se kehän etureunan tarkoitus olisi ollut pitää yleisö pois lähtöalueelta... Lisäksi mietitytti myös, että entäs ne koirat, joille palkkio on hakea remmi ja resuta sen kanssa? Tässä tapauksessa kun remmivati oli kehänauhan sisäpuolella... Jos tarkkoja ollaan niin... No joo, arvannette ajatukseni.
Mutta sisäpuolella mikä sisäpuolella, turha kai sitä enää on jossitella. Mutta kai minulla on lupa silti olla ihan vähän katkera? Ihan vähän vain, saanhan? [Väkisellä tulee mieleen että toisella tuomarilla se meidän rata kun olis voinu olla nolla] Tuskin tulee samanlaista hylsyä enää otettua...
Mutta se eka rata oli jokatapauksessa hieno ja toisella radallakin oli hetkensä, esim ne kepit. =)
Suurin odotuksin siis ajelimme eilen ystäväni Katin kanssa Vaasaan iltakisoihin. Aamupäivällä tytöt olivat leikkineet ja ottaneet vähän rajummin matsia, niin että Freya oli onnistunut saamaan jalkaansa haavan. Kotona se ei vaivannut saati vauhtia vähentänyt, mutta annas olla kun kisapaikalle perille päästiin ja Freyan intoa hillitäkseni otin pari lämmittelyhyppyä harjotusesteillä. Koira oli hyvin kuulolla ja vauhtia ja intoa riitti edelleen. Palkkasin Freyan namulla, otin kiinni ja lähdin kävelemään... Mitä? Ontuuko se? Siinä vaiheessa vielä kyti pieni toivo että se johtui vaan epätsaisesta maasta, mutta kun muutaman askelen jatkoimme, ontuminen muuttui ihan selvääkin selvemmäksi. Koira kainaloon ja toimistoon perumaan osanotto. Siellä kun laskin Freyan maahan näyttääkseni että se tosiaan ontuu, Freya ei juurikaan edes varannut jalalle. Se niistä kisoista sitten. Tuomarina olisi ollut Anders Virtanen, jonka radoista olen pitänyt - ja niin oli nytkin ensimmäinen rata niin mukavan näköinen, että harmitti tosiaan ettei päästy Freyan kanssa sinne pitämään hauskaa! Suhteellisen turha reissu siis - ystväni Kati sai Novan kanssa sentään hyppyradalta tuloksen ja meno oli muuten sujuvaa ja hyvännäköistä, harmi vain että kepeillä tökki.
Ensiviikolla lauantaina olisi vuorossa Lapua - mikäli jalka saadaan kuntoon, eikä juoksu ala. Toivottavasti meillä nyt olisi vähän tuuriakin matkassa!
Viimeviikolla kävimme Freyan kanssa Seinäjoella kisaamassa. Tuomarina Harri Huittinen, kaksi kisaa ja kaksi hylsyä. Mukavata! Ensimmäinen hylsy vielä oli niiiiin turha ettei ikinä! Maaliin tullessa vielä hehkuttelin onnellisena hienoa nollarataa, kun joku tuli minulle sanomaan, että huomasinko että meidät hylättiin? Minä tosissaan koitin kelata että meninkö tietämättäni väärän radan vai mitä, kun minua valistettiin että otin Freyan lelun taskusta kehänauhan sisäpuolella! Just! Samassa asia palasi mieleen, että niinpä tais käydä. Siellä oli nimittäin kehänauha vedetty kaarevasti ja tosi kauas viimeisestä esteestä (toistakymmentä metriä reippaasti), plus remmit oli vadissa viisi metriä kehänauhan sisäpuolella! Tähän asti kun olin tottunut että remmit on kehänauhan ulkopuolella, samalla kun haalin Freyan remmiä, kaivoin sen narupallon esiin, enkä tullut tarkistaneeksi missä kehänauha menee, kun olin mielestäni kuitenkin selvästi jo radalta poistunut ja seuraava kisaaja jo valmiusasemissa lähdössä. Se vitutuksen määrä!!!
Toiselle radalle en sitten ikävä kyllä saanut pettmystäni nollattua ja lähdin vähän EVVK asenteella (varsinkin kun tuomari vielä erikseen mainitsi sen typerän hylsyni rataesittelyssä - ihan kun ei muutenkin olisi ollut asia muistissa!). Freya ilmeisesti huomasi asennevammani ja otti varaslähdön sillä seurauksella että minä en ehtinyt ajoissa ohjaamaan sitä vinosti keinulle ja Freya ehti hypätä aloitushyppyä vastapäätä olevan hypyn ja otti hylsyn heti kärkeen. Jatkoimme kuitenkin rataa ja teimme ihan mielettömän hienon kepeille syötön! Vieläpä vaikeammalta puolelta! Puomilla Freya sitten teki jotain ihan ennenkuulumatonta: hyppäsi ylösmenolta alas - kahdesti! Siinä vaiheessa katsoin parhaaksi poistua radalta hämmentyneenä; puomi paremminkin vetää puoleensa noita minun molempia tyttöjä, joten olin todella ihmeissäni.
Hain kilpailikirjan ja yllätyksekseni luin tuomarinsihteerin lapusta, että ei se ensimmäinen ollutkaan nollarata! Meille oli merkitty kielto kepeiltä! Freya kyllä pyöri jaloissani hetken ENNEN keppejä ja minä sen vuoksi vielä hidastin vauhtiani, etten vie sitä liian pitkälle kepeille saakka ja ota kieltoa siitä. Olis mukava tarkistaa asia videolta, mutta olen aika satavarma, ettei me pyöritty siellä kepeillä asti, kun Freya lopulta haki itse aloitusvälin, kolmannella kepillä vilkaisi minua, että menikö hyvin menikö? Ja kun sai vahvistuksen, jatkoi hienosti loppuun saakka oikein. Mutta että kielto? Huoh! Mutta eipähän harmittanut se hylsy niin paljon kun ei sitten ollutkaan nollarata!
Jälkeenpäin kun juttelin jo aamusta saakka kisapaikalla olleiden seurakavereiden kanssa, he kertoivat että aamulla toisella tuomarilla oli monet ottaneet lelut ja namit esille siellä kehänauhan sisäpuolella... Se kehä oli tosiaan rakennettu niin kuin se kehän etureunan tarkoitus olisi ollut pitää yleisö pois lähtöalueelta... Lisäksi mietitytti myös, että entäs ne koirat, joille palkkio on hakea remmi ja resuta sen kanssa? Tässä tapauksessa kun remmivati oli kehänauhan sisäpuolella... Jos tarkkoja ollaan niin... No joo, arvannette ajatukseni.
Mutta sisäpuolella mikä sisäpuolella, turha kai sitä enää on jossitella. Mutta kai minulla on lupa silti olla ihan vähän katkera? Ihan vähän vain, saanhan? [Väkisellä tulee mieleen että toisella tuomarilla se meidän rata kun olis voinu olla nolla] Tuskin tulee samanlaista hylsyä enää otettua...
Mutta se eka rata oli jokatapauksessa hieno ja toisella radallakin oli hetkensä, esim ne kepit. =)
Suurin odotuksin siis ajelimme eilen ystäväni Katin kanssa Vaasaan iltakisoihin. Aamupäivällä tytöt olivat leikkineet ja ottaneet vähän rajummin matsia, niin että Freya oli onnistunut saamaan jalkaansa haavan. Kotona se ei vaivannut saati vauhtia vähentänyt, mutta annas olla kun kisapaikalle perille päästiin ja Freyan intoa hillitäkseni otin pari lämmittelyhyppyä harjotusesteillä. Koira oli hyvin kuulolla ja vauhtia ja intoa riitti edelleen. Palkkasin Freyan namulla, otin kiinni ja lähdin kävelemään... Mitä? Ontuuko se? Siinä vaiheessa vielä kyti pieni toivo että se johtui vaan epätsaisesta maasta, mutta kun muutaman askelen jatkoimme, ontuminen muuttui ihan selvääkin selvemmäksi. Koira kainaloon ja toimistoon perumaan osanotto. Siellä kun laskin Freyan maahan näyttääkseni että se tosiaan ontuu, Freya ei juurikaan edes varannut jalalle. Se niistä kisoista sitten. Tuomarina olisi ollut Anders Virtanen, jonka radoista olen pitänyt - ja niin oli nytkin ensimmäinen rata niin mukavan näköinen, että harmitti tosiaan ettei päästy Freyan kanssa sinne pitämään hauskaa! Suhteellisen turha reissu siis - ystväni Kati sai Novan kanssa sentään hyppyradalta tuloksen ja meno oli muuten sujuvaa ja hyvännäköistä, harmi vain että kepeillä tökki.
Ensiviikolla lauantaina olisi vuorossa Lapua - mikäli jalka saadaan kuntoon, eikä juoksu ala. Toivottavasti meillä nyt olisi vähän tuuriakin matkassa!
perjantaina, elokuuta 04, 2006
Naurettava paperisota!
Taas pientä ihmistä turhaan hyppytetään!
Minä kummastelin että miksi ihmeessä Freyan Suomen Muotovalion arvo ei näy Freyan tiedoissa kennelliiton ylläpitämässä KoiraNetissä, vaikka itse Vaasan näyttelyn tulokset siellä jo näkyvät ja myös tuoreempia valiotitteleitä. Motkotin asiasta tietysti myös ystävälleni Annelle, joka heitti minulle viisaan kysymuksen, että kai sinä olet anonut sen?
Täh? Anonu? Mitä? Ja samalla jostain muistin syövereistä alkaa purkaantua sinne koodaantunutta tietoa... Ei oo todellista! Eipä ollut mokoma käynyt pienessä mielessäkään, vaikka siitä kyllä olen useampaan otteeseen kuullut. Jotenkin vain pidin itsestäänselvyytenä, että kun sinne lippuset ja lappuset näyttelytoimikunnan toimesta menevät ja koiran tiedot on nähtävissä, se vahvittettais automaattisesti.
Miksi pakotetaan ihminen turhaakin turhempaan papaerisotaan? Eikös se säästäisi kaikkien aikaa ja vaivaa, että se vain naputeltas sinne ilman eri kehotusta? Kuusi [6] kirjainta: FIN MVA. Onko vaikeaa?
Minä protestoin! Kuulitteko!
Minä kummastelin että miksi ihmeessä Freyan Suomen Muotovalion arvo ei näy Freyan tiedoissa kennelliiton ylläpitämässä KoiraNetissä, vaikka itse Vaasan näyttelyn tulokset siellä jo näkyvät ja myös tuoreempia valiotitteleitä. Motkotin asiasta tietysti myös ystävälleni Annelle, joka heitti minulle viisaan kysymuksen, että kai sinä olet anonut sen?
Täh? Anonu? Mitä? Ja samalla jostain muistin syövereistä alkaa purkaantua sinne koodaantunutta tietoa... Ei oo todellista! Eipä ollut mokoma käynyt pienessä mielessäkään, vaikka siitä kyllä olen useampaan otteeseen kuullut. Jotenkin vain pidin itsestäänselvyytenä, että kun sinne lippuset ja lappuset näyttelytoimikunnan toimesta menevät ja koiran tiedot on nähtävissä, se vahvittettais automaattisesti.
Miksi pakotetaan ihminen turhaakin turhempaan papaerisotaan? Eikös se säästäisi kaikkien aikaa ja vaivaa, että se vain naputeltas sinne ilman eri kehotusta? Kuusi [6] kirjainta: FIN MVA. Onko vaikeaa?
Minä protestoin! Kuulitteko!
torstaina, elokuuta 03, 2006
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
