Terveiset talvilomalta =)

Mikäs tässä on vietellessä keväistä “talvilomapäivää”, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa. Haravointi on sitäpaitsi paljon mukavempaa kun hiihtäminen, niin että siltäkään osin ei valittamista. Ja kun on tuollainen pieni ja innokas haravointikaverikin - tai haravointihaitta se oikeastaan on, mutta ei kerrota Freyalle, ettei lannisteta sen iloa. ;) Freya on näet hoksannut, että kun kantaa lelunsa sopivasti haravan eteen, niin se lentää siinä ohessa lehtikasaan ja peittyy sinne, mistä se on sitten ihan huippu hauskaa kaivaa esiin, lehtien sinkoillessa ympäriinsä… No haravoijasta tämä ei välttämättä ole niiin ylettömän hauskaa. Ennen sentään, kun koiria oli kaksi, eivät kokoajan pyörineet jaloissa vaan viihdyttivät välillä toinen toisiaan. Miten ihmiset joilla on vain yksi koira, pärjäävät? Minä olen sen jo näköjään unohtanut.

Välillä on ihan kiva keskeyttää haravointi hetkeksi ja keskittyä ihan vain leikittämään koiraa. Sitten taas jaksaa jatkaa haravan varressakin uusin voimin, kun on katsellut hetken Freyan pompahtelevaista elämäniloa. Tosin leikkihetki tuli käytettyä omahyväisesti jonkinmoiseen koulutukseen. ;) Meillä on näet sellainen ongelma, että innostuessaan Freyan on aivan mahdotonta istua paikallaan, kun se tohkeissaan vain peruuttaa pylly maata laahaten ja välillä leikkikutsua tarjoten. Tämä on ongelma etenkin agilityssä, jos pitää esim. jättää koira vaikka vinoon ensimmäisen esteen taakse.

Peruutteluksihan se meni tälläkin kertaa, kun leikkiessä vaadin Freyaa istumaan ja odottamaan lupaa juosta heitetyn lelun perään - Ruotsinmaalle asti olisi varmaan peruuttanut jos ei meri velloisi välissä. (Eipä siinä, kyllä nyt pieni terrieri varmaan omasta mielestään vaikka uisikin tarvittaessa yli.) Kyllähän tuo lopulta paikalleen jäi, kun mamman-kerpele sitä niin jääräpäisesti vaati. Ja kun kerran näin, niin vaatimustaso nousi: sivulle piti kauniisti istuman ja siinä odottaman, että luvan kanssa sai rynniä heitetyn lelun perään. Ja kun tämä onnistui, vielä piti pikkasen korottaa panoksia: poistuin vähän kauemmas Freyasta, pysähdyin, odotin viisi sekuntia, heitin lelun ja vapautin. En tiedä auttaako agilityssä, mutta ainakin vähän kasvattaa tuonkin koiran malttia. Freyalle tuo ei nimittäin ollut helppoa, mutta onnistui lopulta, mistä olen niiin ylpeä! Freya on siitä kiitollinen koulutettava, että se kestää toistoja ja intoa riittää silti. Varsinkin kun palkkiona on leikki.

Nyt koira koisii pitkin pituuttaan eteisen matolla ja minä saan juoda kahvini rauhassa!