Arwen the Hurja aloittaa agilityn. =)

Lopultakin pääsimme Arweninkin kanssa aloittamaan agilityn, tuon harrastuksista jaloimman. Starttimme on nimittäin jo kahteen otteeseen lykkääntynyt aikatauluongelmien takia - ne nuo työt tuppaa välillä haittaamaan pahasti harrastuksia!

Tänään oli ensimmäinen treenikertamme ja lähinnä katsottiin miten koirat ovat ohjaajillansa haskassa. Tämän päiväinen menestys - tai menstymättömyys ratkaisi saako jatkaa esteille saakka vai lähetetäänkö kotia kasvamaan. Valmentajista toinen oli jo ennestään tuttu minua ja Freyaa talven valmentaneena. Toista en ennestään tuntenut, mutta Arwenin hurja maine oli jo kiirinyt hänenkin korviinsa, sillä treenien jälkeen hän tuli minulle ihmettelemään että eihän se paha ollutkaan. =)

No enimmääkseen ei olekkaan. Vaikka kentälle mennessä meinasin jo lyödä hanskat tiskiin ennen kun päästiin perillekkään, kun Arwen sinkoili sinnetänne ja korvat tuntuivat jääneen tyystin kotiin. Kentälle asti kuitenkin jatkettiin ja minä olin varautuntu vaikka laulamaan ooppera-aariaa että saan sen huomion itseeni. Treenikavereiden onneksi - tai epäonneksi, kuinka sen nyt ottaa, minun ei tarvinnut kuitenkaan moiseen turvautua. =) Kentälle päästyämme kontakti oli moitteeton ja luoksetulot sujuivat nappiin. Seuraamisissa ja toisen koiran ohituksissakaan ei ollut ongelmia, vaikka tätä osuutta etukäteen vähän jännitin. Muutenkin Arwen tuntui viihtyvän siellä kanssani ja piti kontaktia myös melko kiitettävästi yllä - mitä nyt välillä piti kommentoida jotain. Myös esteen takana odottaminen sujui paremmin kun koskaan olin uskaltanut haaveillakkaan: tyttö istui paikallaan kun tatti! Ja tämän näytöksen päätteeksi meidät hyväksyttiin jatkamaan varsinaiselle alkeiskurssille. =)

Aika näytää onko minulla tuossa kasvamassa toinenkin agilitytykki! =)Lopultakin pääsimme Arweninkin kanssa aloittamaan agilityn, tuon harrastuksista jaloimman. Starttimme on nimittäin jo kahteen otteeseen lykkääntynyt aikatauluongelmien takia - ne nuo työt tuppaa välillä haittaamaan pahasti harrastuksia!

Tänään oli ensimmäinen treenikertamme ja lähinnä katsottiin miten koirat ovat ohjaajillansa haskassa. Tämän päiväinen menestys - tai menstymättömyys ratkaisi saako jatkaa esteille saakka vai lähetetäänkö kotia kasvamaan. Valmentajista toinen oli jo ennestään tuttu minua ja Freyaa talven valmentaneena. Toista en ennestään tuntenut, mutta Arwenin hurja maine oli jo kiirinyt hänenkin korviinsa, sillä treenien jälkeen hän tuli minulle ihmettelemään että eihän se paha ollutkaan. =)

No enimmääkseen ei olekkaan. Vaikka kentälle mennessä meinasin jo lyödä hanskat tiskiin ennen kun päästiin perillekkään, kun Arwen sinkoili sinnetänne ja korvat tuntuivat jääneen tyystin kotiin. Kentälle asti kuitenkin jatkettiin ja minä olin varautuntu vaikka laulamaan ooppera-aariaa että saan sen huomion itseeni. Treenikavereiden onneksi - tai epäonneksi, kuinka sen nyt ottaa, minun ei tarvinnut kuitenkaan moiseen turvautua. =) Kentälle päästyämme kontakti oli moitteeton ja luoksetulot sujuivat nappiin. Seuraamisissa ja toisen koiran ohituksissakaan ei ollut ongelmia, vaikka tätä osuutta etukäteen vähän jännitin. Muutenkin Arwen tuntui viihtyvän siellä kanssani ja piti kontaktia myös melko kiitettävästi yllä - mitä nyt välillä piti kommentoida jotain. Myös esteen takana odottaminen sujui paremmin kun koskaan olin uskaltanut haaveillakkaan: tyttö istui paikallaan kun tatti! Ja tämän näytöksen päätteeksi meidät hyväksyttiin jatkamaan varsinaiselle alkeiskurssille. =)

Aika näytää onko minulla tuossa kasvamassa toinenkin agilitytykki! =)

Saanko esitellä: FIN MVA Bordetella's Irish Coffee

Lopultakin! Viimeinen serti ja sitä myöden Suomen Muotovalion arvo saavutettu! Ja kirsikkana kakun päällä Rotunsa Paras!

Tuomarina Anne Tove Strande Norjasta ja hän totesi Freyasta seuraavaa: feminin välkroppad tik. Välsuret huvud. Utmärkta proprotioner. Korrekt överlinje och svansansätning. Bra viklad. Fria rörelser. AVO ERI/1 PN1, SERT, ROP, FIN MVA

Samalla tuli todistettua että sitä viimeistä sertiä viivästytti Freyaa pitkään vaivannut ylipaino, sillä vajaa vuosi sitten kävimme hakemassa samaiselta tuomarilta EH:n.

Kakkaaminen on herkkyyttä vaativa taitolaji

Ainakin meidän Freyan mielestä. Ja koska näin keväällä kakkakeskustelu käy kuumana, panostamme mekin osamme tähän jaloon aiheeseen. Seuraavassa Freyan vinkit aloittelijoille:

Ensiksi täytyy valita hyvä paikka. Tämä on hyvin tärkeätä, eikä asiassa pidä kiirehtiä, itseasiassa mitä rauhallisemmin toimit, sen parempi. Aivan aluksi potentiaalisesta kakkaamispaikasta on haisteltava jokaikinen neliösentti, voit myös tehdä muutaman koepyörähdyksen tarpeen vaatiessa, mutta jatka etsintää, jos vähänkään epäilet, etteikö se olisi tarkoitukseen sopiva sijainti. Ethän toki halua, että sinua häiritään kesken tärkeän toimituksen, joten kannattaa myös ottaa huomioon mahdolliset ohikulkijat tai naapurin pihaa kolaava setähenkilö (muista, että on myös kohtelista tervehtiä naapuria kuuluvalla ja selkeällä äänellä). Jostain syystä ihmiset tykkäävät keräillä näitä tuotteita mukanaan kantamiinsa mustiin pussukoihin. Parhaita kakkapaikkoja ovatkin piikkipensasryteikköjen alustat, joissa tulos on kuitenkin niin näkösällä että Mamma saa ryömiä pusseineen sinne perässä tai upottavassa lumipenkassa niin pitkällä kun hihnaa riittää, varsinkin jos ihmiselläsi on jostain omituisesta oikusta jalassaa lyhytvartiset pikkukengät. Näistä Mamma ainakin tuntuu kiihtyvän kovin, joten mitäpä sitä ei pieni koira tekisi ihmisensä aktivoimiseksi.

Kun oikea paikka on löytynyt, aloita pyörähtely. Myötäpäivää ja vastapäivää ja taas myötäpäivää. On myös hyvä pysähtyä välillä miettimään tai vain tarkistamaan kuviteltu liike naapurin pihamaalla (kannattaa varalta huutaa iloinen ja kuuluva tervehdys sinnekkin, sillä epäkohtelias ei pienen terrierin passaa olla edes vahingossa). Muista, että edelleenkään ei ole hyvä kiirehtiä näin tärkeässä asiassa; jos paikka tuntuu sittenkin väärältä, tässä vaiheessa voit vielä perua koko homman ja aloittaa etsinnät alusta. Kannattaa tarkistaa myös omaihmisesi tila viimeistään nyt: jos hän vilkuilee kelloaan ja steppaa paikallaan, hän on todella innoissaan - kannattaa siis suoda hänelle kaikki mahdollinen riemu ja pitkittää tilannetta mahdollisimman pitkään, jotta keräily tuottaisi mahdollisimman suuren mielihyvän ihmisellesi. Usko pois, ihmisesi onnellinen ilme korvaa kaiken vaivan, kun hän lopulta pääsee keräilemään kakan pussiinsa.

Metsässä kakkaamisen voi suorittaa vähemmän muodollisesti ja tarvittaessa vaikka vauhdista jos oikein lystiä sattuu olemaan. =)

Muistakaa pitää ihmisenne toimeliaina! Toimelias ihminen = onnellinen ihminen.

terveisin: Freya the Great =)

Näihin tunnelmiin päätämme kakkakeskustelumme, paketoimme sen mustaan pussiin ja pudotamme jäteastiaan. Kiitos ja anteeksi!

Kinnulan ryhmänäyttely

Turhauttava reissu etten sanoisi. Freya kärsi valeraskaudesta ja päätti taas viikossa paisua kaksinkertaiseksi. Eikä sitä kyllä oikeasti edes kiinnostanut yhtään mikään ja ympärillä olevat muut koirat ärsyttivät. Kiva sellaista flegmaattista ja huonotuulista rantapalloa talutella kehässä.

Tuomari Tarmo Viirtelä sanoi seuraavaa: Hyvä koko ja hyvät mittauhteet. Pulskakuntoinen narttu, jolla on hyvänmuotoinen pää. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Riittävä kaula. Hyvä etuosa. Hieman alas kiinnittynyt häntä. Hyvät takakulmat. Karkea karva. Voisi olla pirteämpi. Liikkuu hyvällä askeleella, mutta ryhdittömästi. Hyvin esitetty. Tulos: Avo H.

Näin tälläkertaa. Sertijahti jatkuu...

Harmittaa vain pirusti, kun samaan aikaan olisi ollut Lahdessa Parsonrussellinterrierit ry:n järjestämä yleiskokous ja kasvattajapäivä - olis varmastai loppuseltaan ollut miljoonasti kannattavampi reissu!

Freyalle ensimmäinen tulos agilityssä!

Osallistuimme tänään Keski-Pohjanmaan Koirakillan järjestämiin agilitykisoihin - kotikisat siis. Paikkana sama maneesi missä talvikaudella olemme treenanneet - jos siis olemme. Pakkasten takia useammat treenit jouduttiin perumaan ja lisäksi Freyalla oli juuri juoksu, niin että pakollista treenitaukoa on pidetty niinkuin viimekisojenkin alla, joten taas lahjattomat treenaa -asenteella mentiin! Olin tosin jo jäämässä pois, mutta kisapäivän aamuna ajattelin, että jos kerran olen päivän töistä vapaaksi järjestänyt, niin eihän se toki hukkaan saa mennä!

Eikä mennytkään! Anders Virtanen oli tehnyt oikein mukavia ja sujuvia ratoja ja ensimmäisellä niistä saatiin vitostulos ja sijoitus kolmas - aikakin taisi olla melkoisen nopea! Se vitonen tuli kepeiltä, kun mamma vähän hosui (tai jotain) kepeille viennissä - muuten tehtiin sujuvaa rataa. Toiselta radalta sitten otettiin kotoisasti hylly, kun siellä oli niin ovela putkiansa, että se koitui meidän kohtaloksi. Eli kun esteellä 10 piti kääntyä oikealle kepeille, painoi Freya suoraan putkeen!

Hyvää kokemusta saatiin taas roppakaupalla - itseluottamuksesta puhumattakaan!

Ei ole Arwenilla helppoa

...kun tv:stä näkyy jääkiekkoa näin olympialaisten aikaan! Isäntä nimittäin hihkuu ja karjuu kuten asiaan kuuluu ja se on Arwenista hirvittävän huolestuttavaa! Hurjan ei tarvi nykyään kuulla kun Antero Mertarannan ääni, niin jo hyppää syliini turvaan ja hymyilee kun naantalin aurinko. Hätäpissatkin on pitänyt muutaman kerran lirauttaa - kerran sattui olemaan alla minun tyyny. =( Hölmö koira.

Harmittaa että sivujen päivitys on kovasti retuperällä. Ei vain tahdo aika riittää, mutta pitää yritää jossain välissä tehdä asialle jotain. Sivujen kävijlaskurin perusteella siellä on kuitenkin ihan mukavasti trafiikkia, niin olisi kiva saada sinne jotain uutta katseltavaakin...

Pakkasille loppu ja heti!

Taas nimittäin meni yhdet agilitytreenit, kun tänäaamuna tarkistin mittarista lukeman: -18 astetta! (Seurallamme on pakkasraja -15 astetta.) Eipä sitä auttanut taas kun mennä takas vällyjen alle koisimaan Freya kainalossa ja Arwen varpaanlämmittäjänä. Harmittaa vaan kun olen Freyan ilmoittanut maaliskuun kotikisoihin, eikä päästä treenaamaan. No, vielä tässä juoksuakin odotellaan...

En tiedä pitäskö jättää koko kisa väliin, kun ei pääse treenaamaankaa tai sitten mennä vaan sillä meiningillä että lahjattomat treenaa. Pelkään vain pahoin että siinä vaiheessa minulla on käsissäni viriterry pommi ja koko rata menee pellehyppelyksi - niin kun aika treenitauon jälkeen tahtoo mennä (joskun jopa kahdenkin viikon tauon)!

Ai niin, viime postauksessa mainitsin Freyan selästä - jonkinmoinen vänähdys siellä oli kuulemma ollut. Jotain hyötyä noista kovista pakkasista on kuitenkin ollut, sillä hierojan mukaan selkä on päässyt rauhassa paranemaan, kun lenkkeilykin on jäänyt minimiin ja selkä sitämyöden ollut levossa. Nyt selkä on kunnossa, mutta tarkoitus olisi käydä hierojalla vielä pari kertaa ennen kisoja varmuuden vuoksi. Pitäähän meidän "kilpaurheilijaa" hoitaa asianmukaisesti. ;) Kisattiin tai ei.

Epäinhimilliset pakkaslukemat

...saavat kyllä odottamaan kesää sellaisella kaiholla, että on oikeastaan pienoinen ihme ettei se jo sulata lumia! =) Freya ja Arwen nyt eivät mitään kaikkein kylmänarimpia ole, mutta tassut nillä meinaavat jäätyä: eilen illalla kun pakkasmittari näytti 24 celsiusastetta ja tuulen nopeus oli 6m/s, ei Arwen voinut kakata ollenkaan kun kokoajan piti olla vähintään yksi jalka ilmassa - välillä kaksi. Oletinkin löytäväni yllärin aamulla jostain sisätiloista, mutta ei, kyllähän nyt noin iso tyttö pidättää; nappi kyllä pullotti takapuolessa sen näköisenä, että tiukkaa teki! =)

Muutenkin nämä pakkaskelit meinaavat kiristää meidän kaikkien hermoja, kun ulkona käydään lähinnä pyörähtämässä - tuo tuuli kun lisää pakkasen purevuutta aikatavalla. Tuntuu että seinät kaatuu niskaan tällä 60 neliöisessä kerrostaloasunnossa! (Tänään mennään taas katsomaan omakotitaloa - ties kuinka monetta, josko siinä olisi meille koti... Ja piha!)

Agilitytreenitkin on peruttu kovien pakkasten takia huomiselta. =( Tosin me oltais Freyan kanssa jouduttu jättämään ne väliin jokatapauksessa, kun kaveri päätti kiivetä hakemaan palloa kirjahyllyn päältä ja sinne päästäkseen hyppäsi telkkarin päälle, ja liukastui alas. Eikä tuo paljon menoa haitannut vaan heti uutta yritystä kehiin vaan! Jälkeenpäin huomasin Freyan hiukan aristavan selkäänsä, joten hierojalle ollaan menossa ja otetaan vähän rauhallisemmin (ainakin yritetään) noin yleensä. Saatiin aika vasta ensiviikolle, kun hierojamme on parhaillaan reissussa. Eipä tuon luulisi kovin vakavaa olevan, kun vahtia ja intoa riittää entiseen malliin. Tosin parson ei kipuaan kovin helposti näytä. Nytkin tuo istuu tuolla minun niskassani, etutassut tuolinselkänojalla, maailmaa katselemassa. Hassu otus. =)

Voi sitä riemua...

...kun päästiin taas Freyan kans lauantaina agilitytreeneihin! Freya ei ollut pysyä nahoissaan kun hoksasi mihin pääsi. =) Meillä olikin koko joulukuu taukoa, kun pyhiä riitti enemmän ja vahemmän ja sillon kun treenit pidettiin, me ei vain päästy. Ja voinpa sanoa ettei koko syksynä ole ollut treenien jälkeen näin tyytyväistä oloa! Meillä meni nimittäin hyvin. =) Tuo pieni koira on unelma!

Yhden radanpätkän jälkeen tapahtui vielä jotain aivan ennenkuulumatonta: ohjaajamme, joka on muuten suhteellisen vaativa, kommentoi meille: "Minullapa ei olekkaan mitään huomautettavaa. Se meni hyvin!". Yleensä aina on jotain, jos ei muuta niin minun korkeuksissa huitovat kädet (muinaisjäänne ison koiran ohjauksesta). ;) Ja sillä lyhyellä radanpätkällä suoritettiin kahdesti kepit. Virheettömästi - alusta loppuun! Ja vielä ihan vauhdikkaastikkin! =)

Nooh, sitä edellisellä radanpätkällä tahmattiin keppien sisäänmenossa... Minun vika: annoin Freyalle käskyn mennä kepeille ja lakkasin samalla itse etenemästä. Freya jäi vain keppien alkuun pyörimään ja ihmettelemään että minne se mamma nyt jäi hidastelemaan. Aiemmin minun ongelmani oli, että tungin suunnilleen koiran kanssa sinne keppien ekaan väliin, joten koiralle ei jäänyt tilaa suorittaa ja nyt kun yritin vältää tätä, osittain tiedostamattani jättäydyin jälkeen... Onneksi on tarkkanäköinen ohjaaja, joka opastaa! Sen jälkeen kun minä lakkasin jarruttelemasta, kepeille meno sujui kun vettä vaan. Ja kepit yhtälujaa loppuun saakka hienosti ilman virheitä! Ei muuten oltukkaan menty keppejä sitten kenttäkauden päättymisen.

Maaliskuussa olis taas täällä oman seuran järjestämät kisat tähtäimessä. ;)

Joulu meni ja vuosi vaihtui

Ja ihan liian pian koittaa taas paluu arkeen!

Joulu ja vuoden vaihde vietettiin koirien kera maalla vanhempieni luona - välipäivinä tosin piti pyörähtää Kokkolassa töiden parissa. Koirat selvästi nauttivat maalla olosta ja jäisivät sinne aina mielellään pidemmäksikin aikaa... Onhan siellä iso piha missä juosta ja temuta! Ja paljon ihmiskavereita leikittämässä.

Joulu meni rauhallisesti: saunottiin savusaunassa (koiria lukuunottamatta, koska pidän niistä enemmän valkoisina kuin mustina) ja syötiin hyvin. Tytöt saivat jouluaterian ajaksi herkkuluut, jotka oli täytetty pakastekuivatulla naudan mahalla. Arwenista kinkku olisi kuitenkin maistunut paremmalle ja herkkusuu päivystikin koko illan kinkun vieressä, saamatta palaakaan. Raasu lopulta nukahti lattialle niille sijoilleen - raskasta tuo pienen koiran elämä. Iltaruoan seassa sentään oli maksalaatikkoa ja lihapaistia. =) Joululahjojakin nuo pikkupirut saivat. Hyvin käytännöllisiä lahjoja: Freya sai uuden takin agilitytreenejä silmälläpitäen ja Arwen uudet pehmoiset lampaannahkaiset valjaat (ja Freyan vanhan takin).

Nyt uuden vuoden vaihteessa Freya ja Arwen nauttivat myös koirakavereiden seurasta, kun sisareni Kiinanharjakoira Pöpi (oikeasti Brenda, mutta syystä tai toisesta tuntee myös nimen Pöpi - jopa paremmin) ja veljeni Basset Hound-pojat Kaapo ja Unski, joista jälkimmäinen taisi rakastua meidän Freyaan. =) Ainakin flirttailusta päätellen - minkä Freya tosin koki hieman kiusallisena ja koetti keksiä ainan mahdollisimman diplomaattisen tavan poistua tilanteista. Unski on kyllä aivan hurmaava persoonallisuus ja osaa olla pienten koirien kanssa niin hellä ja huomaavainen että! Freyankin nuori herra pesi pariin otteeseen ihan märäksi - minkä Freya kumma kyllä sieti. =)

Kotiin lähdön koittaessa Freya teki jotain sellaista, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt: katosi! Minä tapani mukaan päästin koirat pihalle lähtiessämme. Laitoin Arwenin autoon ja käännyin nostaakseni myös Freyan häkkiinsä, niin sitäpä ei näkynyt missään! Me Mikon kanssa huudeltiin ja huudeltiin, kunnes minä ajattelin että se on lähtenyt tielle (joka ei onneksi ole vilkas), mikä olisi ollut myös aika ennenkuulumatonta. Olin jo menossa tiellepäin katsomaan, kun satuin vilkaisemaan olkani yli; siellähän se rouva istui ihan hipihiljaa vanhempieni portailla! Ei pirulainen vaivautunut vastaamaan huuteluun - ei edes "tänne"-käskylle, lotkauttanut korvaansa, mikä on sekin aivan ennekuulumatonta! Minun piti lopulta käydä nappaamassa "karkulainen" kainaloon ja kantaa se autoon! Niinpä - maalla on mukavaa!

Toivottavasti tämä meidän kerrostalopiina loppuu pian ja löydetään se meille sopiva omakotitalo, jota ollaan jo reilu puoli vuotta etsitty! Me koirien kanssa kaivataan kovasti sitä omaa pihaa - vaikka se tietääkin lumitöitä, nurmikonleikkuuta, haravointia yms.! Mutta onhan minulla pari reipasta kaveria puutarhatöihin! =) Se, onko niistä enemmän hyötyä vai haittaa, onkin sitten asia erikseen...