Kyllä on turhauttavaa välillä tämä kilpaurheilu: kaksi epäonnista agilitykisaviikonloppua peräjälkeen!
Viimeviikolla kävimme Freyan kanssa Seinäjoella kisaamassa. Tuomarina Harri Huittinen, kaksi kisaa ja kaksi hylsyä. Mukavata! Ensimmäinen hylsy vielä oli niiiiin turha ettei ikinä! Maaliin tullessa vielä hehkuttelin onnellisena hienoa nollarataa, kun joku tuli minulle sanomaan, että huomasinko että meidät hylättiin? Minä tosissaan koitin kelata että meninkö tietämättäni väärän radan vai mitä, kun minua valistettiin että otin Freyan lelun taskusta kehänauhan sisäpuolella! Just! Samassa asia palasi mieleen, että niinpä tais käydä. Siellä oli nimittäin kehänauha vedetty kaarevasti ja tosi kauas viimeisestä esteestä (toistakymmentä metriä reippaasti), plus remmit oli vadissa viisi metriä kehänauhan
sisäpuolella! Tähän asti kun olin tottunut että remmit on kehänauhan ulkopuolella, samalla kun haalin Freyan remmiä, kaivoin sen narupallon esiin, enkä tullut tarkistaneeksi missä kehänauha menee, kun olin mielestäni kuitenkin selvästi jo radalta poistunut ja seuraava kisaaja jo valmiusasemissa lähdössä. Se vitutuksen määrä!!!
Toiselle radalle en sitten ikävä kyllä saanut pettmystäni nollattua ja lähdin vähän EVVK asenteella (varsinkin kun tuomari vielä erikseen mainitsi sen typerän hylsyni rataesittelyssä - ihan kun ei muutenkin olisi ollut asia muistissa!). Freya ilmeisesti huomasi asennevammani ja otti varaslähdön sillä seurauksella että minä en ehtinyt ajoissa ohjaamaan sitä vinosti keinulle ja Freya ehti hypätä aloitushyppyä vastapäätä olevan hypyn ja otti hylsyn heti kärkeen. Jatkoimme kuitenkin rataa ja teimme ihan mielettömän hienon kepeille syötön! Vieläpä vaikeammalta puolelta! Puomilla Freya sitten teki jotain ihan ennenkuulumatonta: hyppäsi ylösmenolta alas - kahdesti! Siinä vaiheessa katsoin parhaaksi poistua radalta hämmentyneenä; puomi paremminkin vetää puoleensa noita minun molempia tyttöjä, joten olin todella ihmeissäni.
Hain kilpailikirjan ja yllätyksekseni luin tuomarinsihteerin lapusta, että ei se ensimmäinen ollutkaan nollarata! Meille oli merkitty kielto kepeiltä! Freya kyllä pyöri jaloissani hetken ENNEN keppejä ja minä sen vuoksi vielä hidastin vauhtiani, etten vie sitä liian pitkälle kepeille saakka ja ota kieltoa siitä. Olis mukava tarkistaa asia videolta, mutta olen aika satavarma, ettei me pyöritty siellä kepeillä asti, kun Freya lopulta haki itse aloitusvälin, kolmannella kepillä vilkaisi minua, että menikö hyvin menikö? Ja kun sai vahvistuksen, jatkoi hienosti loppuun saakka oikein. Mutta että kielto? Huoh! Mutta eipähän harmittanut se hylsy niin paljon kun ei sitten ollutkaan nollarata!
Jälkeenpäin kun juttelin jo aamusta saakka kisapaikalla olleiden seurakavereiden kanssa, he kertoivat että aamulla toisella tuomarilla oli monet ottaneet lelut ja namit esille siellä kehänauhan sisäpuolella... Se kehä oli tosiaan rakennettu niin kuin se kehän etureunan tarkoitus olisi ollut pitää yleisö pois lähtöalueelta... Lisäksi mietitytti myös, että entäs ne koirat, joille palkkio on hakea remmi ja resuta sen kanssa? Tässä tapauksessa kun remmivati oli kehänauhan sisäpuolella... Jos tarkkoja ollaan niin... No joo, arvannette ajatukseni.
Mutta sisäpuolella mikä sisäpuolella, turha kai sitä enää on jossitella. Mutta kai minulla on lupa silti olla ihan vähän katkera? Ihan vähän vain, saanhan?
[Väkisellä tulee mieleen että toisella tuomarilla se meidän rata kun olis voinu olla nolla] Tuskin tulee samanlaista hylsyä enää otettua...
Mutta se eka rata oli jokatapauksessa hieno ja toisella radallakin oli hetkensä, esim ne kepit. =)
Suurin odotuksin siis ajelimme eilen ystäväni Katin kanssa Vaasaan iltakisoihin. Aamupäivällä tytöt olivat leikkineet ja ottaneet vähän rajummin matsia, niin että Freya oli onnistunut saamaan jalkaansa haavan. Kotona se ei vaivannut saati vauhtia vähentänyt, mutta annas olla kun kisapaikalle perille päästiin ja Freyan intoa hillitäkseni otin pari lämmittelyhyppyä harjotusesteillä. Koira oli hyvin kuulolla ja vauhtia ja intoa riitti edelleen. Palkkasin Freyan namulla, otin kiinni ja lähdin kävelemään... Mitä? Ontuuko se? Siinä vaiheessa vielä kyti pieni toivo että se johtui vaan epätsaisesta maasta, mutta kun muutaman askelen jatkoimme, ontuminen muuttui ihan selvääkin selvemmäksi. Koira kainaloon ja toimistoon perumaan osanotto. Siellä kun laskin Freyan maahan näyttääkseni että se tosiaan ontuu, Freya ei juurikaan edes varannut jalalle. Se niistä kisoista sitten. Tuomarina olisi ollut Anders Virtanen, jonka radoista olen pitänyt - ja niin oli nytkin ensimmäinen rata niin mukavan näköinen, että harmitti tosiaan ettei päästy Freyan kanssa sinne pitämään hauskaa! Suhteellisen turha reissu siis - ystväni Kati sai Novan kanssa sentään hyppyradalta tuloksen ja meno oli muuten sujuvaa ja hyvännäköistä, harmi vain että kepeillä tökki.
Ensiviikolla lauantaina olisi vuorossa Lapua - mikäli jalka saadaan kuntoon, eikä juoksu ala. Toivottavasti meillä nyt olisi vähän tuuriakin matkassa!
