Hyvää ystävänpäivää meidän sakilta tämän syksyisen kuvan myötä! Olipas mukavaa taas päästä agilityn pariin pitkän tauon jälkeen. Meidän valmentaja oli jossain reissunpäällä, joten treenailtiin keskenämme, teemana välistävedot. Kuvittelin taas ennen treenejä, että Freya tuskin mahtaa jaksaa keskittyä näin tauon päälle, vaan painalta miljoonaa vaan tekemisen ilosta, mutta mitä vielä! Koira toimi kun unelma! Ohjaaja tosin oli vähän ruosteessa ja heti kun ensimmäisen onnistuneen suorituksen jälkeen kokeiltiin erilaista tapaa, ei meinannut järki riittää, että mitenkä päin mun pitää olla. No sujuihan sekin lopulta sitten ohjaajaltakin. Ja hemmetti miten Freya haki kepit hankalastakin kulmasta! Olen todella tyytyväinen. Ja onnellinen tuosta pienestä koirasta. =)
Äsken sain sitten iloisia uutisia Marjaanalta Haaparannan suunnalta: Ninja (A’mael Mellon Belba Baggins) on aloittanut agilitykisauransa epäviralisissa kisoissa huimalla nollavoitolla! Onnea paljon! Kasvattaja sekä mamma-koira ovat kovasti ylpeitä ja luulnpa että isä-koira tuolla Turun suunnalla on myös yhtyy tähän myöskin! =)
Sitten yksi ällö juttu vielä. Meillähän syödään kuivaruokaa, koska minä olen A) laiska B) hajamielinen (en muista ottaa juttuja sulamaan tms) ja C) meillä on aivan_liian_pieni pakastin. Törmättiinpä tässä oikein kuivaruoan “iloihin”. Hain eilen säkin nimieltä mainitsematonta nappulaa, eräästä nimeltä mainitsemattomasta eläintarvikeliikkeestä. Mikko reippaana kepona nosti sen säkin mulle autosta eteiseen (kun minä imitoin tehokkasti heikkoa naisihmistä). Iltasella sitten menin siirtämään sitä keittiössä sijaitsevaan ruokatynnyriin, kun jo säkkiä lähestyessäni huomasin siinä päällä kipittelevän jotain ötököitä ja niitä tuli lisää säkin repäisynauhanssa repsottavasta pienestä reiästä. YYYYYYh! Säkki lähti sitten pikapikaa pihalle ja tänään vein sen takaisin liikkeeseen - kävi ilmi, että kyseessä oli häröt (hinkalokuoriaislajike) ja se ei ollut ensimmäine kyseistä ruokamerkkiä oleva pussi, mistä niitä oli löytynyt. No tuolla liikkeessä hävikkiin taitaa mennä nyt sitten kaikki säkit siitä läheisyydestä, kun ovat kovin hanakoita leviämään nuo öttiäiset. Meillä puolestaan eteisessä kaiken varalta irrotellaan jalkalistat ja myrkytetään niiden aluset, etteivät varmasti pääse tähän huusholliin leviämään! Niin ja arvatkaa vaan vaihtuiko ruokamerkki? Eräällä ystävälläni kun on aiemmin tämän merkkisestä sapuskapussista lennähtänyt parvi perhosia ja pesinyt kämppään oikeen urakalla. Huh kun vainoharhaista syyhyttää… =(
Onneksi Freya on rautavatsainen, niin että sille ei ruokamerkin vaihto tuota ongelmia.
#edit: Hih - hoksasin että tuosta tekstistä vois periaatteessa käsittää, että meillä vetää ihmisetkin kuivaruokanappulaa. =) Ei nyt sentäs; tänäänkin syötiin makaronilaatikkoa - oikein hyvää vieläpä, vaikka itse sanonkin. ;) Koira(t)kin saa joskus jotain muutakin, mutta pääasiassa kuivaruokaa.
Freyalla oli tänään uusi aika hierojalle sen taannoisen liukastumisonnettomuuden vuoksi. Jo sisäänmeno oli sitä luokkaa, että hieroja totesi nauraen, että eipä taida koira enää olla kipeä. :) Freya nimittäin juoksi suoraan hierojan syliin, mitä se ei kipeänä tee, vaan kiertää ensin koko paikan ja sitten vähän pälyillen lähestyy hierojatätiä; haluttaisi mennä, mutta ei ihan uskalla, vaikka lopulta kuitenkin reippaana tyttönä alistuu kohtaloonsa - liekö sitten tietää että sieltä saa apua, vaikka ehkä vähän kirpasee. Freyan kohdalla siis jo sisääntulo kertoo, onko jumit ja kolotukset menneen talven lumia. ;)
Ja tosiaan, eipä sieltä mitään isompaa vaivaa enää löytynyt ja Freya rentoutui ja nautti silmin nähden hierojan käsittelyssä - ainoastaan selkä kaipasi vähän venyttelyä. Saimme venyttelyohjeet kotiinviemisiksikin ja luvan jatkaa agilityä, metsälenkkejä vapaana, ynnä muita normaaleja touhuja (frisbeen metsästystä, huomauttaa Freya). Varasin kuitenkin vielä loppukuulle yhden ajan - ihan vain varmuuden vuoksi, kun nyt taas revitellään normaaliin tahtiin, niin näkee sitten, että Freya myös pysyy kunnossa. Voi olla hätävarjelun liiottelua, mutta ihan sama, tuo koira on minulle niin rakas!
Freyan vielä annettua hierojalle läksiäispusut, suuntasimme kotia kohti iloisin mielin. Kotona minulla oli melkoisen väsynyt koiruus ja nukahdipa itsekin (vahingossa tosin) sohvalle näin vapaapäivän kunniaksi. Nyt pitäs syödä jotain, käydä koiran kans lenkillä ja lähteä jumppaan.
Huomenna nähdään taas Rocky perheineen! Jei!
Millähän sitä saisi itseensä puhtia tämän blogin päivitysten suhteen? Ihan arkiset asiat eivät muka ole kirjoittamisen arvoisia, vaikka itse luen mielelläni muiden koirablogeista ihan niistä arkisistakin jutuista. Jonkinasteisesta kirjoitusjumituksesta lienee kyse.
Harrastusten suhteen tämä vuosi on lähtenyt jokseenkin nihkeästi käyntiin: ehdimme agilityharkkoihin kokonaiset kaksi kertaa ennen kun Freyalla alkoi juoksu. Nyt on juoksu lopuillaan, mutta joudumme edelleen ottamaan rauhallisesti, sillä Freyalle sattui pienoinen onnettomuus. Toissa sunnuntai-iltana töistä kotiuduttuani päätin mennä hetkeksi Freyan kanssa pihalle heittämään frisbeetä, kun oli kerran ulkovaatteetkin valmiiksi päällä. Siinä sitten kurkottelin frisbeetä lampun päältä, missä se oli tallessa Freyan ulottumattomissa (vaikka onkin tiikerinkestävä, ei sitä passaa jättää terrierin hampaiden ulottuville ilman valvontaa, koska silppunahan se kohta muuten on). Freya innoissaan ja malttamattomana tottakai pomppi ympärilläni ja yhtäkkiä liukastui niin, että sillä jäi tassu rappusen lautojen väliin. Siinä se sitten roikkui kyljellään tassustaan kiinni portaassa ja huusi kun syötävä! Minulla oli sydän pysähtyä ja ehdin pelätä pahinta; kuvittelin että se jalka on nyt vähintään poikki tai jotain! Ryntäsin hätiin ja samantien kun sain Freyan pystyyn, irtosi jalkakin. Sillä siunaamalla, kun pääsi pälkähästä, hyppelehti Freya jo frisbeensä kanssa kolmella jalalla pitkin pihaa ja selvästi oli sitä mieltä että eikös tänne leikkimään tultu. Minä tylsimys kuitenkin vein koiran sisälle tutkiakseni vahingot… Meni vartti niin Freya jo juoksi entiseen tahtiin kaikilla nejällä tassulla, eikä tietoakaan mistään kivusta. Soitin kuitenkin heti maanantaiaamuna ajan hierojalle varmistaakseni, että koira on kunnossa - nuo terriskät kun eivät tunnetusti välttämättä sitä kipuaan näytä.
Pääsimme hierojalle onneksi aika pian ja kas: selkänikama pois paikaltaan, oikea lapa venähtänyt ja siitä kinnasi jumi läpi koko selän vasempaan lonkkaan saakka! Hieroja sai kyllä kaiken kohdilleen, mutta määräsi lepoa loppuviikoksi ja sitä tässä on sitten yritetty toteuttaa… Tällä viikolla aloitettiin taas varovaisesti lenkkeily (hihnassa ja ihan vain kävellen), mutta agilitytreeneihin en uskalla ennen kun on käyty vielä uusi reissu hierojalla varmistamassa, että kaikki on kuten pitää ja nikamat pysyneet ojennuksessa. Huh! Onneksi on apu lähellä kun sitä tarvitsee!
Toinen kyttää ikkunasta ja toinen pitää huolen ettei ovesta astu kukaan tietämättä. Taustalla isoisäni.(Niin ja laatu on taas korkealuokkaisen kännykkäkameran)
Sain juuri mukavan uutisen: me olemme Freyan kanssa Keski-Pohjanmaan koirakillan 2007 agilitymestarit miniluokassa!
Kun kerran kaikkialla tuntuvat ihmiset kirjaavan tavoitteita vuodelle 2008, kai se pitää minunkin… Tavoitteena on hankkia Freyalle se viimeinen agilitynousunolla ja siirto kolmosiin. Pitäisi olla ihan savutettavissa. ;)
