Mammojen mamma!

Freya nimittäin: valeraskausoireet sen kun jyllää Galastop-kuurista huolimatta! Hoikistunut se kyllä on, mutta nyt onkin päällä kamala hoito- ja pesäntekovimma. Minulla on useampana yönä jääneet unet vähiin, kun Freya ei anna nukkua: aina kun pääsen uneen, se aloittaa nuolemisen - kiva herätä kieli korvassa monta kertaa yössä. :/ Arwenia se on jopa yrittänyt pariin otteeseen imettää! (Eihän Arwen tietenkään enää sellaisen päälle ymmärrä, sehän on jo iso tyttö! ;) ) Freya on myös normaalia vaisumpi ja hirvittävän hellyydenkipeä - ihan kun raskaana ollessaan. Supermamma kulkee perässä ja vinkuu, lenkiltä on kiire kotiin ja siinä vaiheessa kun hissiin päästään, konsertti on jo yltynyt melkoiseksi... *huokaus*

Virrat jäivät nyt sitten väliin... Ei tuo Freya ihan näyttelykunnossa olisi vielä ollut (vaikka vyötärö alkaa jo näkyä). Varsinkaan kun nuo muut valeraskausoireetkin puskivat päälle niin voimakkaana, tuskin olisi esiintyminen parasta mahdollista ollutkaan. Mietin eilen jopa agility-treeneihin menoa (kun itselläkin vähän laiskotti), mutta päätin sitten että se voi tehdä jopa hyvää mammalle - unohtuvat vauva-ajatukset hetkeksi. Onneksi mentiin: meillä oli oikein hyvät treenit - mitä nyt lähtöluvan odottaminen taas tuotti ongelmia... Freya sai myös toimia esimerkkinä - tai houkutuslintuna, kuinka sen nyt ottaa. ;) Treeneissämme nimittäin eräs koira ei oikein meinaa mennä putkeen. Tämä koira sattumoisin tykkää kovasti Freyasta ja kun Freya puolestaan tykkää putkesta, laitettiin Freya menemään edellä, niin seurasihan toinenkin perässä. :)

Arwen the Hurja antoi minulle eilen ylpeilyn aihetta! Omasta mielestään se on tietysti Arwen the Great ja sen kanssa ollaankin tehty hurjasti töitä koirakansalaistaidoissa ja tulos alkoi näkyä: sen kanssa oli jo ihan mukava kulkea ihmisten ilmoilla... Viime torstaina sitten putosin ryminällä harhakuvitelmistani, että pahin on jo ohi! Se käyttäytyi kun mikäkin tynnyrissä kasvanut riiviö! Ei siihen saanut minkäänlaista kontaktia ja se kiihtyi hirvittävästi nähdessään toisen koiran. Eilen se sitten olikin taas yhtäkkiä kun eri koira! Mukava koira. Mikä parasta, nähdessään toisen koiran, se kääntyi katsomaan MINUA! :) Jälkiviisaana mietin, että taisi olla kyse vain siitä että Arwenilla oli ollut tylsää! Väsymykasestäni johtuen, en ollut käyttänyt koiria kunnon lenkillä pariin päivään (puoli tuntia hihnassa muutaman kerran päivässä ei riitä parsonille) ja muutenkin olivat saaneet lähinnä viihdyttää toisiaan - mistä minä olen tietysti potenut kamalaa morkkista. Hetihän toimettomuus tuollaisessa nuoressa hurjassa näkyy... Arwen kun ei muutenkaan ole mitenkään helpoimmasta päästä. Mutta eiköhän siitä vielä ihan mukava koira kasva. ;) Kovasti työtä se tosin vielä vaatii...