Terveiset talvilomalta =)

Mikäs tässä on vietellessä keväistä “talvilomapäivää”, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa. Haravointi on sitäpaitsi paljon mukavempaa kun hiihtäminen, niin että siltäkään osin ei valittamista. Ja kun on tuollainen pieni ja innokas haravointikaverikin - tai haravointihaitta se oikeastaan on, mutta ei kerrota Freyalle, ettei lannisteta sen iloa. ;) Freya on näet hoksannut, että kun kantaa lelunsa sopivasti haravan eteen, niin se lentää siinä ohessa lehtikasaan ja peittyy sinne, mistä se on sitten ihan huippu hauskaa kaivaa esiin, lehtien sinkoillessa ympäriinsä… No haravoijasta tämä ei välttämättä ole niiin ylettömän hauskaa. Ennen sentään, kun koiria oli kaksi, eivät kokoajan pyörineet jaloissa vaan viihdyttivät välillä toinen toisiaan. Miten ihmiset joilla on vain yksi koira, pärjäävät? Minä olen sen jo näköjään unohtanut.

Välillä on ihan kiva keskeyttää haravointi hetkeksi ja keskittyä ihan vain leikittämään koiraa. Sitten taas jaksaa jatkaa haravan varressakin uusin voimin, kun on katsellut hetken Freyan pompahtelevaista elämäniloa. Tosin leikkihetki tuli käytettyä omahyväisesti jonkinmoiseen koulutukseen. ;) Meillä on näet sellainen ongelma, että innostuessaan Freyan on aivan mahdotonta istua paikallaan, kun se tohkeissaan vain peruuttaa pylly maata laahaten ja välillä leikkikutsua tarjoten. Tämä on ongelma etenkin agilityssä, jos pitää esim. jättää koira vaikka vinoon ensimmäisen esteen taakse.

Peruutteluksihan se meni tälläkin kertaa, kun leikkiessä vaadin Freyaa istumaan ja odottamaan lupaa juosta heitetyn lelun perään - Ruotsinmaalle asti olisi varmaan peruuttanut jos ei meri velloisi välissä. (Eipä siinä, kyllä nyt pieni terrieri varmaan omasta mielestään vaikka uisikin tarvittaessa yli.) Kyllähän tuo lopulta paikalleen jäi, kun mamman-kerpele sitä niin jääräpäisesti vaati. Ja kun kerran näin, niin vaatimustaso nousi: sivulle piti kauniisti istuman ja siinä odottaman, että luvan kanssa sai rynniä heitetyn lelun perään. Ja kun tämä onnistui, vielä piti pikkasen korottaa panoksia: poistuin vähän kauemmas Freyasta, pysähdyin, odotin viisi sekuntia, heitin lelun ja vapautin. En tiedä auttaako agilityssä, mutta ainakin vähän kasvattaa tuonkin koiran malttia. Freyalle tuo ei nimittäin ollut helppoa, mutta onnistui lopulta, mistä olen niiin ylpeä! Freya on siitä kiitollinen koulutettava, että se kestää toistoja ja intoa riittää silti. Varsinkin kun palkkiona on leikki.

Nyt koira koisii pitkin pituuttaan eteisen matolla ja minä saan juoda kahvini rauhassa!

Kiitos!

Kiitokset kaikille osanottonsa ilmaisseille! Nyt on viikko opeteltu elämään ilman Arwenia ja talo tuntuu kovin hiljaiselta ja ikävä on edelleen kova. Freyakin on pärjännyt ihan hyvin, mitä nyt leikkikaverin kaipuu vaivaa ajoittain. En muuten ollut tajunnutkaan kuinka hiljainen koira Freya on yksin ollessaan. Tosin energiaa sillä on tuntunut olevan viimeaikoina kahden edestä - tietysti se on enemmän nyt meidän kintereillämme, kun ei ole laumassa enää toista lajitoveria. Saattaa silläkin olla osuutta asiaan, että juoksun takia olemme joutuneet jättämään agilitytreenit ja metsälenkit väliin.

In Memoriam - Arwen

A’mael Mellon Arwen Undómiel 8.10.2004-16.3.2007

Into the west

Lay down
Your sweet and weary head
Night is falling
You have come to journey’s end

Sleep now
Dream - of the ones who came before
They are calling
From across a distant shore

Why do you weep?
What are these tears upon your face?
Soon you will see
All of your fears will pass away

Safe in my arms
You’re only sleeping

What can you see
On the horizon?
Why do the white gulls call?

Across the sea
A pale moon rises
The ships have come
To carry you home

And all will turn to silver glass
A light on the water
All souls pass

Hope fades
Into the world of night
Through shadows falling
Out of memory and time

Don’t say
We have come now to the end
White shores are calling
You and I will meet again

And you’ll be here in my arms
Just sleeping

What can you see
On the horizon?
Why do the white gulls call?

Across the sea
A pale moon rises
The ships have come
To carry you home

And all will turn to silver glass
A light on the water
Grey ships pass
In to the west

[Fran Walsh, Howard Shore, Annie Lennox]

Kaunis Peicco

Peicco eli A'mael Mellon Berylla Boffin 4kk iässä. Annelle kiitos kuvista!

Kevättä odotellessa

Olen vakavasti harkinnut nettisivujeni lopettamista ja jättäytymistä lähestulkoon pelkän blogin varaan. Ei nimittäin vain aika ja viitseliäisyys riitä niiden päivittämiseen ja ylläpitoon. Päivitykset laahaavat jatkuvasti pahasti jäljessä ja galleria tuntuu olevan ikuisuusprojekti… Tosin vähän vähemmälle on jäänyt tännekkin kirjoittelukin. Meidän arki kun on viimeaikoina vain rullannut sitä omaa tuttua rataansa, niin että tuntuu ettei oikein ole mitään kummallisempaa kerrottavaakaan. Me vain puuhastellaan niitä perusjuttuja ja siinäpä se…

Freyan kanssa on käyty treeneissä suht hyvin tuloksin. Ennen mammalomaa ongelmalliset kepit sujuvat nyt mallikkaasti - Freyan voi “heittää” kepeille mistä kulmasta tahansa ja se hakee hienosti itse oikean aloitusvälin. Etäisyyttäkin pystyn jo sivusuunnassa ottamaan ilman että Freyan suoritus siitä häiriintyy, mutta edelle ei kärsi mennä tai jäädä liikaa jälkeenkään, koska silloin jää keppejä välistä. Ajoittaista keskittymiskyvyn puutetta tosin on myös havaittavissa, mutta yhä harvemmin ja harvemmin. Mutta pikkuhiljaa… Hauskaa meillä jokatapauksessa on: Freyaa on edelleen suuri ilo ohjata, koska se silminnähden nauttii ja on hyvin kuulolla. Kisohin en kuitenkaan vielä ole ilmoittanut, vaikka kovasti polttelee jo. Huhtikuussa varmaankin sitten. Freyalla pitäisi nimittäin alkaa juoksukin piakkoin.

Arwen puolestaan on treenitauolla, koska koin turhan raskaaksi treenata työpäivän päätteeksi kahta koiraa peräjälkeen - varsinkin kun Arwen vie aika hyvin mehut ja treenien myöhäinen aika verottaa jo kovasti yöunta. Kestää näet kuitenkin tovin saada itsensä unimoodiin, kun ei muutenkaan ole häävi nukkuja. Katsotaan sitten missä keväämmällä mennään…

Mitäs muuta? Lenkkeillään ja touhuillaan…

Vauhdikas sunnuntai

Saimme sunnuntaiaamuna mieluisia vieraita kun Rocky ja Anna kävivät meitä tervehtimässä. Kovasti oli poika kasvanut! Ja miten hurmaava luonne sillä onkaan! Karvainen se kyllä oli… =) Vähän malliksi trimmattiinkin, eikä Rocky ollut moksiskaan - mitä nyt aika meinasi käydä pitkäksi, kun paikallaan piti olla. Kuitenkin hyvin antoi käsitellä. Muutaman kuvan kerkesin vauhdikkaasta kaverista napata kännykkäkameralla (oikean kameran akku oli tyhjä - tietysti).

Freyakin on taas oma iloinen itsensä; miten mukavaa onkaan saada tuo reipas lenkkikaveri takaisin! =) Yksikin hierontakerta vaikutti jo todella: askel on taas kevyt, kun Freya liitää pitkin pihaa miljoonaa. Agilityteeneissä olisi tosin vielä kaivannut vähän keskittymiskykyä, sillä tuo innokas keveri vain kohelsi menemään: pyöri jaloissa ja törmäili esteisiin, kun ei malttanut kuunnella ohjeita loppuun saakka. No, ehkä se tästä vähän taas tasaantuu kun päästään käymään treeneissä säännöllisesti. Arwenin treenit jätin suosiolla väliin, sillä kokopäivän jäytänyt pääkipu ei ainakaan hellittänyt Freyan treenien aikana.

Erään yöllisen draaman jälkihoitoa

Tulimme juuri Freyan kanssa hierojalta. Koirat käyvät suhteellisen säännöllisesti käsiteltävänä, niin pysyvät toivottavasti pidempään terveinä harrastuskavereina. Noiden rämäpäiden kanssa kun tuntuu välillä sattuvan ja tapahtuvan… Tälläkertaa hieronta oli tosiaan tarpeen sillä Freya tosiaan oli jumissa.

Tässä joku aika sitten meillä näet näyteltiin yön pimeydessä suurta draamaa: Arwenilla ei ole lupa nukkua sängyssä, sillä se saataa herätä kesken unien muristen ihan itsekseen, vaikka sihen ei kukaan koskisikaan. Välillä se kuitenkin hiippailee sängyn jalkopäähän nukkumaan, mutta ilmiannettuaan itsensä murinallaan, joutuu lähtemään hyvin nopsaan käpälämäkeen. Ja se tietää sen: ei tarvitse edes erikseen asiasta muistuttaa, kun neiti hyppää jo alas ihan oma-aloitteisesti ja painuu omaan koppaansa jatkamaan unia.

Niin kävi nytkin, kun Arwen oli ujuttautunut jalkoihini nukkumaan ja minä siitä tietämättömänä unissani jäseniäni ojennellessani tulin sitä potkaisseeksi - arwen poistui murinan säestämänä ja tilanne olisi ollut ohi sillä ja unia olisi jatkettu kukin tahoillamme, ellei Freya olisi sattunut nukkumaan lattialla suoraan alapuolella. Voinee kuvitella mitä tapahtuu, jos pilkkopimeässä heräät sikiunesta, kun kaveri hyppää muristen niskaan!

Mylläkän jälkeen vahinkoja kartoittaessa löytyi Freyan jalasta purema, joka ei edes vuotanut, mutta kipeä se oli. Arwenin hammas oli ilmeisesti kolahtanut suoraan jänteeseen tai ainakin lähelle. Pari päivää Freya varoi jalkaansa ja otettiin rauhallisemmin, mutta pian jo mentiin entistä vauhtia. Onneksi välikohtaus ei näyttänyt vaikuttaneen tyttöjen väleihinkään mitenkään ja touhuavat je leikkivät keseknään kuten ennenkin. Arwen kuitenkin on tuosta yöstä lähtien nukkunut boksissa ovi kiinni - eipähän tarvitse pelätä mörköjä turvallisessa pesässään. Hurjan uni onkin ollut huomattavasti rauhallisempaa, sen jälkeen kun tottui että ovi on kiinni.

Aloin epäillä, että yöllisestä draamasta jäi kuitenkin joku jumi tai jännepinne, kun Freyan lenkkeilyinto tuntui kadonneen tyystin ja pihallakin vapaana juostessa se näytti jotenkin jäykältä, ei tottumattoman silmään, mutta kun itse tunnen koirani ja tiedän miltä se näyttää terveenä kirmatessaan, kiikutin sen oitis hierojalle. Nyt sitten Freyalla on edessä vielä pari hoitokertaa, ettei varmasti jää mikään vaivaamaan pienen koiran onnellista eloa. Kumpa vielä muistaisi itseäänkin hoitaa ja huoltaa niin kuin koiriaan. =)

Tänään lähdemmekin maalle vanhempieni hemmoteltavaksi koko roikka. =)

Pikkuriiwiökuveja

Brrr! Olenko muistanut kertoa kuinka en pidä talvesta laisinkaan? Varmaankin, mutta että nyt kaikki varmasti tietäisivät tämän tosiasian, nillitän siitä taas: inhoan talvea! Inhoan, inhoan, inhoan! Varsinkin kun on näin säädyttömän kylmää, että agilitytreenitkin joudutaan perumaan! Näin hyvin siis alkaa Freyan mammaloman jälkeinen paluu agilityareenoille… Eikä nämä tauot Arwenillekkaan tervetulleita ole - taas on viritetty pommi käsissä kun seuraavan kerran päästään treenaamaan. Niin muistinko kertoa kuinka inhoan talvea?

On mulla kivaakin asiaa: ystäväni Kati kyläili kun pennut olivat vielä talossa ja kuvasi ahkeraan (toisin kun minä). Tuotokset ovat nyt nähtävissä täällä. Hienoja kuvia ja ihanoita pentuseja! =)

Taistelupari

Ninjan (A’mael Mellon Belba Baggins) ja Xena-parsonin seikkailujakin voi lukea jatkossa omasta blogista. =)

Kuulumisia kerrakseen

Tätä kirjoittaessani pennut ovat ehtineet jo kotiutua kukin tahoilleen. Kuulumisia onneksi kuulemme harva se päivä ja kaikilla alku on lähtenyt lupaavasti käyntiin.

Oulussa Rocky on hurmannut suunnilleen kaikki - paitsi saman ikäinen King Charlesin Spanieli -lapsi Vilma, ei ole vielä aivan lämmennyt pikkuherralle. Taisi vain Rockyn vauhti saada pienen spanieli-neitosen pään pyörälle. ;) Rocky kun on täällä ollut tulisen akkalauman komenneltavana, niin ei ihan tohvelisankariksi ole itsekkään kasvanut. Vauhtia ja rohkeutta siis riittää ja kuvia ei kuulemma ehdi Rockysta saada, kun lähinnä nukkuessa. =D Eli postauksen yläreunassa näkyvässä kuvassa on Hurmaava Herra Rocky (joka siis myös nukkuu), kuva on Annan tai Ollin käsialaa.

Pieni ja pippurinen Peicco, on ottanut paikkansa laumassa oitis ja valinnut parhaaksi kaverikseen Galina-laikan, ehtinyt jo osallistua hakutreeneissä makkararinkiin ja pitää noin muuten vaan Annen kiireisenä. =) Kuvasta kiitos ja kumarrus Annelle!

Haaparantaan matkannut Ninja, on myöskin kotiutunut hienosti ja ystävystynyt “adoptioisonsiskonsa” Xena-parsonin kanssa. Kissatkin ovat tulleet jo tutuiksi ja ajoittaisia jahtaushaluja lukuunottamatta kuulemma suhtautuu oikein kauniisti näihin yleviin kavereihin. Ninjan ja Xenan vauhdikkaasta yhteiselosta on Niklas kuvannut videonkin:

(jos video ei tuossa ota toimiakseen, löydät sen täältä)

….

Mitä meille itselle sitten kuuluu? Minä olen flunssassa ja koirat hitusen turhautuneena keksivät omaa kivaa varastelemalla minulta kaukosäätimet ja puhelimen. Ja nenäliinat, jotka sitten silputaan pitkin taloa. Äskön sain sydämen tykytyksiä Arwen the Hurjan toimesta: oli löytänyt Mikon partaterän, sellaisen kertakäyttösen muoviräpisyksen, pistänyt sen päreiksi, ja hukannut teräosan. Minä konttasin jo kauhukuvat silmissäni, kuinka se on joutunut tuon hurjimuksen mahaan ja viiltää suolistoa mennessään - kun onneksi se löytyi!

Onneksi noilla on sentään seuraa toisistaan ja jaksavat toisiaan viihdyttää leikkimällä keskenään. Ja onneksi on oma piha missä juosta!

….

Agilitytreeneihin ehdittiin Freyan mammaloman jälkeen tasan kerran, enne kun minä sairastuin. Tai oikeammin olin kuumeessa jo treeneihin mennessä, mutten malttanut poiskaan jäädä. Varsinkin kun Freya vaikutti kovin masentuneelta viimeisenkin pennun lähdettyä aiemmin sinä päivänä, halusin saada sille muuta ajateltavaa.

Freyan treenit meni hyvin - tai niin hyvin kun tuossa tilanteessa voi mennä, sillä ohjaaja oli vähän ruosteessa. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata että ennen taukoa ilmiintyneet ongelmat (kepeillä oikominen ja puomin kontaktit) oli menneen talven lumia! Lähdössäkin malttoi tuo kuumakalle enimmäkseen pysyä… Tästä on ehdottomasti hyvä jatkaa. Ensimmäisiä kisojakin jo kovasti mietin.

Arwenin treenit puolestaan oli taas yhtä kohellusta - tosin huomattavasti enemmän oli tuonkin hurjan kanssa treeneissä tolkkua, kun pitkiin pitkiin aikoihin. Varmaan johtui siitä, että pilkoin suorituksen pienempiin paloihin ja palkitsin useammin, niin malttoi tyttö pysyä vähän paremmin hanskassa. Arwenin ja minun ongelmana kun on kokemattomuus yhdistettynä päätähuimaavaan nopeuuteen. Eli Arwen mennä vilistää vaan hurjaa vauhtia ja juoksee usein esteiden ohi ja suorittaa vastaavasti mitä nyt sopivasti sattuu hollille. Putki ja A varsinkin vetävät kovasti puoleensa. Minä en_vain_ehdi sen mukaan! Takaa ohjaamiseenkaan vaadittavaa estevarmuutta ja radanlukutaitoa Arwenilla ei vielä ole. Eikä kauheasti kärsivällisyyttäkään. Arwenin kunniaksi on kuitekin sanottava, että kouhotuksestaan huolimatta se pitää hyvin kontaktia minuun, eikä kuitenkaan karkaile radalta tai tee mitään ylimääräisiä kunniakierroksia - se vain spurttaa edelle ja suorittaa mitä suorittaa, jonka jälkeen tulee miljoonaa luokseni koko namallaan hymyillen: “Mamma eiks menny hienosti? Otetaanko uusiksi?”Jatkossa siis keskitymme lyhempiin suorituksiin mahdollisimman vähillä toistoilla. Vauhtia ja intoa on, joten siitä tulee vielä unelma, kunhan löydämme sen yhteisen sävelen. ;)

Tulis jo kesä, niin treenimahdollisuudetkin olisivat paremmat.

Ja menis äkkiä tää flunssa, että ne vähätkin pystyis hyödyntämään.

#Edit: Prkl kun Bloggerin Veijo tuunaa noita rivivälejä ja fonttikokoja ihan mielensä mukaan ja niitä et sitten saa säällisiksi millään ilveellä. Tai no vois joku koodiguru saada, mut mä en oo sellanen... Olokohon!